Paremman huomisen odotuksessa

Eduskuntavaalit pidetään runsaan vuoden kuluttua. Tempus fugit, Aika lentää, kuuluu siivekäs sananlasku. Tuossa tuokiossa huomaaammekin elävämme keskellä kiivainta vaalitaistelua. Verkkaisuus ja ylenpalttinen rauhallisuus, erityisesti vasemmalla laidalla, tuntuu silmiinpistävältä, jopa pelottavalta. Meille ovat tulossa silti kaikkien aikojen vaalit. Niissä ei passaa epäonnistua. Matti Vanhasen (kesk.) viimeisellä pääministerikaudella kansaamme on nöyryytetty ja eriarvoistettu pahemmin kuin koskaan. Kylmät tosiasiat voi todentaa tutkimuslaitosten selvityksistä, raporteista ja tilastoista. Kun joku tohtii julkisesti arvostella menoa, hänet oitis leimataan häiriköksi. Nyt lienee viimeinen hetki herätä. Tosin monet ovat vaipuneet apatiaan. Miten tästä voi ylipäänsä enää selviytyä? Voiko siinä edes olla mitään järkeä? Antaa mennä loputkin, tuumaillaan.

Hallituksen toiminta, pikemminkin toimettomuus, jää Matti Vanhasen henkilökohtaisten asioiden selvittämisten varjoon. Aiheita riittää. Kyynisimmät pelkäävät pahinta: mitä kaikkea vielä tapahtuukaan ennen vuoden 2011 kesää? En muista historiastamme koskaan aikaisemmin Vanhasen Masan kaltaista vauhtiveikkoa. Miltä tuntuisi, jos vaikkapa sellaiset pääministerit kuin P.E. Svinhufvud, J.K. Paasikivi, Kyösti Kallio, Väinö Tanner, Mauno Koivisto, Kalevi Sorsa ja Harri Holkeri olisivat lähteneet peräämään kunniaansa oikeudessa tai tekstiviestittelemään iltapuhteella ventovieraille naisille? Urho Kekkosen raisu elämäntyyli siedettiin pitkin hampain, koska hän pyrki hoitamaan asioita pitkäjänteisesti kansakunnan parhaaksi jukuripäisen lauman keskellä. Elettiin sentään toista aikaakin.

Vaalirahakohu saattaa mullistaa äänestyskäyttäytymisen. Jo nyt varsinkin nuoret, ilmoittavat haluttomuutensa lähteä uurnille. Passiivisimmiksi jäävät pienituloiset, vähemmän koulutetut ja elämästä syrjäytyneet. Porvarit saavat taatusti väkensä liikkeelle. Näin tapahtuu vaaleista toiseen. Vasemmistopuolueiden luottamushenkilöiden palkaksi tulevat sen sijaan haukut omilta, vaikka miten ponnistelisi. Laiskottelu ja vakavien asioiden vähättely ennakkovaali- tai varsinaisena vaalipäivänä kostautuvat varmasti.
Kansanedustaja Timo Kallin tokaisu Yleisradion A-studiossa toukokuussa 2008 avasi jääpadot. Vaalirahoituslaki velvoittaa edustajan ilmoittamaan kaikki yli 1700 euron suuruisen lahjoitusten tekijät. Euralaisedustajan mielestä lakia ei tarvitse noudattaa, koska sen rikkomisesta ei ole säädetty rangaistusta! Vaalirahoituskeskustelu velloo yhä voimakkaana. Onneksi asian paljastuminen puhdisti ilmaa. Porvaripuolueet, varsinkin keskusta, joutuvat selvittelemään sotkua kuukausikaupalla.

Suomea pidetään talousrikosten suhteen puhtaana tai vähintään nuhteettomana maana. Sitä se ei ole, eikä ole koskaan ollut. Henkilöt, jotka pyörivät bisnesmaailmassa vahvistavat väitteen. Jotensakin normaalina pidetään semmoistakin, että aloitteleva yrittäjä yritetään painaa matalaksi heti startin jälkeen. Mokoma häirikkö, kun tulee rikkomaan tuttuja ympyröitä...

Vaikuttaminen päättäjiin eli fiinimmin sanottuna ”lobbaus” on ikivanhaa. EU:n päämajassa erilaisia valistajia taustajoukkoineen pyörii tuhansia, kun eurokansanedustajia on 751. Lain tullessa eduskunnassa ratkaisevaan vaiheeseen, ilmestyvät lobbarit kuin sienet sateen jälkeen. Tässä ammattikunnassa vauhko yksisilmäisyys sekä aggressivisuus kompensoituvat usein yliaktiivisuutena ja pelotteluna. Tästä pari hauskaa juttua. Kun eduskuntaan 1966 vaaleissa tuli vasemmistoenemmistö, apteekkarit pillastuivat pahanpäiväisesti. Luulivat kai, että heidän kioskiensa sosialisointi alkaa samalla kellonlyömällä! Oli nimittäin väsätty tuohon tähtäävä puoluekokousaloitekin. Senaattorille kuin senaattorille olisi silloin tullut rahaa rutkasti, jos olisi oikeasta osoitteesta kehdannut kysyä. Revohka ei edes alkanut, vaan siitä vaiettiin visusti. Kun tupakkalakeja normalisoitiin eurooppalaiselle tasolle, alan teollisuudessa piili tietysti vahvaa vetoapua. Hinnaksi asetettiin tupakoinnin mainospelleksi ryhtyminen ja hovilaulujen laulaminen.
Vanhasen – Kataisen hallitus pyörii joutokäynnillä. Tämän lähes jokainen ymmärtää, vaikka ei tunnustaisikaan. Entistä useammat ryhmät kokevat ahdingon päivittäin. Vähempiosaiset pannaan ahtaalle: Köyhät kyykkyyn.

Surkuhupaisimmaksi näytöksi osoittautui Vanhasen vajaa vuosi sitten tekemä esitys eläkeiän nostamiseksi.

Työmarkkinajärjestöihin hän ei vaivautunut ottamaan yhteyttä. Vakaa talouselämä ja kilpailukykymme on ennen vanhaan perustunut asioiden kolmikantaiseen käsittelyyn. Keskustapuolueen tuntemus työelämästä jää heiveröiseksi. Eipä ihme, että pääsiäisen hiihtoladuilla syntynyt ehdotus ammuttiin alas. Ylimielinen Vanhanen unohti sellaisenkin yhteiskunnallisen luokan kuin palkansaajien olemassaolon. Seuraava hallitus – mikä se kokoonpanoltaan lieneekin – joutuu heidän kanssaan heti vakaviin neuvotteluihin. Aikaa on hukattu liikaa.

Seppo Saari

23.2.2010 09:00

Tulosta

Takaisin

Nyt kysymme

Onko energiaverojen korottaminen mielestäsi oikein?