Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Eurajoen uusi päiväkoti lämpiää lattian kautta

Kuva: Eurajoen uusi päiväkoti lämpiää lattian kautta

Päiväkodin johtaja Timo Nissinen on tyytyväinen tammikuussa käyttöönotettuun uuteen päiväkoti Majakkaan. Ja miksi ei olisi, kun sai olla itse vaikuttamassa sen suunnitteluun ja kalustamiseen ja sai jo suunnitteluvaiheessa lähes kaikki toiveet toteutettua.

- Kunta otti viisaan ja jämäkän kannan, että työ piti ottaa vastaan jo edellisvuoden elokuussa, jotta voin olla mukana jo suunnittelussa, kertoo Nissinen nyt, vaikka olisi itse ollut halukas aloittamaan vasta vuodenvaihteessa.
Tehdyn ratkaisun pohjalta hänelle tarjoutui mahdollisuus paneutua suunnittelutyöhön miltei päätoimisesti. Sen lisäksi, että Nissinen askarteli teknisten ratkaisujen parissa, hän opiskeli SAMK:issa johtamista ja teki lopputyönä työyhteisön valmistelutyön.
- Se oli työläs ja antoisa prosessi, mutta kaiken sen väärtti. Kyllä toiminta ilman opiskeluakin olisi käynnistynyt, pohtii Nissinen nyt.
Torstaina avoimien ovien päivää viettänyt päiväkoti toimii liikuntapainotteisena päiväkotina. Tätä silmälläpitäen henkilöstö on koulutettu Nuori Suomi-liikuntajärjestön kautta.
Nissinen kertoo koulutusta annetun myös työyhteisötoimintaan ja yhteistyöhön.
- Koulutuksenkin suhteen kunta on ollut hyvin myötämielinen. Ei ole tarvinnut taistella tuulimyllyä vastaan, Nissinen painottaa.
Erityisen onnistuneena Nissinen pitää kolmiapilamaista pohjaratkaisua, jolloin jokainen ryhmä tulee sisään omasta ovestaan ja jokaiselle on oma kuraeteinen.
Toisena hyvänä oivalluksena Nissinen pitää talon lämmittämistä lattialämmityksellä.
- Tällaisissa tiloissa lattialämmitys on parhaimmillaan, kun lapset kuitenkin toimivat lattialla, perustelee Nissinen.
Myös avaraa, noin 3 000 neliön pihaa hän pitää toimivana ja sijaintia keskellä Kirkonkylää hyvänä myös liikenteellisesti.

Majakassa toimii nyt 2-5 vuotiaiden ryhmä, joka on täysi, eli 21 lasta. Erityisryhmässä on 12 lasta ja vuorohoitoryhmässä 26 lasta. Eli niille, jotka pitivät yllä pelkoa liian ison päiväkodin rakentamisesta, voidaan nyt kertoa tilojen tulleen täyteen.
- Järjestelemällä voitaisiin vuoropäivähoitoon ottaa noin kymmenen lasta lisää, koska he eivät ole kaikki hoidossa samanaikaisesti. Naulakkopaikka löytyy nyt 30 lapselle, kertoo Nissinen.
Päiväkodin ryhmätilat erottuvat omien sisäänkäyntien lisäksi toisistaan värityksellä. Jokaisella ryhmätilalla on oma hallitseva värinsä, joko punainen, vihreä tai sininen.
Talon sydämenä toimii korkea yhteistila, josta löytyy kiipeilyseinä ja köydet, mutta myös paksu voimistelupatja, oikea peuhupaikka.
Suurin ylpeydenaihe tiloissa on kuitenkin audiovisuaaliset laitteet, jollaisista kunnanviraston Eurajokisalin käyttäjätkin ovat kateellisia.
Turvallisuusajattelusta kertoo esimerkiksi se, että parkkipaikat on rakennettu niin, että niillä ei peruutella. 
- Päiväkotilapset ovat niin pieniä, että heitä ei näe auton takaa peruutettaessa. Tämän takia pysäköintipaikat ovat lenkkejä, kertoo Nissinen.
Jouko Veijonaho

6.3.2009 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva