Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Henkilöstön voimavaroja suunnataan sosiaali- ja terveydenhuoltoon

Porin ja Noormarkun yhteishallituksen tavoitteena on ensi vuoden alussa voimaan astuvan kuntaliitoksen myötä suunnata henkilöstön voimavaroja erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutoimintaan.
Yhteishallitus hyväksyi ensimmäisessä kokouksessaan maanantaina yhdeksänkohtaisen toimintaohjelman, joka ulottuu vuoteen 2012. Ohjelman lähtökohtana on, että suur-Porissa taataan kansalaisten kokonaisturvallisuus.

 

Ohjelma ei ole kovinkaan yksityiskohtainen, ja siinä ei oteta kantaa esimerkiksi kaupungin tuloveroprosenttiin. Lainanottoa on tarkoitus käyttää ensisijaisesti elinkeinopolitiikkaa hyödyntäviin hankkeisiin.

Ohjelman yksi merkittävimmistä kohdista on henkilöstöresurssien suuntamminen uudelleen. Painotusta siirretään korjaavasta toiminnasta ennaltaehkäisevään, ja henkilöstön voimavaroja suunnataan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. Porin kaupunki ilmoittaa olevansa hyvä työnantaja, ja sekä alais- ja esimiestaitoihin sekä työhyvinvointiin kiinnitetään huomiota. Myös johtamisjärjestelmää kehitetään.

Tavoitteeksi ohjelmassa otetaan, että Poria kehitetään tapahtuma- ja elämyskaupunkina, opiskelijakaupunkina sekä lasten ja nuorten kaupunkina.

Tapahtuma-alueina kehitetään erityisesti Kirjurinluotoa, Etelärantaa ja Yyteriä. Porin yliopistokeskuksen toiminta ja ylioppilaspohjainen tutkintokoulutus turvataan kaikin keinoin, ja toisen asteen oppilaitosten houkuttelevuutta lisättään. Erityistä huomiota kiinnitetään syrjäytymisen ja köyhyyden ehkäisyyn.

Kaupunkirakennetta tiivistetään mm. joukko- ja kevyen liikenteen edistämiseksi. Rakentamisessa kiinnitetään huomiota ympäristöystävällisyyteen, ja uusien asuinalueiden kaavamääräyksissä annetaan ohjeita lämmitysmuodoista.
Edunvalvonnassa yhteishallitus lupaa hoitaa aktiivisesti sekä Porin valtakunnallisia että maakunnallisia suhteita, ja kaupunginhallitus suhtautuu myönteisesti kuntayhteistyön laajentamiseen.

Porin ja Noormarkun yhdistymiseen liittyvä valtion yhdistymisavustus luvataan käyttää kunnallisen infrastruktuurin ja liikenneyhteyksien kehittämiseen.

Jukka Vilponiemi

9.6.2009 08:58

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala