Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Raumalla vainottu punakukkoa vapaaehtoisesti 130 vuotta

Kuva: Raumalla vainottu punakukkoa vapaaehtoisesti 130 vuotta

Rauman Vapaaehtoinen Palokunta juhlii tammikuun 16. päivä 130-vuotista, yhtäjaksoista toimintaa. Kaksi vuotta aikaisemmin perustettua Frivill toimintaa, jonka yksivuotisjuhlat päättyivät tappeluun, ei lasketa historiankirjoituksessa palokuntatoiminnaksi, vaan perustamisajankohdaksi on otettu sen hautajaiset syyskuun 21. päivä vuonna 1879.

Juhlatoimikunnan puheenjohtaja Kai Vainio vakuuttaa, että tämänkertaiset juhlat eivät pääty tappeluun, sen takaa juhlapuhujaksi kutsuttu sisäministeri Anne Holmlund.

Samassa yhteydessä vuosijuhlan kanssa juhlitaan palokunnan perinteistä loppiaisjuhlaa ja uusien toimitilojen avajaisia.
VPK:n hallituksen puheenjohtaja Jari Pelamo kertoo uusiin tiloihin päädytyn Satakunnan Pelastuslaitoksen kanssa yhteisten tilojen käytyä ahtaiksi.

- Uusien tilojen kunnostaminen oli iso työ. Lattiat täytyi vahvistaa paloautoja varten ja seiniä siirrettiin. ilman Satakunnan Pelastuslaitoksen apua tämä ei olisi ollut mahdollista, kertoo Pelamo uusien 580 neliömetrin tilojen kunnostamisesta.
Yhdessä tilojen kunnostamisen kanssa VPK sai Pelastuslaitokselta käyttöönsä myös säiliöauton, joka tulee lisäämään lähtöjä ja helpottamaan harjoituksia.

VPK:ssa ollaan muutenkin tyytyväisiä nykytilanteeseen. Pelastuslaitoksen kautta kierrättämällä käyttöön on tullut sammutusauto ja lisäksi VPK:lla on miehistönkuljetusauto.

Myös taloudellinen tilanne on nyt vakaalla pohjalla, kun Satakunnan Pelastuslaitos maksaa korvauksen hälytyksistä ja harjoituksista. Palokuntalaiset eivät tosin saa rahasta kiekkoakaan, kaikki raha menee toiminnan pyörittämiseen.

- Kai tässä vähän pöljiä täytyy olla, mutta eipä ole koskaan harmittanut hälytyksistä tai harjoituksista kotiin lähtiessä, kuvaa Pelamo toimintaa.

Vapaaehtoistyötä VPK:ssa tehdään parhaimmillaan 500-600 tuntia vuodessa.

Jouko Veijonaho

Lue lisää tiistain Uudesta Ajasta

5.1.2010 08:41

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva