Staart
Uusi Aika
Kuninkaanlahdenkatu 7, 28100 PORI, Puh. (02) 630 0200

Tutustu lehteen klikkaamalla kuvaa!

Uusi Aika

Tutustuminen vaatii Adoben Acrobat Readerin

 

Lukijan Kauppakori

Porin selvittää pormestarimallin syksyksi

Porissa ryhdytään selvittämään johtamisjärjestelmän kehittämistä ja erityisesti sitä, millä edellytyksillä kaupungissa olisi mahdollista ottaa käyttöön pormestarimalli kuten Tampereella tai kaupunginhallituksen päätoimisen puheenjohtajan malli kuten Turussa. Mahdollista on löytää myös Porin oma malli.

 

Kaupunginhallitus päätti selvityksen aloittamisesta maanantaina. Selvitys teetetään syyskuun loppuun mennessä, ja sitä varten valitaan erikseen asiantuntija.
Uutta johtamisjärjestelmää on Porin valtuustoryhmissä pohdittu viime syksystä lähtien, ja kaikissa ryhmissä pormestarimallin selvittämiselle on näytetty vihreää valoa.
Porin päättäjät suhtautuvat tässä vaiheessa myönteisesti vain asian selvittämiseen, sillä kaupunki mm. kieltäytyi viime syksynä osallistumasta valtion tarjoamaan pormestarimallin kokeiluun.
Aikaisin mahdollinen etappi uuden mallin käyttöönotolle Porissa olisi vuoden 2013 alku.
Porin ja Noormarkun kuntaliitokseen liittyvä hallinnon ja palvelujen järjestämissopimus on voimassa vuoden 2012 loppuun, ja siinä todetaan, että laajentuneessa kaupungissa kaupunginjohtajana toimii Aino-Maija Luukkonen.
Seuraavat kunnallisvaalit ovat syksyllä 2012, ja uusi valtuustokausi alkaa vuoden 2013 alussa. UA

9.2.2010 09:15

Nyt kysymme

Kannattaako työntekijöiden turvautua lakkoon?

Kyllä Ei
Kuva: Rauno Vesivalo

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Oma lehti

 

Kuva: Kehitys ilmo