Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Rauman käyttötalouden rajoituksia ei panna täytäntöön

Rauman kaupungin talous on kehittynyt alkuvuonna ennustettua paremmin, eikä kaupunginvaltuuston määräämiä prosentin menoleikkauksia oteta kaupunginhallituksen uuden esityksen mukaan käyttöön.

 

Rauman kaupungin verotulot näyttävät toteutuvan vuonna 2009 budjetoidusti toisin kuin alkuvuoden ennusteet näyttivät. Lisäksi hallintokunnat ovat pysyneet hyvin budjeteissaan.
Kaupunginjohtajan esityksestä kaupunginhallitus päätti, ettei maaliskuussa tehtyä päätöstä talousarvion käyttötalouden yhden prosentin supistamisesta panna täytäntöön.
Rauman kaupungin valmiussuunnitelma tehtiin, kun haluttiin valmistautua kansainvälisen laman vaikutuksiin Raumalla. Suunnitelman taustalla olleet talousennusteet näyttivät Rauman kuntataloudelle heikkoja näkymiä jo vuodelle 2009.
Yhteisöverojen ennustettiin laskevan neljä miljoonaa euroa ja kunnan tuloveron 5-6 miljoonaa euroa. Siksi valmiussuunnitelmassa annettiin hallintokunnille lupa toteuttaa käyttötalouden talousarvionsa vain 99 prosenttisesti.
Prosentin tarkistuksella käyttötalousmenot haluttiin sopeuttaa alkuvuonna ennustettuihin aleneviin verotuloihin. Tuoreet tiedot Rauman verotulokertymästä ja sen ennusteesta sekä hallintokuntien käyttötalouden toteutuma näyttävät, että Rauman kaupunki selviää kuluvasta vuodesta tiukalla taloudenpidolla ilman prosentin leikkaustakin.
Loppuvuoteen sisältyvän riskin katsotaan olevan kaupungin kannettavissa. Muilta osin valmiussuunnitelma jää voimaan.
Monissa hallintokunnissa tälle vuodelle suunniteltu prosentin tarkistus olisi toteutettu ns. juustohöyläperiaatteella, jolloin sen vaikutus olisi kohdistunut ennen kaikkea kuluvaan vuoteen. Sosiaali- ja terveyslautakunta ehti jo tehdä esityksen, ettei leikkauksia sen hallinnonalalla kuuluisi toteuttaa.
Jatkossa kaupungin menestymisen edellytyksenä on, että se löytää kehittämiskohteita ja kustannustehokkaampia toimintamalleja ja kannustaa henkilöstöään käyttöönottamaan niitä.

Jouko Veijonaho

19.5.2009 09:15

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala