Staart
Uusi Aika
Kuninkaanlahdenkatu 7, 28100 PORI, Puh. (02) 630 0200

Tutustu lehteen klikkaamalla kuvaa!

Uusi Aika

Tutustuminen vaatii Adoben Acrobat Readerin

 

Lukijan Kauppakori

Oikaisu: PTS-Bandin konsertti on lauantaina

Porin Työväen Soittokunnan eli PTS-Bandin konsertti on lauantaina 6. helmikuuta kello 16 Porin Lyseolla. Printtilehdessä oli virheellinen päivä. Tähtiä ja timantteja -viihdekonsertissa kuullaan puhallinmusiikin helmiä.

 

Konsertin johtaa kapellimestari Heino Hänninen. Solistit on valittu tällä kertaa omista riveistä: Katri Tuominen soittaa trumpettisoolon ja Juha Nordström ja Elina Heikkilä laulavat kumpikin kaksi kappaletta.

Tähtiä ja timantteja -konsertti on saanut nimensä yhdestä esitettävästä kappaleesta, Markku Johanssonin juhlavalssista, joka alunperin on tehty sinfoniaorkesterille mutta jonka Arthur Fuhrmann on sovittanut puhallinorkesterille.

Juha Nordström soittaa käyrätorvea mutta konsertissa hän laulaa myös kappaleet Niin paljon kuuluu rakkauteen ja Kertokaa se hänelle.

Huilisti Elina Heikkilä tulkitsee Susanna Palinin sävellyksen Jotain jää ja Erik Lindströmin sävellyksen Ranskalaiset korot.
Katri Tuomisen kappale on Arthur Fuhrmannin espanjalaistyyppinen Estremadura.

Ohjelmassa on muitakin espanjalais- ja lattarisävyjä, kuten Consuelo Ciscar, Granada, Tequila ja Tico Tico.
George de Godzinskyn Sulle salaisuuden kertoa mä voisin tuo aimo annoksen romantiikkaa, ja Jacob de Haanin La Storia saa kuulijan kuvittelemaan elokuvan juonta.

Lisäksi konsertissa kuullaan potpuri Bond-elokuvien musiikista ja pop-kooste Mozartin 40. ja 41. sinfonioista.
PTS-Banin toinen kevään konsertti järjestetään Keski-Porin kirkossa 21. huhtikuuta. Solistina esiintyy  Tomi Metsäketo. Syksyllä orkesterin solistiksi tulee Milana Misic.

Heli Kokko

5.2.2010 09:05

Nyt kysymme

Kannattaako työntekijöiden turvautua lakkoon?

Kyllä Ei
Kuva: Rauno Vesivalo

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Oma lehti

 

Kuva: Kehitys ilmo