Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Innovaatioista tulevaisuus rakentuu

Kuva: Innovaatioista tulevaisuus rakentuu

Innovaatio sanana tulee vastaan joka käänteessä. Kaikki vannovat innovaatioiden nimeen. Niillä halutaan pelastaa tulevaisuuden maailma. Itsekin puhun innovaatioiden syntymisestä alueelle ja sen merkityksestä työllisyyteen, yrityselämään ja hyvinvointiin.

Kuka sitten niitä innovaatioita meille oikein tuottaa? Usein uskotaan, että innovaatiot syntyvät tutkimuksen kautta ja tutkimus taas liitetään oleellisena osana yliopistoihin.

Hienoja esimerkkejä meillä maakunnassa on toki siitäkin, että tutkimus yhä useammin liittyy yrityselämän läheisyyteen. Tutkimuksen kautta syntyy jokin uusi oivallus, joka pienen yrityksen kautta voi kasvaa globaaliksi toimijaksi. Uskomme tällaiseen tarinaan on vahva, sillä onhan Suomella omana tuhkimotarinanaan Nokia. Jokainen kaupunki Suomessa haaveilee omaan kaupunkiin syntyvästä uudesta Nokiasta. Ratkaisua kysymykseen miten, etsitään näinäkin päivinä jokaisella pääkallopaikalla.

On järkevää panostaa maksimaalinen voima muutamiin kärkihankkeisiin. Uskon siihen, että yhteiseksi koetun tavoitteen ollessa selvillä tuloksia saadaan aikaan ainoastaan keskittämällä kaikki voimavarat sen tavoitteen saavuttamiseen. Tällöin samaan suuntaan pitää kulkea merkittävässä rintamassa. Kaupunki yksin, kuntalaiset yksittäin tai yritykset omana toimintanaan eivät riitä. Yhteisön tulee kokonaisuudessaan kulkea asetettua tavoitetta kohti. Tällaisen yksimielisyyden saaminen lienee kuitenkin aika harvinaista. Yleensä omista mielipiteistä halutaan pitää kiinni loppuun asti eikä ennen kaikkea uskota tavoitteen saavuttamisen olevan mahdollista. Kun sitten jostain asiasta kuitenkin syntyy voimakas tahtotila ja yhteinen rintama, voi aistia sen, että sitä joukkoa mikään ei pidätä tavoitteen saavuttamisessa. Se voima vie vaikka läpi harmaan kiven. Tällainen tila tarvitaan muutoksiin.

Muutoksista puhuttaessa tulee mieleeni muutama ihan käytännönläheinen asia. Taidan jopa toivoa innovaatioita syntyväksi, kunhan asiaa tarkemmin alettaisiin ja ehdittäisiin pohtia. Nimittäin viikko sitten pitkän kokousillan päätteeksi pysähdyin miettimään demokratiaa ja sen tuomia mielenkiintoisiakin ilmiöitä.

Arvostan poliittista järjestelmäämme ja ennen kaikkea koen olevani demokratian kannattaja. Kuitenkin työelämässä olen viimeistään oppinut tehokkaan ajankäytön ja järkevän toiminnan merkityksen.

Omaa työmotivaatiotani parantaa kaikkia palvelevat, mutta kuitenkin tehokkaat toimintatavat työelämässä. Aloin miettiä samaa asiaa suhteessa politiikkaan. Kauhukseni huomasin, että valtuustoon tulevia asioita käsittelen vähintään seitsemän kertaa. Ensimmäiseksi kerraksi voisi laskea esityslistan lukemisen. Käytännössähän asia on siinäkin vaiheessa jo entuudestaan tuttu.

Toinen kerta on kaupunginhallituksen oman ryhmän käsittely. Sen jälkeen tulee kaupunginhallituksen käsittely, kunnallistoimikunnan ja kunnallisjärjestön käsittely. Sen jälkeen lista käsitellään valtuustoryhmässä ja lopulta valtuustossa. Tämä kuvaus on minun kokemani.

Tiedän, että jokaiselle kaupunginhallituksen jäsenelle ei välttämättä synny kaikkia edellä mainittuja käsittelykohtia, mutta suurimmalle osalle heistäkin tulee kuusi käsittelykertaa. Käsitän myös sen, että kaupunginhallitusten jäsenten määrä suhteessa esimerkiksi valtuutettuihin tai koko edustajistoon on hyvin pieni. Ymmärrän toki jokaisen instanssin merkityksen omana vaikutuskanavana ja avoimen päätöksenteon mahdollistajana, mutta kokonaisuutta katsottaessa herää kysymys, että voimmeko tulevaisuudessa toimia näin?

Olen pyrkinyt herkällä korvalla kuuntelemaan viime kunnallisvaaleissa tulleita uusia jäseniämme. Usein käy niin, että ensimmäisen vuoden jälkeen jollain tavalla sopeutuu järjestelmään ja ne kriittisetkin, kehittävät äänet alkavat pikku hiljaa vaimentua. Uusien kanssa keskustellessani huomaan ajattelevani, että juuri tuosta minäkin alussa puhuin ja juuri tuota asiaa yritin muuttaa tai kehittää. Valitettavasti nämä jäävät liian usein vain aikeiksi.  Tämä ei ole kenenkään syy.

Vaikka kokeneemmat olisivatkin valmiita uusiin ajatuksiin, on uuden vaikea tehdä rakentavia muutosehdotuksia ennen kuin tuntee toimintaa ja järjestelmää riittävästi. Kokemusta kerätessään ehtii kuitenkin jo tottua olemassa olevaan järjestelmään ja mielenkiinto kehittämisasioissa suuntautuu jo muihin asioihin. Eräs erittäin tärkeä asia nousee kuitenkin taas uusilta jäseniltämme esiin. Se asia on uuden jäsenen perehdyttäminen. Haluaisin itse kuitenkin puhua tutoroinnin tarpeesta, sillä se ajatus pitää sisällään pidemmän aikaa rinnalla kulkijan.

Se puolue, joka ensimmäisenä keksii demokraattisen ja samalla ajankäytöllisesti järkevän vaikuttamisjärjestelmän sekä toimivan ja koko verkostonsa kattavan tutorjärjestelmän on tulevaisuuden tekijä. Tervetulopaketeilla ei ole mitään merkitystä, jos rinnalta puuttuu kokenut tutor, joka opastaa kaikissa asioissa uutta jäsentä. Tällä tavoin uudelta tulijalta ei mene energiaa oikean kokouksen löytämiseen, toimintamahdollisuuden etsimiseen ja tarvittavan tiedon oppimiseen kantapään kautta. Innovaatioita tarvitaan siis monissa eri asioissa, jotta tulevaisuus olisi turvattu. Lähtekäämme kaikki työhön sen eteen, että puolueemme tulevaisuus tulisi turvattua!

Kristiina Salonen

5.2.2010 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva