Mikael Konttinen laulaa ja lentää

Laulaja Mikael Konttisella on pienestä pitäen ollut kaksi isoa haavetta: tehdä musiikkia ja lentää. Laulajan ura on lähtenyt komeasti liikkeelle, liikennelentäjäksi hän valmistuu Suomen Ilmailuopistosta Porista ensi vuodenvaihteessa.
Vuosi 2010 koostuu lentäjäopinnoista ja uuden albumin siivittämästä keikkailusta. Radiossa soi harva se päivä etenkin ”Ota kiinni” -single, joka on mukana 10. helmikuuta julkaistavalla albumilla, Konttisen toisella.
Ensimmäisen albumin tekeminen oli jännittävää, mutta toisen ehkä vielä enemmän, koska mukana on myös omia sävellyksiä.
– Ensimmäinen albumi oli retroiskelmää, tämä toinen on modernimpaa pop-iskelmää, laidasta laitaan. Mukana on myös muutama Beatles-tyyppinen kappale, joten ei albumia voi ainakaan tasapaksuksi sanoa.
Suuren yleisön tietoisuuteen nuori laulaja nousi vuoden 2006 Itsenäisyyspäivän Linnan juhlista, jossa hän esiintyi Kaartin Soittokunnan solistina. Ohjelmaa katsoi kaksi miljoonaa suomalaista, ja tämä keikka herätti levy-yhtiöidenkin kiinnostuksen.
Heli Kokko
Lue lisää Konttisesta perjantain Uudesta Ajasta.
29.1.2010 09:23


Etusivu
Toimitus
Jätä ilmoitus


