Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Harjavalta olisi valmis kolmen kunnan liitokseen

Kuva: Harjavalta olisi valmis kolmen kunnan liitokseen

Demarit: Nyt kuitenkin vedetään henkeä ja neuvotellaan sosiaalitoimen järjestelyistä.

Kuva: Neljän vuoden tauon jälkeen kunnallispolitiikkaan palannut Lassi Salomäki (toinen vasemmalla) sanoo toivovansa, että Harjavallan, Kokemäen ja Nakkilan yhteistyö syvenisi jossain vaiheessa kuntaliitokseksi. Raija Kautonen, Jukka Kalliola, Reijo Nummikari ja Markku Rauta ovat samaa mieltä.

- Erittäin pettyneitä olemme, tottakai. Kuntaliitosselvityksen eteen tehtiin paljon työtä ja meidän mielestämme uudella Ulvilalla olisi ollut hyvät mahdollisuudet toimivien palvelujen tuottamiseen kuntalaisille, kommentoivat harjavaltalaiset demarivaltuutetut Jokilaakson kaupunki -hankkeen kaatumista. Pöydän ääressä istuvat Reijo Nummikari, Raija Kautonen, Lassi Salomäki, Jukka Kalliola ja Markku Rauta.
Harjavalta, Kokemäki, Nakkila ja Ulvila ehtivät jo allekirjoittaa vanhojen valtuustojen hyväksymän kuntaliitossopimuksen, josta Ulvilan uusi valtuusto sittemmin päätti irtaantua ja aloittaa sote-neuvottelut Porin kanssa. Kolme jäljelle jäänyttä kuntaa vetävät nyt henkeä ja miettivät asetelmia uudelleen. Ulvilassa sen sijaan poliittisten päättäjien taistelu kaupungin suuntautumisesta sen kun mutkistuu.
- Vielähän emme tiedä sataprosenttisen varmasti, onko Jokilaakson kaupunki -hanke kaatunut. Ulvilan uuden valtuuston päätöksestä on valitettu. Juridisesti on mahdollista, että valitus hyväksytään. Jos näin tapahtuu, on meillä valmiudet käynnistää hanke nopeasti uudelleen, Harjavallan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markku Rauta napauttaa.
Raudan mukaan onnettominta koko asiassa on se, että muutkin Satakunnan kuntaliitoshankkeet ovat joutuneet vastavirtaan.
- Eihän tämä ole ihme, kun maakunnalliset mediat ovat aktiivisesti kääntäneet kuntalaisten mielipiteitä kuntaliitoksia vastaan.
Harjavalta olisi Ulvilan irtaantumisen jälkeen ollut halukas neuvottelemaan kolmen kunnan kuntaliitoksesta, sillä jo tehty selvitys olisi vaatinut vain pieniä muutoksia. Nakkila ja Kokemäki halusivat kuitenkin rauhoittaa tilannetta. Nyt nämä kolme kuntaa käynnistelevät neuvotteluja sote-järjestelyistä.
- Työryhmä ryhtyy valmistelemaan asiaa. Tavoitteena on, että sote-yhteistyö on kesäkuussa kaikkien kuntien valtuustoissa, Nummikari, Kautonen, Salomäki, Kalliola ja Rauta kertovat.
Harjavalta, Kokemäki ja Nakkila muodostavat Keski-Satakunnan kansasnterveystyön kuntayhtymän, jonka asukasmäärä kattaa Paras-lain edellyttämän 20 000 väestöpohjan.
- Nyt kolmen kunnan on päästävä sopuun siitä, mitkä sosiaalipuolen asiat siirretään kuntayhtymälle. Onhan järkevää, että kaikki siirtävät samat toiminnot, jotta kokonaisuus pysyy kasassa.
- Laissa edellytetään sellaisten sosiaalipuolen toimintojen siirtämistä, jotka läheisesti liittyvät terveydenhuoltoon. Luulemme, että pyrimme mahdollisimman pieniin siirtoihin, sillä päätösvaltaa halutaan varmasti säilyttää myös valtuustoilla, Harjavallan demarit pohtivat.
Huittisten mukaantulosta sote-yhteistyöhön harjavaltalaiset ovat sitä mieltä, että se on mahdollista, jos kaikki kolme kuntaa niin päättävät. Ensimmäinen neuvottelukontakti Huittisiin tämän asian tiimoilta otetaan tänään tiistaina.
- Toisaalta voidaan kysyä, mitä Huittisten liittyminen antaa harjavaltalaisille? Kuntayhtymämmehän täyttää jo Paras-lain kriteerit.
Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän henki on tällä hetkellä positiivinen. Viime vaaleissa demarit saivat peräti 44,4 prosentin kannatuksen Harjavallassa.
- Kunnallisvaalien myötä saimme joukkoomme kymmenkunta uutta ihmistä. Tämä on ilahduttavaa.
- Kannatuksen perusteella Harjavallassa on enemmänkin sosialidemokraattisesti ajattelevia ihmisiä, jotka eivät vain jostain syystä rohkene lähteä mukaan puolueen toimintaan. Me toivotamme kaikki lämpimästi tervetulleiksi, demarit kannustavat.
Maarit Kautto

7.4.2009 09:15

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala