Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Hieno nuoruus: Ränniajoista vain hyviä muistoja

Kuva: Hieno nuoruus: Ränniajoista vain hyviä muistoja

Minulla on ränniajoista tosi hienoja muistoja. Se oli elämää. Rännillä oli paljon tuttuja ja sieltä etsittiin tyttö- ja poikakavereita, Pasi Grönman muistelee nuoruusvuosiaan rännillä 1980-luvun alussa.

Porissa nykyisin ränniaktiivinakin tunnetun Grönmanin kasvot loistavat kuin Hangon keksi, kun hän kertoo rännistä, siis siitä Itäpuiston ja Gallen-Kallelankadun välisestä korttelista, jota ympäri nuoriso käveli ja ajeli iltaisin 1970-1990-luvuilla. Pääosassa oli kävely, autot parkkeerattiin tien sivuun.

80-luvulla paikallinen nuoriso kerääntyi rännille lähinnä viikonloppuiltaisin.

- Keskiyön aikana siellä oli lähes tuhansia ihmisiä.

Grönman alkoi pyöriä rännillä 80-luvun alussa saadessaan invamopon. Vauvasta asti liikuntavammainen mies sai ajokortin jo 17-vuotiaana vuonna -82 ja siitä monen vuoden innostus rinkiä kohtaan lopultakin lähti. Grönman nähtiin usein istumassa Nissan Cherryn ratissa luu ulkona entisen Kelan eli Itäpuiston vinoparkkipaikoilla.

- Vaikka poliisi alkoi rajoittaa menoa rännillä, minä pääsin aina kulkemaan invakortin avulla. Kun autojen tyhjäkäyntiä alettiin rajoittaa, poliisit eivät sanoneet minulle mitään, koska mihin olisin mennyt autosta. Sitten kaverit tulivat autooni lämmittelemään, Grönman muistelee hymyssä suin.

Vuonna -84 nuori Grönman lähti Järvenpäähän opiskelemaan kellosepäksi. Silti veri veti aina viikonloppuisin Poriin rännille. Kaikkiaan mies vietti aktiivista rännielämää seitsemän vuotta.

Mutta mikä rännissä oli niin mahtavaa, että sitä jaksoi tulla kiertämään vuodesta toiseen aina Järvenpäästä asti?
- Se oli varmasti se porukka, siellä oli niin paljon tuttuja.

- Ränni oli jonkinlainen olohuone. Tuntui, että siellä vietettiin enemmän aikaa kuin omassa olohuoneessa. Siellä tuli yhteisöllisyyden tunne, kun kaikki viihtyivät samassa paikassa. Koskaan ei tarvinnut lähteä pois ilman kaveria ja aina oli joku, joka kuunteli, Grönman hehkuttaa.

Toki aika on myös kullannut muistoja. Toisaalta hän muistaa niiltä ajoilta vain yhden negatiivisen asian.
- Talvella oli kylmä, Grönman naurahtaa.

Noihin aikoihin rännillä liikkui kaikki. Siellä näkyi myös koko Pori-rockin kerma.

- Siellä oli muun muassa Neumann, Eve, Olli Lindholm, Appendixin jäsenet ja Tero Vaara.
Myös Kespan eli entisen Kesoilin rinki Tiilimäellä kuului vahvasti rännikulttuuriin jo tuolloin. Kespalla käytiin lämmittelemässä etenkin talvella. Sinne pääsi helposti liftaamalla.

- Silloin uskalsi liftata, kun tunsi melkein kaikki ihmiset ränniltä. Ei siellä osannut pelätä, Grönman kertoo.
Toisaalta rännillä sai halutessaan myös tapella, mutta tappeleminen oli enemmänkin tiettyjen ihmisten kukkoilua. Ketään ei hakattu henkihieveriin.

Rännielämään kuului alkoholi samalla tavalla kuin nykyiseen Kespan ringissä ajeluun, mutta vähäisemmässä määrässä. Ravintoloissakin käytiin, mutta illan päätteeksi palattiin vielä rännille.

- Tästä ajasta puuttuu ehkä jokin sellainen, mitä silloin oli. Enää kaikki eivät ole samassa suuressa porukassa. Silloinkin puhuttiin siitä, että nuorilla ei ole muuta paikkaa mihin mennä kuin ränni. En tiedä, miksi nuoret sitten lopulta hakeutuivat rännille, eikö heillä todellakaan ollut muuta paikkaa. Ja kai se on ollut aina niin, että kun nuorille järjestetään jotakin, se ei ole yhtä hyvä, kuin oma paikka. Järjestetty paikka voi tuntua valvotulta.

Rännin kierto loppui 90-luvun alussa, kun kortteliin laitettiin kieltomerkit, jotka estävät ajelun iltaisin. Varsinkin autojen tehokkaammiksi muuttuneet poppikoneet häiritsivät alueen asukkaita.

Pasi Grönman on järjestänyt yhdessä Arvid Saarisen ja Marko Sahan kanssa ränninkiertäjien kokoontumisen tänä lauantaina. Pienestä ideasta paisui suuri tapaus.

- Tapasimme alkuvuonna Vähältäraumalta kotoisin olevien rännikavereideni kanssa. Mietimme, että olisi hienoa saada rännikavereita yhteen. Ajattelin perustaa Facebookiin 80-luvun ränninkiertäjien ryhmän, jos joku vanha kaveri vaikka liittyisi sinne. Sitten innostus alkoi levitä ja päätimme perustaa tapahtuman.

Nyt Facebook-ryhmässä on jo yli 1 200 jäsentä.

Ränninkiertäjien kokoontuminen alkaa lauantaina kello 20 Eetunaukiolla, missä esiintyy blues-bändi Kivimiehen Veljet. Kello 21 suunnataan rännille.

- Sitten meno on ihan vapaamuotoista. Uskon, että vanhat koirat osaavat sen mitä ovat silloinkin tehneet.

- Alue voi olla illalla tukossa. Sinne saattaa tulla myös amerikanrautoja ja moottoripyöriä. Olen saanut poliisilta luvan, että saamme peittää ajon kieltävät merkit lauantaina.

Grönman odottaa tapahtumaan kaikkia rännistä kiinnostuneita, myös ränniläisten lapsia ja niitä, jotka kiersivät ränniä jo ennen 80-lukua.

- Tarkoituksenamme olisi tehdä tapahtumasta jokavuotinen ja ensi kesänä haluaisimme saada tapahtumaan joitakin bändejäkin. Olemme perustamassa Ränninkiertäjien yhdistystä, jolloin varojen keruu esiintyjiä varten olisi helpompaa.

Lilli Vesa

30.7.2009 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala