Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Korkeakoulujen kampusmalli jakaa Porin päättäjien mielipiteitä

Kuva: Korkeakoulujen kampusmalli jakaa Porin päättäjien mielipiteitä

Selvitysmies Markku Linnan ehdotus Satakunnan ammattikorkeakoulun ja Porin yliopistokeskuksen fyysisestä yhdistämisestä kampukseksi jakaa Porin kaupungin päättäjien mielipiteitä.

Kuva: Harri Peltoniemi haluaisi Porin opiskelijakampuksen Puuvillaan.

Porin kaupunginvaltuusto sai maanantaina yliopistokeskuksen johtajan Harri Peltoniemen selvityksen Linnan ehdotuksista, joissa hän kampusmallin lisäksi esitti ammattikorkeakoulun yhtiöittämistä.

Informaation yhteydessä valtuusto ei tehnyt päätöksiä asiassa, mutta keskustelussa kävi ilmi, että yhtiöittäminen olisi saamassa päättäjien kannatusta.

Sen sijaan kampuksen muodostaminen tuntuu olevan herkempi asia, sillä yliopistokeskus halutaan varsin yleisesti säilyttää nykyisillä sijoillaan Pohjoisrannassa vanhalla puuvillatehtaalla. Ammattikorkeakoulun Porin yksiköt taas sijaitsevat Vähälläraumalla.

Kaupunginhallitus jätti asian viikko sitten pöydälle, mutta kh:ssa henki oli, että yliopistokeskus on syytä toistaiseksi pysyttää Puuvillassa.

Eilen mm. demarien Mikko Elo piti tärkeänä, ettei mitään vaihtoehtoja suljeta nyt pois. Kaupungin on hänen mielestään kuunneltava herkällä korvalla mm. sitä, mitä mieltä emokorkeakoulut asiasta ovat, jotta yliopistokoulutuksen tulevaisuus voidaan Porissa turvata.

- Yo-keskuksen vuokrasopimus Puuvillassa päättyy 2014, ja sen jälkeen kaikki on mahdollista, Elo sanoi.

Myös Harri Peltoniemi tunnustautui kampus-mallin kannattajaksi, mutta hänen mielestään ei missään ole sanottu, että kampuksen pitäisi olla Vähälläraumalla.

- Itse pidän Puuvillaa hyvänä paikkana kampuksellekin, Peltoniemi sanoi.

Porin kaupunginhallitus ottaa asiaan kantaa ensi maanantaina.

Jukka Vilponiemi

24.2.2009 08:50

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala