Staart
Uusi Aika
Kuninkaanlahdenkatu 7, 28100 PORI, Puh. (02) 630 0200

Tutustu lehteen klikkaamalla kuvaa!

Uusi Aika

Tutustuminen vaatii Adoben Acrobat Readerin

 

Lukijan Kauppakori

Teollisuuden suhdannelainat kasvattivat Finnveraa Satakunnassa

Valtion riskirahoitusyhtiön Finnveran rahoitus nousi Satakunnassa viime vuonna ennätyslukemiin, mikä johtui ensisijaisesti maakunnan teollisuusyritysten suhdannerahoituksen tarpeesta. Finnveran Porin aluetoimiston rahoitus kasvoi 25 prosenttia, kun koko maassa Finnveran rahoitus kasvoi 16 prosenttia.

 

Finnvera myönsi lainoja ja takauksia yritysten kotimaan toimintaan 88 miljoonaa euroa. Valtaosa kasvusta syntyi aluejohtaja Martti Kytöluhdan mukaan keväällä, jolloin Finnvera aloitti suhdannelainojen ja takausten myöntämisen. Suhdannerahoitusta Satakuntaan myönnettiin 20 miljoonaa euroa.

Rahoituksesta 77 prosenttia kohdistui teollisuuteen, erityisesti konepaja- ja metallialoille.

Vientitakuita satakuntalaisille yrityksille myönnettiin 12 miljoonaa euroa.

Noin 100 miljoonan euron kokonaisrahoituksella synnytettiin Satakuntaan arviolta 656 uutta työpaikkaa. Uusien työpaikkojen määrä laski edellisestä vuodesta noin 50:llä.

Kun normaalin riskirahoituksen osuus oli viime vuonna liki 60 miljoonaa euroa, on se Kytöluhdan mukaan osoitus siitä, että satakuntalaisilla yrityksillä on taantumasta huolimatta toimeliaisuutta.

- Satakuntalaisten yritysten kohtuullisen hyvästä tilanteesta kertoo sekin, että asiakkaamme ajautuivat viime vuonna konkurssiin selvästi harvemmin kuin kahtena edellisenä vuonna, Kytöluhta sanoo.

Jukka Vilponiemi

27.1.2010 12:15

Nyt kysymme

Onko energiaverojen korottaminen mielestäsi oikein?

Kyllä Ei
Kuva: valmistuneita

 

Kuva: ylioppilaat

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Kehitys ilmo

 

Kuva: Oma lehti