Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Lipposen jatkoa odotellessa

Kuva: Lipposen jatkoa odotellessa

Paavo Lipponen on paistatellut viime viikkoina julkisuudessa sekä muistelmien että EU:n presidentin valintaan liittyvien spekulointien yhteydessä.

Molemmissa yhteyksissä Lipposen poliittiset vastustajat sekä osa mediaa ovat yrittäneet kääntää keskustelua ilkkumiseksi, mutta etenkin EU:n huippuvirkojen valintaprosessi osoitti, että Paavo Lipponen on edelleen valtiomies, jonka vertaista Suomessa ei ole montaa, vaikka hän ei kelvannutkaan nykyisille EU-johtajille.

Se, kuinka vakavasti Suomen hallitus pääministeri Matti Vanhasen (kesk) ja ulkoministeri Alexander Stubbin (sd) voimin lopulta ajoi sosialidemokraatti Lipposta EU:n huipulle, on epäselvää. Näyttää siltä, että erityisesti Vanhasen päätavoite oli turvata puoluetoverinsa Olli Rehnin mahdollisimman hyvä komissaarin tuoli.

Tähänhän tarttui Brysselin retkensä jälkeen myös Lipponen, kun hän epäili, ettei Suomen hallitus tainnut tai halunnut ymmärtää, kuinka varteenotettava ehdokas hän EU-kuvioissa todella oli.

Vaikka Paavo Lipponen nyt jäikin virattomaksi eläkeläiseksi, se ei tuntunut häntä harmittavan. Hän piti puolen vuoden ehdokkuutta seikkailuna, joka jäi hänelle ilmeisesti viimeiseksi.

Se, että Lipponen oli vakavana ehdokkaana EU:n presidentiksi, ei ollut ihme, sillä hänellä on takanaan sellainen kansainvälinen kokemus, jollaista ei monella suomalaispoliitikolla ole. Esimerkiksi nykyinen pääministeri Matti Vanhanen on aloittelija Lipposeen verrattuna. Ulkoministeri Stubbkin voi esiintyä itsevarmasti vain koti-Suomessa, mutta Euroopassa häntä pidetään huhujen mukaan lähinnä partiopoikana.

Oppositioasemastaan huolimatta sosialidemokraateilla on Suomessa puolueista yhä laajimmat kansainväliset kontaktit, jotka valitettavasti taitavat mennä Suomen kannalta tällä haavaa hukkaan.

Sosialidemokratia on perinteisesti kansainvälinen liike, ja SDP:llä on ollut ja on yhä laaja arsenaali miehiä ja naisia, jotka voidaan heittää kansainvälisiin poliittisiin tehtäviin toisin kuin keskustalla ja kokoomuksella, joiden kansainvälisten osaajien kärki on huomattavasti kapeampi.

Kosketuspintaa Paavo Lipposen kansainväliseen osaamiseen ja yhteyksiin sekä länteen että itään voi hakea esimerkiksi hänen muistelmiensa ensimmäisestä osasta.

Vaikka kirja on tyypillinen muistelmateos, jossa päähenkilö tuo korostetusti esille omia meriittejään, ei kirjaa voi syyttää liioitteluksi ainakaan tältä osin. Lipponen oli mukana SDP:n kansainvälisissä tehtävissä 1960-luvulta lähtien.

Aluksi hän oli - kuten itse sanoo - puolueen valtuuskuntien laukunkantajana, mutta vähitellen tehtävät kävivät vaativammiksi, ja ne huipentuivat Lipposen puheenjohtaja- ja pääministerikaudella, jolloin hän oli viemässä Suomea EU:n ytimeen.

Muistelmien ensimmäinen osa ulottuu 1970-luvun lopulle, jolloin Paavo Lipponen nimitettiin pääministeri Mauno Koiviston poliittiseksi sihteeriksi, ja josta alkoi Koiviston tie presidentiksi.

1960- ja 70-luvuilla Lipponen kävi omaa taisteluaan SDP:ssä radikalisminsa ja pälkäneläisyytensä kanssa, ja hänen muistelmansa ovatkin  henkilögalleriaa myöten tuolta ajalta varsin Helsinki-keskeisiä. Savolaispoika hurahti varhain Helsingin ilmapiiriin.
Mainintoja satakuntalaisista demarivaikuttajista ei kirjassa ole ruuhkaksi asti. Nimet rajoittuvat lähinnä joihinkin 60- ja 70-lukujen satakuntalaisiin kansanedustajiin kuten Olavi Lindblomiin, Väinö Vilponiemeen, Margit Eskmaniin, Pirkko Työläjärveen ja Pirkko Valtoseen. Vilahtaa kirjassa myös Rauman entisen kaupunginjohtaja Pentti Koivun nimi.

Kansanedustajista Lindblomin ja Vilponiemen Lipponen laski liian oikeistolaisiksi, joskin hän myöntää muuttaneensa suhtautumistaan Vilponiemeen. Puolueen varapuheenjohtajanakin 70-luvulla ollut Työläjärvi sekä Eskman taas olivat lähempänä Lipposen omaa linjaa.

Muistelmien luvattua toista osaa onkin syytä odottaa satakuntalaisittain mielenkiinnolla. Paavo Lipposta pidettiin pääministerinä eräänlaisena Satakunnan kummisetänä, ja hän oli edesauttamassa useiden maakunnalle merkittävien hankkeiden toteutumista Porin yliopistokeskuksesta ruveten.

Josko 1980-luvulta lähtien henkilögalleriaan pääsisi enemmänkin satakuntalaisia vaikuttajia - muitakin kuin Lipposen ikuinen kiistakumppani Mikko Elo?

Jukka Vilponiemi

 

24.11.2009 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala