Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Ei seepra juovistaan pääse

Kuva: Ei seepra juovistaan pääse

Uskon monien muiden tavoin, että kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Kataiselta meni kahvi väärään kurkkuun viime perjantaiaamuna. Hesarissa, maan laajalevikkisimmässä lehdessä etusivulla komeili eurovaaliehdokas Kai Pöntisen mainos. Hän vaati ”stoppia sosiaalipummien maahanmuutolle”. Ilmoitus pysähdytti. Siihen ilmoitusten voima perustuukin. Tottakai puoluejohtaja joutui irtisanoutumaan sanomasta. Mielenkiintoista on se, etteivät maakuntalehdet noteeranneet tapausta, vaikka se kuului kovan luokan uutisiin. Itse tiedän sen, kun tuon perjantain vietin Helsingissä piireissä, jotka ymmärtävät keskivertoa enemmän politiikan kammarien taustoista.

Pohjanmaalta Brysseliin yrittävä Kai Pöntinen, tuttavien kesken Kaitsu, lienee suurelle yleisölle tuntemattomuus. Nettisivullaan hän kehuu olevansa jo toiseksi tunnetuin kokoomuksen ehdokkaista! Se, miten mittaus suoritettiin, ei selvinnyt. Lapuan kaupunginvaltuuston ensimmäisen varapuheenjohtajan mielipiteet tuntuvat railakkailta. Melkein kintaat kädessä niitä pitää lukea. Kovin hämmästyttävältä kuulostaa, että Katainen vasta nyt suhtautuu kielteisesti Kaitsun ajatusmaailmaan. Kun perussuomalaisia pidetään perinteellisesti maahanmuuttokriittisimpinä, ykkössija heilahti hetkessä kokoomukselle! Kuka kulloinkin kysyy ja missä hengessä, vastataan sitten, kuuluu ajatusrakennelma. Mainostemppu parhaimmillaan. Lopputuloksena lienee se, että yksi tuntematon Kaitsu nousee sankarin rooliin ainakin pääkaupunkiseudun ulkopuolella. - Sanoinhan minä, mutta ne Helsingin herrat…Pohjanmaalta ne rajut vyörytykset aina alkavat, nuijasodasta lähtien.

Europarlamenttiin pyrkii myös neljä sellaista ryhmää, joilla ei ole kansanedustajia; kunnanvaltuutettujakin yhteenlaskettuna kymmenkunta. Lilliputtipuolueista löytyy yksi yhteinen nimittäjä: äärioikeasta äärivasempaan: muukalais- ja maahanmuuttajavihamielisyys. Tätä taustaa vasten kaipöntisten elämöinnin jotenkin ymmärtää. Tempaistiin matto pienryhmien alta.


Täyttä hurskastelua lienee kysymys siitä, miksi halpamainen mainos ”pujahti” lehteen. Tottakai mainokset kelpaavat hyvin, varsinkin näinä aikoina. Ja kuka pöljä ryhtyisi käymään oikeutta sopivuuden rajoista? Prosessista tulisi kallis ja lopputulos täysin arvaamaton. Yksi meppiehdokas vain teki nopeasti näyttävän irtioton. Vaikka kokoomuksessa ajateltaisiin joistakin asioista liberaalisti, vastavoimana nostavat aina päänsä kumpujen yön sankarit. Eihän seepra juovistaan mihinkään pääse. Mainonnalla lasketaan laineille vain sumuverhoa.


Kaikissa puolueissa tapahtuma antaa silti aiheen syvään itsetutkiskeluun. Miten olemmekaan hoitaneet politiikkamme? Miten kannattajamme suhtautuvat maahanmuuttajiin? Onko piirissämme piilorasisteja? Parantamisen varaa löytyy kaikkialta.

Kansainvälisyys ja suvaitsevaisuus sisältyvät puolueohjelmaamme. Kansainvälisyys on kuulunut aina toimintaamme. Tuntiessamme kansainvälisiä asioita ja muiden maiden kansalaisia, voi omaakin politiikkaa hahmottaa ja rakentaa helpommin. 1930-luvulla elettiin kansalliskiihkon aikaa. Kun tämä hiipui, tilalle tulivat ylikansallisen talouden kovat lait. Entistä useampi palkansaaja kuuluu tänään kansainvälisen yrityksen palkkalistoille. Maahanmuutto ei ole koskaan mustavalkoista. Ketään ei pidä aiheetta leimata.
Suurissa kaupungeissa muuttajiin suhtaudutaan luontevasti. Esimerkiksi Helsingin kaupungin julkinen liikenne ja taksilla ajeleminen loppuisivat hetkessä, ellemme olisi saaneet vierasta työväkeä. Terveydenhuoltopalvelut kangertelisivat myös pahanpäiväisesti.

Kun kokoomuksen mainoskampanjasta aloitin, sillä lienee syy tilkitä jutun loppuosakin. Isoissa, jopa kokosivun mainoksissa kuvataan jonkinlaista konetta. Vaikka olen koneopista(kin) jonkinmoisen arvosanan suorittanut, kuva ei avaudu ollenkaan. Lienee veturin, höyry- ja helvetinkoneen risteytys. Se nähtävästi toimii kahden ämyrin voimanlähteenä. Silmiinpistävintä on se, että koneen kuudesta mittarista, viisi on alku- tai keskiasennossa. Yksi viisareista on täysin pohjassa. Se lienee painemittari! Höyrykoneen konemestari tuolloin vähintään kauhistuisi.


Yksi meppiehdokas puhuu suu vaahdossa edessään kymmenen mikrofonia. Mahtaa olla tärkeäkin lausunto, kun pitää heittäytyä moiseen yhden luukun periaatteeseen. Tehokkuutta kai halutaan ilmentää. Tämäntyyppisistä mainoksista käsiin jää seuhtomisen maku. Tavallinen äänestäjä odottaa konkreettisia vastauksia, vaikkapa työelämän ja tulonjaon lohkolta. EU on orgaani, jossa mm. näitä asioita entistä enemmän ratkotaan.


Kansainvälistymme, olkaamme avoimia ja ennakkoluulottomia toimijoita. Vaalit kuuluvat aina vakaviin tapahtumiin. Äänestämässä pitää käydä ja järkevästi harkita kenelle äänensä antaa. Nyt ei pidetä missikisoja, kuten joissakin mainoksissa vihjaillen annetaan ymmärtää.

Seppo Saari

4.6.2009 08:52

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala