Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Länsirannikon Koulutus Oy aloitti hankkimalla johtajille työsuhdeautot

Toukokuussa toimintansa aloittanut ja Porin sekä Rauman ammatillisen koulutuksen ensi vuonna alussa yhdistävä Länsirannikon Koulutus Oy hankki lähes ensi töikseen kolmelle johtajalleen isot työsuhdeautot. Kaupunkien omistaman yhtiön hallituksen päätös on herättänyt oppilaitosten sisällä ihmetystä, mutta hallituksen puheenjohtaja Arja Laulainen (sd) pitää työsuhdeautoja tarpeen sanelemana ratkaisuna.

 

Markkinointinimekseen WinNova saanut Länsirannikon Koulutus Oy aloitti keväällä valitun toimivan johdon ja hallituksen vetämänä valmistelut, joilla Porin ammattiopisto ja aikuiskoulutuskeskus, Rauman ammattiopisto sekä Laitilassa toimiva aikuiskoulutuskeskus Innova yhdistyvät käytännössäkin ensi vuoden alussa.

Yhtiön hallituksen ensimmäisiä päätöksiä oli hankkia toimitusjohtaja Lasse Schultzille, aikuiskoulutuksen rehtorille Juha Kuuselolle sekä nuorisoasteen rehtorille Juha Vasamalle työsuhdeautot.

Schultzille ja Kuuselolle hankittiin mustat Mercedes-Benzit ja Porin kokoomuksen kunnallisjärjestön puheenjohtajanakin toimivalle Vasamalle musta Volvo.

Oppilaitosten henkilöstön piirissä isojen työsuhdeautojen hankinta kuntien omistamaan yhtiöön on herättänyt ihmetystä varsinkin, kun varsinainen koulutustoiminta alkaa vasta ensi vuoden alussa.

- Eivätkö pienemmät autot olisi riittäneet, kyseli eräs henkilöstön edustaja.

Hallituksen puheenjohtaja Arja Laulainen sanoo kuitenkin, että työsuhdeautojen hankinnalla on hyvät perusteet. Hänen mielestään kyse ei ole pröystäilystä.

- Yhtiön päätoimipaikka on Raumalla ja toimipisteet Rauman lisäksi Porissa ja Laitilassa. Toimiva johto joutuu päivittäin sukkuloimaan toimipisteiden välillä, ja työsuhdeauton hankinta on järkevämpää kuin oman auton käyttö ja matkalaskujen kirjoittaminen, Laulainen sanoo.

Toimitusjohtaja Schultzin Mersu on Laulaisen mukaan peräisin hänen edellisestä työpaikastaan Sandvikilta. Länsirannikon koulutus Oy vain siirsi leasing-sopimuksen nimiinsä. Kuuselolle ja Vasamalle hankittiin leasingilla uudet autot.

- Itse olin uusien Volvojen kannalla, mutta Kuuselo haluisi Mersun, Laulainen kertoo.

Arja Laulaisen mukaan työsuhdeautot ovat kuitenkin pieni asia suuressa kokonaisuudessa.

- Porin ja Rauman kaupungit saivat valtiolta ylimääräistä rahaa yhtiöittämistä ja fuusion valmistelua varten, ja sillä rahalla pyöritetään nyt hallintoa ja valmistellaan täydellä teholla vuodenvaihteessa tapahtuvaa yhdistymistä. Se työllistää myös hallitusta suunnattomasti, hän sanoo.

Jukka Vilponiemi

 

2.7.2009 08:30

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala