Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Urpilainen uskoo yksimielisyyden löytyvän perustuslain uudistuksesta

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen uskoo, että perustuslain uudistamisesta syntyy yksimielinen esitys, vaikka erimielisyydet lähinnä presidentin valtaoikeuksista ovat hidastaneet uudistuksen valmistelua.!p

 

Christoffer Taxellin johtama komitea sai tiistaina toistamiseen työlleen jatkoaikaa, nyt ensi tammikuun loppuun asti. Alun perin työn piti valmistua syyskuun loppuun mennessä. Määräaikaa venytettiin sen jälkeen marraskuun loppuun.

Urpilainen sanoo, että SDP haluaa säilyttää tasavallan presidentin ulkopolitiikan johtajana. Sen sijaan sisäpolitiikan puolella voidaan hänen mielestään edetä parlamentarismin tiellä. Nämä ajatukset ovat olleet myös komitean sosialidemokraattisten jäsenten Heli Paasion ja Johannes Koskisen ohjenuorana.

SDP:n kanta perustuslain uudistamiseen valmisteltiin uudella tavalla, jäsenkyselyn pohjalta. Siihen osallistui yli tuhat jäsentä ja parikymmentä puolueosastoa.

– Puoluevaltuusto teki viime maaliskuussa jäsenkyselyn tulokseen nojaten ne linjaukset, joita SDP on uudistuksen valmistelussa noudattanut, Urpilainen muistuttaa.

SDP:n tavoin myöskään Vasemmistoliitto ei ole valmis karsimaan merkittävästi presidentin valtaa. Sen sijaan hallituspuolueet, varsinkin keskusta ja kokoomus, ovat ilmaisseet halunsa kaventaa presidentin ulkopoliittista valtaa.

Taxellin komitea on käsitellyt muitakin aiheita kuin vain presidentin valtaoikeuksia. Nykyinen perustuslaki tuli voimaan vuonna 2000, ja siinä valtioelinten toimivaltajako paalutettiin siten, ettei suuria muutostarpeita Urpilaisen mielestä ole.

– Komitean saama lisäaika antaa mahdollisuuden hakea yhteistä ratkaisua, jonka kanssa kaikki puolueet voisivat elää. Tähänkin asti perustuslakia on uudistettu laajapohjaisesti, konsensusperiaatteella. Tätä olen halunnut noudattaa Taxellin komiteassakin.

– On lähdetty hakemaan yksimielistä lopputulosta. Pidän sen syntymistä mahdollisena, Urpilainen sanoo.

Taannottaista lautaskeskustelua hän pitää valitettavana. ”Myrsky vesilasissa” herätti paljon tunteita.

Urpilainen sanoo monien ajattelevan, että hallitus toimi omavaltaisesti ilmoittaessaan, että EU:n huippukokouksiin osallistuu jatkossa vain pääministeri.

– Kuitenkaan missään perustuslakivaliokunnan kannanotoissa tai hallituksen Lissabonin sopimusta koskevassa esityksessä ei todeta, etteikö presidentti voisi olla läsnä huippukokouksissa, jos Suomella on kaksi paikkaa ja jos siellä käsitellään presidentin toimivaltaan kuuluvia asioita.

– Asiasta virinneellä julkisella keskustelulla on ollut oma vaikutuksensa komitean työhön kärjistämällä tilannetta, mutta itse olen halukas jatkamaan keskusteluja muiden puolueiden kanssa yksimielisen lopputuloksen aikaansaamiseksi omilla reunaehdoillamme, Urpilainen sanoo.

UP/Jouko Hovi

10.12.2009 08:48

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala