Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

”Kolmen kimppaa ei Keski-Satakuntaan synny”

Keski-Satakunnan veturina toimivan Harjavallan kaupunginhallituksen puheenjohtajan Markku Raudan (sd) mielestä on selvää, ettei alueelle synny kolmen kimppaa eli Harjavallan, Kokemäen ja Nakkilan kuntaliitosta.

 

- Kuntaliitos olisi järkevää, ja sillä täyttäisimme kaikki Paras-hankkeen vaatimukset. Ulvilan perääntymisen myötä myttyyn menneen Jokilaakson kuntaliitoshankkeen jälkeen ei Kokemäellä ja Nakkilalla ole kuitenkaan halukkuutta kolmen kunnan liitokseen, pohtii Markku Rauta.

Hänen mukaansa kyse on valtapolitiikasta.

- Naapurit kokevat, että Harjavallalla olisi kuntaliitoksessa liian keskeinen rooli, johon Ulvila olisi tuonut tasapainoa. Nyt meidät koetaan liian vahvaksi.

- Todellisuudessa emme ole esimerkiksi taloudellisesti juurikaan vahvempia kuin muut. Harjavallan ainoat merkittävät vahvuudet kolmikon muihin kuntiin verrattuna ovat ne, että meillä on vahvaa teollisuutta ja sen myötä hyvä työpaikkaomavaraisuus sekä hieman enemmän asukkaita.

Raudan mukaan kuntaliitos toisi koko Keski-Satakuntaan tehokkuutta, jonka myötä kaikki voisivat paremmin.

- Valitettavasti me menetämme nyt etsikkoaikamme.

Jukka Vilponiemi

Lue lisää tiistain Uudesta Ajasta.

16.6.2009 08:53

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva