Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Katsomosta: Hallittua nuorennusta

Kuva: Katsomosta: Hallittua nuorennusta

Suomen jalkapallon A-maajoukkueen päävalmentaja Stuart Baxter ei paljon ole suunnitelmistaan Huuhkajien nuorennusleikkauksesta etukäteen puhunut, mutta nyt on todettava, että turhaan niin moni oli huolissaan siitä. Baxter on kuin suomalainen mies – ei puhu eikä pussaa – vaan ryhtyy hommiin.

Jo MM-karsinta Walesia vastaan antoi viitteitä siitä, että Stuart on täysin tietoinen missä maajoukkueen kannalta mennään. Wales-ottelussa saivat avauksessa tulikasteensa Tim Sparv, Roni Porokara ja Niklas Moisander. Heidän esiintymisensä kotiyleisölle oli siksi näyttävä, että tuloksena oli – huolimatta kokeneempien töppäyksistä – komea kotivoitto ja mikä tärkeintä, seuraavan arvokisaturnauksen arvonnassa paikka kolmoskoriin yhdessä Ruotsin kanssa!
Ruotsalaiset ovat tosin kaavailleet, että Baxter siirtyisi Hannuhanhien päävalmentajaksi, koska Lars Lagerbäck sanoi eilen irti sopimuksensa. On mukava nimi Larsilla, ainakin oluen ystävien mielestä. Lagerista ja sixbäckista tulee ilman muuta olut mieleen, mutta eivät toki muut kuin edesmennyt Porin Karhu. Lapin Kulta ei ansaitse moista arvonimeä, kertovat asiantuntijat, jotka ovat kai maistaneet myös sitä hevosen virtsaa?
Ai niin, mutta mennään takaisin asiaan. Ruotsi joutunee tyytymään Sven-Göran Erikssoniin. Tosin tämä on luvannut ensin tarkistaa Ruotsin liiton toimiston tarjonnan, sillä Svennis on myös näissä asioissa kuin Silvio Berlusconi.
Siirtymisen Ruotsin Tre Kronorin valmentajaksi, Baxter ampuu itse alas: Minulla on sopimus Palloliiton kanssa vuoden 2012 kesään. Uusitulle Huuhkaja-ryhmälle se on Stuartin mielestä jopa liian lyhyt aika, joten hän haluaa uuden puheenjohtajan (Sauli Niinistö?) kanssa tehdä jatkosopimuksen, jotta voi nauttia oman nuorennusleikkauksensa hedelmistä.
Enpä olisi todellakaan uskonut, että Baxter on näin sitoutunut Huuhkajiin. Edellisellä valmentajalla, Roy Hodgson’illa, ei moista suunnitelmaa ollut, vaan tavoite oli ponkaista Valioliigaseuran valmentajaksi.

Lisää nuoria kehiin
On todella vieläkin hämmästyksellä tuotava esiin se, miten Baxter suunnitelmaansa toteuttaa. Hän julkisti eiliseen Saksa-otteluun aloituskokoonpanon jo niin aikaisin, että nuoret ehtivät tottua ajatukseen pelata huippumaa Saksaa vastaan vieraissa. Sekin on merkki suunnitelmallisuudesta.
Saattaa olla, että Sparv ja Roman Eremenko ovat saaneet kaitsettavakseen itse Michael Ballackin. No, se on helppo homma – pari kertaa sukille ikään kuin myöhästyneellä taklauksella – ja Ballack on erotuomari Martin Atkinsonin kimpussa itkemässä, että nuo nuoret ottivat ihan pallon pois minulta.
Voi muuten olla hyvä juttu, näin ennen ottelua ajateltuna, että karsinnan tuomitsee englantilainen tuomari. Hänellä täytyy olla kokemusta Michaelin kootuista valituksista jo Valioliigasta. Kun näin ennakoi tässä vaiheessa, niin ehkä Ballack on sitten tykittänyt maalin Jussi Jääskeläisen taakse? Tosin sillä edellytyksellä, että on mahtunut kokoonpanoon!
Baxter pisti pelikiellossa olevan Hannu Tihisen paikalle Markus Heikkisen ja Veli Lampi ottaa Petri Pasasen paikan. Todellinen yllätys on se, että TPS:n Kasper Hämäläinen on nyt laitalinkkinä avauksessa Joonas Kolkan tontilla ja Joonas katselee pelin alkua vaihtopenkiltä.
Pargas IF:n kasvatti ja Juha Malisen löytö Turun Palloseuraan, on Jonatan Johansson, joka eilen pelasi sadannen (100) A-maaottelunsa Suomi-paidassa. Se on kova saavutus.
On hyvä, että Saksan kaltaista jalkapallon huippumaata vastaan myös kokemusta löytyy kentältä ja siitä vastaavat Jari Litmanen, Sami Hyypiä sekä Tintti Johansson sekä maalilla Jääskeläinen.

Siinä meillä on toinen tohelo
Miten nyt Ballackista pamahti mieleen toinen tohelo? Hän on Mc Larenin formulakuski Lewis Hamilton, joka uhkaa lähteä tallista, mikäli Martin Withmarsh palkkaa tallin toiseksi kuskiksi Kimi Räikkösen. Selvällä suomenkielellä tämä tarkoittaa sitä, että Lewis pelkää omasta puolestaan kun talliin tulee toinen maailmanmestari, joka vähät välittää siitä, että Hamiltonin pitäisi olla ykköskuski.
Lewis siis pelkää Räikköstä, joka varmuudella vaatii samanlaisen auton kuin aikoinaan Ron Dennisin kultapoika aina tallissa on saanut. Eli Hamilton ajaa Rolls Roycella ja tallikaveri Ladalla. Kaiken lisäksi varikko on kisan aikana asutettu koko Hamiltonin suvulla ja isäukko kuin kukkona tunkiolla!
Tälläkin kaudella Heikki Kovalainen on tyytynyt kiltisti olemaan McLarenin kakkoskuski, mutta sitä Kimi ei ensi kaudella varmuudella olisi. Sitä Lewis pelkää ja hänelle etsitään nyt hamekangasta! Brasilian Interlagosissa ajetaan sunnuntaina ja jotain tietoja voi tihkua julkisuuteen jo sen kisan jälkeen.
McLaren on vakavissaan, sillä Kimin kovaa hintapyyntöä alennetaan sillä, ettei Kimin tarvitse juosta kaikenmaailman kissanristiäisissä ja hän saisi myös tienata bonusta ajamalla ensi talvena useampia rallikisoja. Jos Kimi talliin menee, niin Lewis lähtee. Mutta mihin lähtee, onkin hyvä kysymys. Missään muussa tallissa häntä ja isäänsä ei kohdella kuningasperheenä.
Ja jos Lewis leviää, niin Kovalainen saanee jatkaa tallissa. Eli siis kaksi suomalaista brittitallissa. Mitä siihen mahdollisuuteen tuumasi Kimi: ”Ihan sama”.

Kyllähän hankinta yllätti
Porin Ässien tuore hankinta on nuori slovakki, Tomas Zaborsky. Hän on kohtuullisen lupaava sentteri, jolle peliaikaa ei NHL-seura New York Rangersissa vielä herunut. Niinpä Tomasin agentti teki viisaasti kun totesi, ettei Zaborsky kehity rapakon takana farmisarjassa pelaamalla, vaan hän halusi kehitystä tapahtuvan Euroopassa pelaamalla. Se oli siis harkittu teko.
Vaikka Ässät tarvitseekin enemmän vahvistusta puolustuspäähän kuin sentterikalustoon, niin on jopa helppo ymmärtää asia Ässien kannalta. Toimitusjohtaja Jukka Hirsimäki totesi, että tilanne tuli eteen nopeasti, mutta tämä kortti päätettiin kääntää, koska se saattaa poikia jatkossa hedelmällistä yhteistyötä Rangersin kanssa.
Koska Ässillä on etsintä päällä myös puolustajasta, niin mistä vielä tietää, vaikka salama iskisi toistamiseen ja rapakon takaa tulisi myös lupaava pakki?
Lienee selvää, että Zaborsky nähdään jäällä jo huomenna Jokereita vastaan jos valmennusjohto sen hyväksi näkee. Silloin voi käydä niin, että Kamil Piros katselisi huomisen kotiottelun jopa katsomosta. Mutta ei meikäläisen kannata ennakoida yhtikäs pehua.

Kotimaisin voimin
Ennen SM-liigan alkua Jokerien Hjallis Harkimo kertoi, että tämän kauden Narripaidat purjehtivat läpi täysin kotimaisin voimin. Kun tällä hetkellä sarjataulukkoa katsoo, niin automaattisesti tulee mieleen, että tuskin pystyy luovimaan täysin kotimaisin voimin. Vaikka ollaan vasta lokakuussa ja pelejä pelattu vasta 12, ja kun kärkijoukkue Rauman Lukko on tässä vaiheessa Jokereita yhden ottelun vähemmän pelanneenakin peräti 19 pistettä narripaitoja edellä, haaveet runkosarjan voitosta voidaan Ilmalassa unohtaa jo nyt.
Päävalmentaja Hannu Aravirralla on käsissä kallis kotimainen joukkue, jossa Juuso Riksman, Esa Pirnes, Antti-Jussi Niemi, Jukka Hentunen, Juha Lind sekä Jani Rita eivät varmuudella ole sieltä halvemmasta päästä. Uskaltaa kirkkain silmin väittää, että edellä lueteltu kuusikko on yhtä kallis kuin Ässien tämän kauden koko liigajoukkue!
On jännä nähdä kuinka pitkään Harkimon pinna kestää. Voi olla, että pian joku kuulee Diilistä tutut sanat: Sinä saat potkut!
Toimitusjohtaja Keijo Säilynoja on jo vihjaillut siihen suuntaan, ettei ulkomaalaisten hankintakaan ole poissuljettu vaihtoehto.
Tässä vaiheessa ei ole tietoa, mitä mieltä on Helena Karihtala.

Pelaajahankinta on taiteen laji
Rauman Lukko on tällä kaudella hyvä esimerkki siitä, kuinka paljon voitetaan pelkästään sillä, että pelaajat liigajoukkueeseen on hankittu hyvällä pelisilmällä. Tässä vaiheessa aina muistuu mieleen viime kausi, jolloin peräti seitsemän ulkomaalaista poistui toimiston takaovesta ja sama määrä (7) tuli etuovesta sisään. Tämän pyöröovi-taktiikan lopputuloksen kaikki tiedämme.
Tällä kaudella on viime kaudesta järkyttynyt toriparlamenttikin ollut tyytyväinen ja kulunutta ilmaisua käyttäen jopa hieman äimän käkenä. Joukkueen kokoamisessa on tietenkin Rauli Uramalla merkittävä rooli, mutta olen antanut itselleni kertoa, että myös aikoinaan Ulvilan Pesä-Veikoissa toiminut Hannu Vanhatalo olisi pelaajahankinnoissa mukana suurella tietämyksellä.
Ennen kauden alkua hämmästystä herätti se, että Laitilan Kaurajätti Pasi Saarelan sopimus purettiin kesken kauden – siis jo ennen kuin yhtäkään liigaottelua oli pelattu. Kun nyt on kuullut sellaistakin tarinaa, että ”Pahi” olisi ollut varsin vaikea henkilö pukukopissa, niin sopimuksen purkaminen tulee ymmärrettäväksi.
Se on edelleen niin, että hyvää joukkuehenkeä ei pysty millään luomaan, jos joukossa on yksi – ja yksikin riittää – niin kutsuttu riidankylväjä. Mene ja tiedä, mutta näin olen antanut itselleni kertoa.

Lahjontayritys
Jalkapallon Suomen mestaruus ratkaistaan lauantaina ja povaan, että mestarin nimi on HJK. Mutta kun liigakarsijan paikka on vielä auki ja se ratkaistaan Rovaniemen Palloseuran sekä JJK Jyväskylän välillä, niin julkisuuteen tulee tieto, että JJK:n maalivahti Mihaly Szerovay olisi joutunut lahjontayrityksen kohteeksi.
Maalivahdille on tarjottu suurta summaa siitä, että JJK häviäisi lauantaina Tampere Unitedille. Kun avaa mietintämyssyn, niin huomaa, ettei TamUlla ole mitään suurta hyötyä voitosta, ellei sitten joku pelaa Pitkävetoa tosissaan Tampereella?
Sen sijaan RoPS:lla oli hyötyä JJK:n tappiosta, mutta se taas edellyttäisi, että joku tietää Ropsin voittavan lauantaina Kuopion Palloseuran viimeisessä ottelussaan. Mutta tuskin KuPS suostuu tahallaan häviämään, sillä kesän protestisotku on varmuudella kuopiolaisten takaraivossa.
JJK:n toimitusjohtaja Joni Vesalainen on tehnyt asiasta tutkintapyynnön poliisille, joka tutkii tapausta törkeänä petoksen yrityksenä.
Oli niin tai näin, nyt myös putoamistaistelu sai ikään kuin uutta ulottuvuutta. Mutta ei taida auttaa, RoPS putoaa ja AC Oulu nousee tilalle. JJK karsii ja vastaan tulee joko KPV Kokkolasta tai hommansa nousun osalta Atlantis FC:n kanssa sössinyt FC Viikingit Vuosaaresta.
Että tämmöinen tapaus taas tällä kertaa. Kaikki kunnia Mihaly Szerovaylle!

Jarmo Liuhala

15.10.2009 09:15

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva