Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Työministeri lupasi pyydetyt 2,2 miljoonaa euroa työllisyyden hoitoon

Kuva: Työministeri lupasi pyydetyt 2,2 miljoonaa euroa työllisyyden hoitoon

Työministeri Anni Sinnemäki lupasi maanantaina Porissa vierailleessaan, että Satakunnan työ- ja elinkeinokeskus saa pyytämänsä lisämäärärahan työllistämiseen.

– Täältä on pyydetty 2,2:ta miljoonaa euroa, ja suurin piirtein sitä luokkaa määräraha tulee olemaan, mutta tarkempi kohdentaminen on vielä tekemättä.
Sinnemäen mukaan tämän vuoden määrärahat ovat kautta koko maan loppuneet, ja määrärahat ovat alunperinkin olleet ”aika niukat”. Hän onnitteli kuitenkin satakuntalaisia, että niukkuudesta huolimatta maakunnassa on saatu aikaan tuloksia.
Työllisyyden lisämäärärahoista päätetään valtion vuoden 2009 toisen lisätalousarvion käsittelyssä ensi keskiviikkona.
Sinnemäki tapasi maanantaina Porissa Satakunnan TE-keskuksen ja Porin seudun TE-toimiston ihmisiä. Keskustelun aiheina olivat työllisyydenhoidon määrärahojen lisäksi Satakunnan työllisyystilanne ja työ- ja elinkeinohallinnon palvelut.
Lisäksi puhuttiin myös ensi vuoden määrärahoista. Anni Sinnemäki lupasi, että tukea myönnetään alkupainotteisesti ensi vuoden alkupuolella, koska työttömyys on nousemaan päin.
Kohusta joka on noussut ESR-rahojen käyttämättä jättämisestä, Sinnemäki totesi, että Satakunnassa niitä on on kyetty käyttämään erityisesti nuorten ja maahanmuuttajien työllistämiseen. Sinnemäki myönsi, että ESR-rahat ovat työläämpiä ja byrokraattisempia käyttää kuin valtion omat työllisyysrahat.
Työllisyysmäärärahojen loppumisen lisäksi Satakunnassakin on puhuttanut pelko siitä, että palkkatukeen valmisteilla olevat muutokset vievät yhdistyksiltä ja järjestöiltä mahdollisuuksia palkata vaikeasti työllistettäviä entiseen malliin, eli työttömyyden pelätään kasvavan myös tätä kautta, EU:n lainsäädännön takia.
Anni Sinnemäen mukaan ratkaisumallia haetaan ja järjestöjä halutaan kuulla tarkkaan, joten esitys on tulossa eduskuntaan vasta marraskuun puolella eikä lokakuussa, kuten aikaisemmin on ilmoitettu.
– Tarvitaan lisäaikaa pohtimiseen, jotta löydetään ratkaisut, joissa järjestöjen työllistäminen on jatkossakin mahdollista.
Sinnemäki muistutti, että uusia säädöksiä ei ole tarkoitus soveltaa yhdistystoimintaan, joka ei ole elinkeinotoimintaa.

Heli Kokko

6.10.2009 09:15

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva