Rauman Kaupunginteatterissa yllätetään housut kintuissa
Rauman Kaupunginteatterissa tulee ensi-iltaan englantilainen farssi, Housut kintuissa, jonka aikana katsoja voi ohjaaja Heikki Paavilaisen mukaan eläytyä hauskaan aikuisten satuun.
- Näytelmä ei pidä sisällään mitään sanomaa, vaan katsoja voi keskittyä näytelmään, miettimättä mitä teatterin ulkopuolella tapahtuu, luonnehtii Paavilainen.
Derel Benfieldin käsikirjoittama ja Timo Rissasen suomentama Housut kintuissa on esitetty aikaisemmin Suomessa vain Riihimäellä, missä näytelmän nimenä oli Rysän päällä.
Näytelmän nimet kertovat jo aika paljon siitä, millä alueella liikutaan.
Tapahtumat lähtevät liikkeelle 2000-luvun kauniina kesäpäivänä, vehreässä englantilaisessa esikaupungissa, jossa villien juonittelujen ja vastajuonittelujen riemastuttava vyyhti hulauttaa väärään kurkkuun niin herrasväen teet kuin kolmioleivätkin.
Kroonisesti hameitten perässä juokseva Phil (Timo Julkunen) ilmoittaa ystävälleen Georgelle (Mikko Leskelä) ihastuneensa jälleen uuteen tyttöön. Tässä ei ole mitään uutta, mutta tällä kerralla Phil aikoo mennä tavallista pidemmälle. Hän päättää erota vaimostaan Maggiesta (Raisa Sorri) ja muuttaa uuden tyttöystävänsä kanssa naapuritaloon.
Tämä hämmästyttää Georgen, mutta Phil tuntuu pitävän asiaa normaalina ja käytännöllisenäkin, asuuhan hän silloin lähellä kärsivällistä vaimoaan Maggieta, jonka hän uskoo rakastavan kaikesta huolimatta häntä.
Entinen Rauman Kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Paavilainen kertoo hauskuuden sisältyvän koko ajan tapahtuviin yllättäviin käänteisiin. Varsinkaan näyttämöllä ei aina tiedetä kuka on milloinkin kenenkin kanssa.
Paavilainen kertoo Rauman versioon tulleen englantilaisen komedian kermaksi fyysisyyden.
Jouko Veijonaho
29.1.2010 08:36


Etusivu
Toimitus
Jätä ilmoitus


