Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Merkkejä käänteestä parempaan on jo olemassa

Työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri Markku Wallin näkee maailmalla jo merkkejä käänteestä parempaan, mutta myönteisinkin skenaario näyttää hänen mukaansa silti sitä, että tämän vuoden lopulla Suomen työttömyysaste nousisi nykyvauhdilla 10 prosenttiin eli työttömäksi jäisi vielä 120 000 suomalaista.

 

Porin seudun kehittämiskeskuksen Posekin järjestämässä keskustelutilaisuudessa maanantaina Porissa Wallin esitteli satakuntalaisille yritys- ja kuntajohtajille kaksi vaihtoehtoista skenaariota, joista pahimman kauhuskenaarion mukaan Suomen talous syöksyy tänä ja ensi vuonna 4-5 prosentin vauhdilla alas, ja työttömiä tulee noin 300 000 nykyisten 200 000:n lisäksi, ja valtio joutuu ottamaan 80 miljardia euroa lisävelkaa.

Tälle ennusteelle on Wallinin mukaan perusteita, mutta todennäköisempänä hän piti sittenkin myönteisempää skenaariota, jonka mukaan tänä vuonna Suomen kansantalous jää 2.5 prosenttia miinukselle, ensi vuonna ollaan nollakasvussa ja seuraavana päästään jo plussalle.

Tämä ennuste nostaisi työttömien määrää ”vain” 120 000:lla ja valtion velkataakka kasvaisi 30 miljardia.

- Toipumisen on alettava Yhdysvalloista, mistä kaikki alkoikin, ja merkkejä käänteestä on maailmalla jo näkyvissä USA:n elvytystoimien ansiosta. Kyllä lama tästä vielä voitetaan, hän sanoi.

Alivaltiosihteeri ei kuitenkaan luvannut auvoisia lähivuosia Suomelle, sillä lyhyestäkin lamasta toipuminen kestää vuosia.

- Valtiontaloudelle se merkitsee tiukkoja aikoja nyt otettavan lisävelan maksamiseksi. Verohelpotukset jäävät jatkossa vähiin, ja todennäköisesti joudutaan puuttumaan myös palvelurakenteisiin, jopa sosiaaliturvaan. Kuntasektori joutuu koville.

Wallin peräänkuulutti myös maltillisia palkkaratkaisuja, sillä viime kierroksen liittokohtaiset olivat Suomen nykytilannetta ajatellen hänen mukaansa tuhoisia.

Jukka Vilponiemi

24.2.2009 08:30

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva