Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Katsomosta: hiihtokausi oli onnistunut

Kuva: Katsomosta: hiihtokausi oli onnistunut

Suomen Hiihtoliiton kausi oli, huolimatta kaikista liiton sisällä vellovista doping-höpinöistä, erittäin hyvään menestykseen kansainvälisesti johtanut kausi. Kauteen lähdettiin epävarmoin odotuksin, mutta onneksi hiihtäjät, mäkihyppääjät sekä yhdistetyn miehet keskittyivät siihen olennaiseen eli urheiluun ja menestystä tuli. Lisäksi liitosta irtioton ottaneet alppilajien sekä kumpareiden laskijat toivat menestystä. Oli siis urheilijoille jopa onneksi, että ainakin he pääsivät lähtemään lähes puhtaalta pöydältä. Ainoa kauden haittapuoli taisi olla se, että yhteistyökumppanit olivat erittäin varovaisia antamaan tuotemerkkiään tai firmansa logoa urheilijoiden varusteisiin!

Nyt hiihtäjien, mäkihyppääjien sekä yhdistetyn miesten tv-näkyvyys on sitä luokkaa, että firmalla voisi olla hyvä sauma saada logonsa jopa sellaiseen paikkaan, että aina näkyy kun urheilija itse on kuvaruudussa.
Aino-Kaisa Saarinen voitti kolme maailmanmestaruutta Liberecissä ja tienestejä tuli pelkästään hiihtämällä 129 000 euroa. Silti vielä Aikkuakin enemmän euroja pankkitililleen keräsi Virpi Kuitunen, vaikka oli jo täysin puhki Falunin maailmancupien päätöspippaloissa ja lähti kesken niiden kotiin parantelemaan selkäänsä. Virpi ansaitsi Tour de Skin voittonsa ansiosta tästä kaudesta komeasti 134!p486 euroa. Kolmanneksi rahanjakolistalla pääsi Tanja Poutiainen 128!p608 euron summalla. Mäkihyppymme alkukauden ongelmalapsi Harri Olli kuittasi komeat 112!p736 euroa, joten kyllä kannatti Hapaopan palata takaisin ruotuun. Lisäksi kaikille näille tulee päälle vielä bonukset omista yhteistyösopimuksista, joita heillä kaikilla varmuudella oli.
Hämmästyttävän vähän tienasi kauden menestyksekkäin edustajamme Anssi Koivuranta, jonka palkintopotti oli 84!p813 euroa. Yhdistetty ei vielä ole sponsorien lempilapsi, mutta olympiakisat ovat ensi vuonna ja todennäköisesti Koivuranta on sittenkin haluttu kumppani jatkossa.
Listaan pitää lisätä vielä nämä kumpare- ynnä muut kourulaskijat. Tapio Luusua ja Peetu Piiroinen jäivät kaudesta varmuudella plussan puolelle.
Se hyvä!

Vielä riittää SM-kisoja
Ensi viikonvaihteessa käydään vielä maastohiihdossa SM-kisoja useammalla matkalla. On varma, että ainakin Riitta-Liisa Roponen, Pirjo Muranen ja Sami Jauhojärvi ovat täysillä mukana, sillä kellään heistä ei varmasti SM-titteleitä vielä ole liikaa.
Tosin maailmancup-kausi on suoraan sanoen jopa liian pitkä. Erittäin harva urheilija jaksoi painaa koko kautta täysillä läpi cup-kisasta toiseen. Täytyykin ihmetellä, miten Puolan Justyna Kowalczyk ja Slovenian, jopa lihavahkolta vaikuttava, Petra Majdic, jaksoivat lähes koko kauden ilman suuria notkahduksia läpi.
Kyllä ainakin lääkityksen piti olla kunnossa, sillä kumpaakaan ei flunssakaan pahemmin vaivannut kauden aikana. Monikin suomalaishuippu kärsi flunssan takia maailmancupin pistemenetyksiä kauden mittaan.
Sitten nostetaan esiin kauden äyrikuningatar. Hän oli alppilajien kaunistus, USAn Lindsey Vonn, joka kuittasi huimista laskuistaan jopa 306!p022 euroa. Mutta ei hänkään ollut edes talvilajien eniten tällä kaudella tienannut urheilija. Se titteli menee Itävallan mäkihyppääjä Gregor Schielenzauerille, joka kuittasi kaudesta 342!p587 euron tulot pelkästään maailmancupeista – puhumattakaan siitä mitä tuli yhteistyökumppaneilta.
Mäkihyppääjän tuloista huomaa sen, miksi esimerkiksi monissa kisoissa hyppääjä päästettiin täysin ala-arvoisiin olosuhteisiin alas mäestä ja sekin selviää, että ainakin yksi kierros oli saatava läpi tavalla tai toisella. Siinä käski raha, eikä urheilijan terveys paljon painanut.

Kolme Jannea
Olympiavuosi saattaa olla Suomelle mäkihypyn osalta varsin valoisa. Nyt näissäkin raameissa uusi päävalmentaja Janne Väätäinen teki erittäin hyvää työtä. Mutta ensi kaudeksi valmentaja-Janne saa ryhmään kaksi urheilija-Jannea.
Janne Ahonen tulee takaisin mäkihyppyyn ja näillä näkymin tulee myös suoraan huipulle. Jemmassa on vielä loukkaantumisestaan toipuva Janne Happonen, joten Vancouverin olympialaisista on odotettavissa – siis jo nyt – mitalisadetta. Itävalta vapisee kun Janne-trio näyttää taitonsa.
Meillä on maailmancupin viidentoista tämän kauden parhaan joukossa vielä Harri Olli, Matti Hautamäki sekä Ville Larinto, joten kyllä menestystä voidaan täydellä syyllä odottaa. Tosin mielialahyppääjä Hautamäki väläytteli jo uransa lopettamista, mutta tuskinpa hän tekee päätöstä ennen kuin Vancouver on käyty – siis lopullista päätöstä urastaan.
Ei ainakaan maallikon mielestä niin kannattaisi tehdä, sillä Matti Hautamäki on hyvä mäkimies – kunhan vain sattuu vire päälle.
Olikohan yllätys.500
.500P Jääkiekon SM-liigassa tuli jälleen melkoisen kallis rantalomaryhmä kun Jokerit putosi Oulun Kärpille puolivälierissä. HIFK on jo kautensa päättänyt ja on sellainenkin huikea sauma ollut, että Lahden Pelicans on eilen pudottanut Espoon Bluesin pois välieristä.
Siinähän olisi koko pääkaupunkiseutu ulkona kuvasta, kun mitaleja SM-liigassa aletaan jakaa. No, Blues on vielä kuvassa mukana, mutta jatkopaikka on edellyttänyt voittoa eilen Lahdessa Pelicansista ja kaiken lisäksi vielä voittoa tänään Espoossa. Ei ole mikään helppo tie, joka mentäisiin läpi vain jammaillen.
Mutta Jokerien maalivahti Juuso Riksman tiesi etukäteen mitä oli tulossa ja sanoi sen vielä ääneen. Toki Juuso maaliltaan näki miten peli omalta joukkueelta kulki ja nyt on sanottava, etteivät Jokerit pudonneet suinkaan Riksmanin peliin. Päinvastoin, hän oli mies paikallaan ja antoi torjunnoillaan narripaidoille edes mahdollisuudet mennä jatkoon. Turha on Riksmanin havaitsemaa tosiasiaa vastaan ärhennellä!
Harry Harkimo totesi, että joukkue oli väärin rakennettu ja valmennusjohto oli huono. Mutta ennen kauden alkua Hjallis itse lupasi nuorennusleikkausta, vaan kuinka kävikään. Eivät omat lupaukset saaneet peliaikaa, vaan liki ikämiessarjaan kuuluvat pelaajat. Turha Harkimon on muita syytellä, koska itse keskittyi kauden aikana lähinnä Ässien ja SaiPan SM-liigapelaamiseen. Jäi seuran omistajalta huomaamatta malka omassa silmässä. Hän on se, joka lopullisesti joukkueen päättää, Keijo Säilynoja sekä Matti Virmanen ovat lähinnä juoksupoikia!
Ei siis ihme, että Riksman puhui totuuden sanoja, ja vasta sitten Harkimo itse huomasi, että väärin oli sammutettu. Tässäkin tapauksessa omistajan pitäisi ymmärtää jotain itse lajista, eikä katsoa hankintojaan vain hintalapun suuruuden mukaan. Mitä suurempi hankintahinta, sen varmemmin mahtui narripaitaan.
Siinä avautui päänarrin koko jääkiekkokuva.

Pelataanko tänään otteluakaan
SM-liigan puolivälierissä on eilen käyty kuudennet pelit kolmessa ottelusarjassa. Mikäli siihen seitsemänteen peliin on jouduttu, niin sen tai niiden vuoro, on tänään.
Ellei tänään ole liigapelejä, niin se tietää sitä, että Pelicans, JYP ja KalPa ovat selvittäneet tiensä välieriin Oulun Kärppien seuraksi ja taas on syntynyt kaksi suurta ”jääkiekkoruumista” Jokerien vanaveteen. Nimittä tällöin Blues ja HPK olisivat saaneet nauttia rantapalloista.
Mutta suurella todennäköisyydellä tänään vielä ainakin yksi ottelupari jatkaa. Tai sitten ei!
Eilen on käyty myös Porissa playout-peli ja mikäli Ässät on toistamiseen pystynyt voittamaan Lukon, niin huomenna pistetään sarjalle lopullinen niitti Raumalla. Samoin Mestiksen mestaruus on saattanut ratketa jo eilen Vaasassa. Mikäli Juhani Tammisen puheisiin on uskomista, niin Sport on varmistanut mestaruutensa eilen.
Jos Sport on kotiottelunsa hävinnyt, niin tässäkin lopullinen ratkaisu syntyy huomisessa ottelussa, joka käydään Jokipoikien isännöidessä Joensuun momentum-ottelua.
Oma veikkaustaitoni ei yllä sellaisiin sfääreihin, että nyt povailisin kuinka eilen on käynyt. On nimittäin tuoreessa muistissa vastaavanlainen ennakointi liigan runkosarjan päätöskierrosta ennen. Taisi mennä syteen koko arviointipaletti ja siksi nyt Satakunnassakin pelataan rantapallosta.

Toinen on liigakarsinnassa
Ainoa, mikä on varmaa, on se, että toinen Satakunnan liigajoukkueista isännöi ensi lauantaina ottelua Mestiksen voittajaa vastaan ja liigapaikkaan tarvitaan neljä voittoa. Mikäli siinä mentäisiin pitkän kaavan mukaan, niin Pitkäperjantai olisi jo takana!
Ässien kotiotteluissa mediaa on pelaajien hankkimisessa haastatteluun auttanut hienosti Toivo ”Topi” Talvitie. Hänen hommansa on joskus hankala, sillä eipä tappion kärsineen joukkueen pelaaja kovin helposti median eteen tule. Hyvin Talvitie on heitä kuitenkin esiin saanut, mikäli on vain muistanut esittää toiveensa.
Monet Ässien faneista ovat olleet sitä mieltä, että Erik Rasmussen ei ole ollut hintansa väärtti. Palkasta en tiedä, mutta kyllä Rasmussen ainakin vuodenvaihteen aikaan kärsi monista vaivoista. Oli aivotärähdys, erittäin kova vatsatauti sekä vielä keskenkuntoisuus haittasi. Mutta pelimies Erik terveenä on pomminvarmasti!
Mies teki vasta kauden toisen maalinsa Raumalla, se ensimmäinen meni pelihousujen kautta. Nyt tuli tekomaali, jollaisia kokeneelta NHL-mieheltä on odoteltu playoutien kolmannessa ottelussa Raumalla. Voipi olla, että kun Rasmussen on päässyt vauhtiin, niin hänestä on vielä suuri apu? Eipä silti ennakoida taaskaan yhtikäs pehua.

Valitettava ennätys
Aikoinaan kerrottiin, että Ässiin tullut Matt Nickerson olisi rapakon takana saanut pelin kuluessa niin kutsuttuja raivokohtauksia, jotka olivat liki silmittömiä. Nickerson kärsi tästä maineestaan myös Ässien liigajoukkueessa ja harva huomasi, että päävalmentajana toiminut Mika Toivola teki hänestä myös pelimiehen. No, ainakin Ilves huomasi.
Lauantaina Ässien A-nuorissa pelannut venäläinen, Vladimir Ryzhkov, 19, sai täydellisen pimennyksen pronssiottelun lopussa, jolloin oli jo varma, että Rauman Lukko vie himmeimmät mitalit. Kohteeksi joutui Lukon Tony Vidgren ja jälki oli pahaa. Vastustaja sairaalaan ja Vladimir sai yhdestä tilanteesta peräti 77 jäähyminuuttia. Ryzhkov ei jatka pelaamista Ässissä ja valmentaja Karri Kivi totesi, että pelaaja ei kunnioittanut peliä ja se on koko jääkiekon tärkein asia.
Nyt tuli siis Suomen ennätys – valitettavasti. Päätuomarit Anssi Salonen ja Jere Lahti jakoivat 77 jäähyminuuttia, mutta Jääkiekkoliiton Jouni Palmulan mukaan minuutteja tuli kolme liikaa, joten päätuomarit hyllytettiin A-nuorten loppuottelusta. Aitiosta tappelemaan lähtemisestä kun kuuluu antaa ”vain” 2+2+PRK. Nyt tuli 2+5 ja pelirangaistus ja tuomarit hyllylle.
Voi pyhä yksinkertaisuus!

Valmentajan vaihto
Porissa pelaa ensi kaudella taas kaksi salibandyjoukkuetta 1. divisioonassa. FBT Pori putosi liigasta ja SBS Pori säilyi ykkösessä. Kumpikin tapahtuma tuli melko tiukan sarjan jälkeen.
SBS Poria neljä kautta valmentanut Ismo Läntinen on tietojen mukaan siirtymässä FBT Porin päävalmentajaksi, sillä FBT:tä kolme viime kautta vastuuvalmentajana luotsannut Sami Väre oli jo päättänyt vetäytyä sivuun, vaikka FBT Pori olisi säilynyt salibandyliigassa.
Ehkä jatkossa kuulemme mitä Porin salibandyssä tapahtuu. Olisiko muuten yhden – siis parhaan – joukkueen kerääminen mahdoton ajatus?

Jarmo Liuhala

24.3.2009 09:06

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala