Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Ryöpytykselle ei loppua näy

Kuva: Ryöpytykselle ei loppua näy

Vanhoilla roomalaisilla oli monta jumalaa. Yksi heistä oli nimeltään Janus. Hänet kuvattiin kaksikasvoiseksi. Kasvot katsoivat eri suuntiin: toinen menneisyyteen, toinen tulevaisuuteen. Ominaisuuksista juontaa sanonta ”Januksen kasvot”. Janusta pidettiin myös muutosten, alkujen ja loppujen jumalana, vaikutusvaltaisena hahmona. Sekin pitää lisätä, että jumala symboloi muutosta alkukantaisesta elämästä sivistyksen pariin sekä aikansa junttilasta kaupunkivaltioon.

Kun on tiiviisti seurannut puolentoista vuoden ajan poliittista elämänmenoa, tuntuu siltä, että tällaisten voimien ohjauksessa kuljemme tänäänkin kohti tuntemattomuutta ja suurta katastrofia. Janus esiintyy useilla eri nimillä.
Pahalta näyttää, voi todeta, kun katselee nykyhallituksen tekosia. Taakse on jäänyt kuin poltettu maa sodan jäljiltä. Päätökset ovat erityisen kaksikasvoisia. Mitä muuta voi todeta vaikkapa parin viikon takaisista tapahtumista? Eduskunnassa äänestettiin kaksi kertaa luottamuksesta. Hallitus sai vankkumattoman tuen huolimatta sisäisistä pyristelyistä. Yhtään sivuaskelta ei tullut. Kun hallituspuolueiden senaattorit perjantaina sulkevat eduskuntatalon ovet takanaan, he kiitävät nopeasti autoillaan maakuntiin – ja ryhtyvät vaatimaan niitä ja niitä uudistuksia! Moni ei silloin edes muista tai koe olevansa yksi päättäjistä. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä ei korviaan lotkauttanut oikeuskansleri Jaakko Jonkan moitittua häntä lääkelaitoksen hätäisestä sijoituspäätöksestä Kuopioon. Henkilökunnan näkemyksiä ei kuunneltu pätkän vertaa. Päätös vain saneltiin ja kuultiin ilmoitusasiana.
Vuoden 2008 kesäkuussa TV1:n ajankohtaisohjelmassa esitetty, keskustapuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kallin haastattelu avasi kaikki padot. – Vaalirahoituksesta ei tarvitse kertoa, koska siitä ei ole minkäänlaisia juridisia seuraamuksia, hän tiivisti. Loppu onkin pelkkää historiaa ja uutta suomalaista poliittista kulttuuria. Prosessi paljasti puolueilta löytyvän normaalin varainhankinnan lisäksi muitakin rahoitustapoja. Puoluetuki luotiin, jotta näistä – usein epämääräisistä rahavirroista päästäisiin irti. Muistettakoon, miten raivoisasti nimenomaan oikeisto vastusti puoluetukea. Asialla edelleen tehdään demagogista propagandaa.

Ainakin mökin muija käsittää sen tosiseikan, että puolueilla ovat omat taustatahonsa, viiteryhmät, kuten fiinisti sanotaan. Kokoomusta lähellä parvena häärivät eriasteiset kapitalistit, keskustapuoluetta maatalouden järjestöt. Luonnollisesti palkansaajien ensisijaisia puolustajia ovat vasemmistolaiset. Tosiasia ei järin muutu, vaikka kokoomus yksipuolisesti ennen presidentin- ja eduskuntavaaleja mahtipontisesti julistautui ”työväenpuolueeksi”. Muistakaamme, että natsi-Saksan ainoa hyväksytty puolue oli nimeltään Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue (Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei). Sen toiminnan ja tulokset tunnemme liiankin hyvin.
Sotkun myötä paljastui kansanvaltaamme kohtaan suunnattu ulkoparlamentaarinen härski toiminta. Halpatavaraketjujen omistaja Kyösti Kakkonen, valtavaa huonekalubisnestä pyörittävä Toivo Sukari ynnä Nova Groupin Arto Merisalo ja Tapani Yli-Saunamäki halusivat maahan mieleisensä porvaritaustaisen nukkehallituksen. Pääministeri Vanhanen tiesi vehkeilyistä torjumatta niitä. Kaikki ymmärtävät nyt, millä asialla toimi Kehittyvien maakuntien Suomi-niminen pulja. Rahasampo vei uskottavuutta poliittiseen järjestelmäämme. Samantien Suomen maine korruptioista vapaana ja rehellisenä maana katosi. Suomi-kuvaa ei ole ulkomailla tähän saakka tarvinnut erityisesti kiillottaa. Ennen skarppasimme vaikeissakin tilanteissa, mistä syntyi myyttinen kuva sisun ja saunan maana. Nyt vallitsee toinen tilanne.
Ulkoparlamentarismi ei lintukotona pidetyssä Suomessa ole aivan tuntematonta. Lapuanliike eli voimansa tunnossa 1930-luvun alkupuolella ja yritti kaapata vallan Mäntsälän kapinassa. Mutta liikkeen johtoon pesiytyi liikaa epämääräisiä onnenonkijoita. Kriittisellä hetkellä, jolloin kapinoitsijoiden olisi pitänyt ryhtyä tositoimiin, johtajat sekoilivat ympäripäissään! Se ei muodostunut kunniaksi Pohjanmaalta lähteneelle liikkeelle, joka omaksui ohjelmaansa aimo annoksen myös uskonnollisia elementtejä.
Vaikka nykyinen puhuri ei kovin paljon ole meitä demareita piiskannut, vahingoniloon tai hekotteluun sillä, miten muut joutuvat vaikeuksiin, ei ole pienintäkään varaa. Meidän pitää ryhtyä välittömästi uudenlaiseen ajatteluun. Toimikaamme hyvinä esimerkkeinä lähimmäisille. Rehellisyys, avoimuus, solidaarisuus, auttavainen mielenlaatu, tavallisen kansan tasolle asettuminen ja sen osaan aidosti eläytyminen ovat tavoiteltavia arvoja. Kun näihin lisätään huolella rakennettu puolueohjelma, uskon myönteisiä tuloksiakin syntyvän. Suunta vieköön eteen- ja ylöspäin.

Seppo Saari

16.10.2009 09:15

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva