Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Kankaanpää tasapainoilee taksoja korottamalla

Kuva: Kankaanpää tasapainoilee taksoja korottamalla

Kankaanpään kaupungin ensi vuoden budjetti on puristettu tiukkaakin tiukemmaksi. Kaupunginjohtaja Paavo Karttusen talousarvioesityksessä mennään kaupunginhallituksen asettamien raamien mukaisesti alle prosentin kasvulla. Tulokseltaan budjetti on tasapainossa, eli ensi vuodelta ei arvioiden mukaan kerry alijäämää jos ei ylijäämääkään.

- Lautakunnilta tulleiden esitysten jälkeen tulos oli noin 840 000 euroa alijäämäinen. Tämä alijäämä on nyt paikattu tuloperusteita muuttamalla ja lautakuntien esityksiä jonkin verran karsimalla, Karttunen tiivistää.
Veroprosentin korotusta ei Karttusen mukaan ole keskusteluissa otettu pöydälle lainkaan, koska tuloveroa nostettiin viimeksi vuosi sitten. Kankaanpään tuloveroprosentti on nyt 19,75.
Kiinteistöveroihin on sen sijaan luvassa tuntuvia korotuksia, mikäli kaupunginvaltuusto ne hyväksyy. Esityksen mukaan yleinen kiinteistövero nousisi 0,70:stä 0,90:een ja vakituinen asuminen 0,30:stä 0,36:een. Myös muun asumisen vero nousisi hieman. Yhteensä nämä korotukset toisivat kaupungin kassaan 408 000 euroa.
- Esitän myös vesi- ja jätevesimaksujen korottamista viidellä prosentilla, Karttunen summaa.
Vesimaksun verollinen hinta on Kankaanpäässä tällä hetkellä 0,81 euroa kuutiolta, korotuksen jälkeen se olisi 0,99 euroa per kuutio. Jätevesimaksu nousisi 1,75 eurosta 2,14 euroon kuutiolta. Nykyisillä vesimäärillä korotuksen tuotto kaupungille olisi 93 000 euroa.
- Muista maksujen ja taksojen korotuksista päätetään erikseen. Itse olen sitä mieltä, että vapaamatkustajia ei tule hyväksyä, eli kaikista palveluista, joiden osalta se on järkevää, pitää periä jonkinlainen maksu. Tämä tulee varmasti näkymään muun muassa vapaa-aikapuolella.

Budjettiesitys pitää sisällään myös yhden kyläkoulun lakkauttamisen, mutta opetuslautakunta ei ole nimennyt koulua. Käytännössä lakkautusuhan alla ovat kuitenkin Hapuan ja Venesjärven koulut.
- Tämän budjettiprosessin yhteydessä pitää nyt ratkaista, mikä koulu lakkautetaan. Lakkauttamisesitys nojaa talouden tasapainottamisohjelmaan, jonne on präntätty, että kouluverkkokeskusteluun palataan 2010 talousarvion yhteydessä, Karttunen kiteyttää.
Opetustoimen osalta lautakunnan esitys oli raamissa, eli 16,4 miljoonassa eurossa, eikä sitä ole karsittu. Viime keväänä sovitut henkilöstön lomautukset jatkuvat, eli opetus- ja päivähoitohenkilökunta lomautetaan ensi vuonna viikoksi.
- Minkäänlaisia uusia lomautuksia en esitä, Karttunen vakuuttaa.

Suurimman osan kaupungin koko budjetista lohkaisee perusturva eli sosiaali- ja terveydenhuolto. Niille on varattu 30,3 miljoonaa euroa, mikä on noin 56 prosenttia kaupungin kokonaismenoista.
Tämän vuoden ostot PoSa:lta olivat 18,4 miljoonaa euroa. Satakunnan sairaanhoitopiiriltä ostetut erikoissairaanhoidon palvelut nielivät 11,0 miljoonaa euroa. Ensi vuodelle Karttunen esittää PoSa:n ostoihin 18,7 miljoonaa euroa ja Satakunnan sairaanhoitopiirin ostoihin 11,6 miljoonaa euroa.
Investointien kokonaismäärä ensi vuoden talousarvioesityksessä on noin 4,4 miljoonaa euroa. Valtionosuuksia investointeihin arvioidaan tulevan noin 1,5 miljoonaa euroa ja investointien nettomenoksi jää 2,9 miljoonaa euroa, mikä on suunnilleen poistojen suuruinen summa.

Merkittävin investointikohde ensi vuonna on Kangasmetsän koulun remontti, johon on varattu 2 miljoonaa euroa. Koulukeskuksen kädentaitotilaan käytetään 0,6 miljoonaa euroa. Kädentaitotilahanke pyritään saamaan liikkeelle ensi syksynä ja siihen haetaan alennettua remonttirahaa. Tämän projektin jälkeen on tarkoitus jatkaa Pohjanlinnan koulun korjausta vuosina 2011-2012.
Liikenneväylien parantamiseen ensi vuoden budjetissa on varattu 0,3 miljoonaa euroa ja vesi- ja jätehuoltoon 0,4 miljoonaa euroa. Liikuntakeskuksen saneeraukselle on varattu suunnittelurahaa.
Investointien määrästä ja tulorahoituksen niukkuudesta johtuen kaupungin lainamäärä kasvaa kahdella miljoonalla eurolla. Tämän jälkeen Kankaanpäällä tulee olemaan lainaa 2 235 euroa per asukas.
Maarit Kautto


Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluista karsittiin eniten

Kankaanpää P Paavo Karttusen mukaan noin 840 000 euron raamien ylitys lautakuntien esityksissä on varsin maltillinen. Tämä kertoo siitä, että lautakunnat ovat ottaneet säästötavoitteet vakavasti. Lautakuntien esityksiä on karsittu päivähoidosta sekä kulttuuri- ja vapaa-aikatoimesta.
Päivähoidon osalta lautakunnan esitys menee hallitukselle 54 000 euroa karsittuna.
Päivähoidon osalta budjettiin sisältyvät uuden päiväkodin käyttöönotto 1,8.2010, koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan lakkauttaminen Kyynäräisten toimipisteessä 7.6.2010 alkaen sekä Myllymäen ryhmiksen muuttamisen päiväkodiksi 2010 alusta alkaen.
Eniten, noin 90 000 euroa, on karsittu kulttuuri- ja vapaa-aikapuolen nettomenoja. Miten muutos kohdistuu eri toimintoihin, päätetään käyttösuunnitelman yhteydessä.
Kaupunginhallitus käsittelee budjettiesitystä ensi maanantaina ja jatkaa keskiviikkona.
Valtuuston verokokous on 9. marraskuuta, jolloin ratkeavat siis tuloveron ja kiinteistöveroprosenttien kohtalot.

29.10.2009 09:15

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala