Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Kokemäen kotihoitoon tarvitaan lisää väkeä

Kuva: Kokemäen kotihoitoon tarvitaan lisää väkeä

Kokemäen kaupungin kotihoitoon tarvittaisiin lisää työntekijöitä, muun muassa jotta voitaisiin tehostaa vanhusten sairaalasta kotiuttamista.

Kuva: Irene Ketonen mittaamassa Iines Vettenrannan verenpainetta.

Kotihoito on toiminut jo noin vuoden vajaalla miehityksellä, ja sijaisia on ollut vaikea löytää.
Perusturvalautakunta on pyytänyt lupaa kolmen uuden hoitajan palkkaamiseen vuoden loppuun saakka. Esitystä maanantaina käsitelleen kaupunginhallituksen mukaan lisämäärärahaa ei tarvita, koska rahaa on säästynyt, kun kaikkiin pitkiin hoitovapaisiin ja sairauslomiin ei ole saatu sijaisia. Kaupunginhallituksen mukaan säästyneillä varoilla voidaan palkata ainakin kaksi henkilöä loppuvuodeksi.
Toimien vakinaistamiseen aiotaan palata vuoden 2010 talousarvion käsittelyn yhteydessä.
Kotipalveluohjaaja Liisa Haapasalo uskoo, että pitempiaikaisten sijaisuuksien ja vakinaistamisten kautta työntekijöitä löytyisi nykyistä helpommin, ja mahdollisesti myös alaa vaihtaneet voisivat harkita paluuta hoitotyöhön.
Haapasalon mukaan  kesälomasijaisia on nyt saatu kiitettävästi.
Kokemäen kotihoidossa on kotipalveluohjaajan lisäksi 23 hoitajaa/kodinhoitajaa ja yksi kotiavustaja.
Jos kaikki olisivat koko ajan töissä, määrä olisi riittävä, mutta sairauslomien ja hoitovapaiden lisäksi työssä olevien määrää vähentävät viikonloppu- ja iltatyöt.
Viikonloppu- ja iltatyön tarve on lisääntynyt, jolloin arkisin päiväaikaan on henkilökuntaa aina vain vähemmän. 

Kun työntekijöitä saadaan lisää, voidaan tehostaa vanhusten sairaalasta kotiuttamista. Kahden työntekijän kotiuttamistiimi on jo olemassa, mutta toiminta on vasta aluillaan.
– Ajatus on se, että kun vanhus joutuu sairaalaan, menemme tapaamaan häntä jo sinne ja aloitamme heti siellä kotiuttamisen suunnittelun.
Kun vanhus pääsee kotiin, aluksi hänen luonaan käydään useammin, sitten harvemmin. Nyt asiakkaiden luona käydään enimmillään kolme kertaa päivässä.
 
Kotihoitotoimisto sijaitsee nykyisin vanhainkoti Henrikinhovissa, ja sen intervalliosasto tukee kotihoitoa. Vanhukset ovat vuoroin kaksi viikkoa kotona ja kaksi viikkoa Henrikinhovissa.
Kotihoitotoimiston yhteydessä on myös sosiaaliohjaaja Ritva Laineen toimisto. Hän vastaa kotona asuvien asiakkaiden tukipalveluista.
– Ilman näitä meidän työstä ei tulisi mitään.
Lähistöllä ovat myös ns. Salavatalot, joissa asuvia vanhuksia hoitaa kolme työntekijää. Työ on kotihoidon ja kotisairaanhoidon yhdistelmää, jota Liisa Haapasalon mielestä voitaisiin lisätä nykyisestä.
Kotihoito on Liisa Haapasalon pitkän työhistorian aikana muuttunut melkoisesti:
– Ennen oltiin asiakkaan kotona puoli päivää ja jopa koko päivän. Nyt käydään päivän aikana kuudessa seitsemässä paikassa, joskus jopa kymmenessä.
–  Asiakkaan ympäristön hoitamisesta on siirrytty asiakkaan hoitamiseen.

 Heli Kokko

19.5.2009 09:15

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva