Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Aino-Kaisa Saarinen on maailmanmestari

Kuva: Aino-Kaisa Saarinen on maailmanmestari

Tuskin olisi Aino-Kaisa Saarinen voinut ottaa ensimmäistä henkilökohtaista arvokisamitaliaan parempaan saumaan kuin Liberecin MM-kisojen avausmatkalla naisten 10 kilometrin perinteisen hiihdon kisassa. Se mestaruus tiesi paikkansa. Suomen urheiluystävällinen kansa odotti kultaa juuri tältä matkalta ja jopa arvuutteli tuoko mestaruuden Saarinen vai sittenkin Virpi Kuitunen. Pahimmat sählääjät yrittivät vielä sotkea hommaa sillä, etteivät nämä kaksi suomalaista huippuhiihtäjää ole keskenään ylimmät ystävät. Tämä tuomiopäivän apostolien ennustus oli luettavissa vielä eilen ilmestyneessä Urheilulehdessä. Onneksi lehti kolahti lattialle vasta sen jälkeen kun Saarinen oli jo kukitettu Liberecissä. Olisi vielä joku heikkohermoisempi voinut uskoa!

Kun Saarinen viimeisenä lähtijänä ylitti maaliviivan, hän tiesi voittaneensa kilpailun ja kyyneleet pääsivät valloilleen. Siihen oli yksi ainoa syy: määrätietoinen urheilija pystyi vihdoin ja viimein siihen suoritukseen, mitä hän on aina halunnut.

Hollolalainen Saarinen totesi, että tämä oli parasta, mitä hän on tähän saakka ikinä kokenut. Ja kunhan se ensimmäinen voitto tuli ikään kuin kättelyssä, niin jo huomenna voimme hyvällä syyllä odottaa häneltä lisämitalia, sillä silloin käydään naisten yhdistelmähiihto (7,5 km perinteisellä ja 7,5 km vapaalla). Mitä sitä turhaan jarruttelemaan kun kerran on alkuun päästy.

Saarisen mestaruus tuli 4,2 sekunnin erolla ennen Italian Marianna Longaa. Vaikutti jopa ihmeeltä, että Puolan Justyna Kowalczyk pystyi ja jaksoi ottaa pronssimitalin, neljänneksi lopussa kirineen Kuitusen edestä. Suomen kärkinaisten kokonaispanos oli huikea, sillä Pirjo Muranen sijoittui seitsemänneksi ja selkeällä opintomatkalla, kuten hiihtäjä itsekin totesi, ollut Krista Lähteenmäki oli 37. sijalla.

Kärkikvartetti ei ollut yllätys, mutta Ukrainan Valentina Shevtshenkon viides sija sekä Japanin Masako Ishidan kahdeksas sija sellaisia olivat.

Mutta kun suomalainen voitti, niin olisi kympin sakkiin saanut sijoittua vaikka peräti ruotsalainen hiihtäjätär!

Ihan ei riittänyt

Neljänneksi jäänyt Kuitunen toki harmitteli sijoitustaan, mutta totesi, että pää olisi halunnut mennä kovempaa, mutta vielä ei kroppa pystynyt seuraamaan. Ja ainakin erittäin vilpittömän iloisen näköisesti Virpi onnitteli voittajaa. Jos se oli näyttelemistä, niin minkä kyvyn Suomen teatterimaailma onkaan menettänyt.

Silti tuntui mukavalta kuulla, että Kuitunenkin sanoi huippukuntonsa lähestyvän. Torstaina niin ei vielä ollut, mutta ehkä jo huomenna. Sille matkalle mukaan tulee myös Riitta-Liisa Roponen, joten Suomen ryhmä sen kuin vahvistuu.

Ennen kuin yhdistelmäkilpailu Liberecissä hiihdetään, niin suomalainen tyttö tekee joka tapauksessa historiaa huomenna. Vasta 14-vuotias Julia Kykkänen avaa suomalaisnaisten arvokisaputken HS100 mäkikilpailussa.

Vaikka nyt ollaan kahta mieltä siitä, sopiiko mäkihyppy edes naisille, niin ehkä jo seuraavissa olympialaisissa on mukana naisten joukkuemäenkin kilpailu?

Koska myös yhdistetyssä toiveet ovat eiliseltä suuret, niin jätetään lopullisten tulosten veikkaaminen asian kertomiseksi myöhäisempään vaiheeseen, koska lopullisia tuloksia ei tähän lähetykseen saada! Sen voi silti povata, että Anssi Koivuranta on voinut olla ylitse muiden ja kova on Janne Ryynänenkin. Mäessä hypätään kaksi kierrosta. Ja hiihti Norjan Magnus Moan sitten kuinka kovaa tahansa yhteislähdön kympin, niin illalla suomipojat hyppäävät norjalaisen ohi. Koivurannan mukaan Moan oli mäkitreeneissä ulkona kuin lintulauta. Ei jostain syystä harmita, vaikka olisi itse eilisen illan mäkikisassa mukana ollut. Todettakoon se, että Koivuranta oli hiihdossa viides, joten ehkä povailen – ihan pokkana – toista MM-titteliä Suomeen!

Tänään hiihdetään miesten 15 kilometrin perinteinen väliaikalähdöllä ja toivotaan nyt, että suomalaisilla: Matti Heikkinen, Ville Nousiainen ja Sami Jauhojärvi, on ollut se heidän toivomansa ”pöljänpäivä”! Se on silloin mitali.

SM-liigassa vierasotteluja

Nyt näyttää jopa erittäin hankalasti siltä, että molemmat satakuntalaisjoukkueet pelaavat siinä välissä, jossa ovat runkosarjan jälkeen sijoille 11–14 sijoittuneet. Mutta ei ennakoida liikaa, sillä aina kun pelejä on jäljellä, lisäpisteitä voi tulla mukavasti.
Ässät pelaa huomenna Hämeenlinnassa ja HPK:lla on kova halu päästä sinne kuuden joukkoon, joten mitään ei tule Patapaidoille ilmaiseksi.

Eikä saa Rauman Lukkokaan pisteitä helpolla, koska sekin pelaa vieraissa huomenna Espoon Bluesia vastaan. Siinä sitten soi Rauma ja Espoo Blues!

Satakuntalaiset pelaavat kuitenkin kesäkuussa Helsingissä ulkoilmaottelun. Kyllä heti arvaa, että ottelu pelataan stadissa, koska pelipaikkana Narinkatori.

Taitaa olla ihan Helsingin slangia?

Säilyminen on mahdollista

Jossain vaiheessa näytti jo selvältä, että FBT Pori putoaa suoraan salibandyliigasta, mutta tärkeä vierasvoitto Trackersista Iittalassa muutti tilannetta jopa niin paljon, että FBT saattaa pystyä välttämään suoran putoamisen. Tosin ei liigakarsinnastakaan helpolla pääse, mutta ainakin sarjapaikan säilyttäminen on mahdollista.

Salibandyssa voitolla jatkoajallakin saa kaksi pistettä ja hävinnyt joukkue ei saa pistettäkään. FBT Pori pelaa vielä kaksi ottelua runkosarjassa ja molemmat se pelaa vielä kotona. Sunnuntaina 22.2. kello 17 FBT pelaa Tapanilan Erää vastaan, joka on varmuudella sarjapaikkansa säilyttänyt.

Mutta runkosarjan viimeinen ottelu porilaisilla on Nokian KrP:tä vastaan ensi perjantaina 27.2. kello 18.30. Nyt Nokia on karsijan paikalla ja pisteen edellä FBT:tä. Porilaisten kanssa tasapisteissä on Happee ja tästä kolmikosta sitten seulotaan suoraan putoaja sekä kaksi liigakarsintaan joutuvaa joukkuetta.

Iittalassa FBT otti jopa tietoisen riskin, sillä joukkue peluutti kahta vammaista pelaajaa. Tosin Ville Vahtera pelasi ainoastaan ylivoimaa, mutta selkäänsä poteva Ville Salonen onnistui jopa loistavasti tekemällä tehot 1+1.

Riskin otto siis kannatti ja nyt mahdollisuudet säilyttää salibandyn liigapaikka – vaikkakin karsinnan kautta – näyttävät jopa hyviltä. Mutta viikon päästä tämä ratkaistaan kotiottelussa Nokiaa vastaan. Eikä sunnuntaina Tapanilan Erän voittaminen ole ylivoimainen tehtävä, sillä vierasvoitto palautti uskon omaan tekemiseen.

Valmentaja Sami Väre tietää varmuudella tilanteen, joten ei liian suuria riskejä varmasti oteta!

Naisten Liigacup

Naisten jalkapalloliigassa pelaava Nice Futis aloittaa virallisen liiton sarjakauden, pelaamalla huomenna Liigacupin ottelun kello 11.30 Porin Karhuhallissa ja vastustajaksi saapuu tälle kaudelle melkoisia vahvistuksia saanut Tikkurilan Palloseura.

Jouni Joensuun valmentama NiceF joutuu peliin siipirikkoisena, sillä poissa ovat loukkaantuneet Kirsi Pukkila ja Aliina Hakala.
Nice Futiksen tekemä hyvä työ tyttöjen parissa on huomioitu myös liitossa, sillä porilaisilla on vahva edustus myös EM-karsintoihin valmistautuvan 19-vuotiaiden maajoukkueleirillä. Kutsun leirille ovat saaneet Nice Futiksen uusista pelaajista Emmi Montonen sekä Maiju Hirvonen. NiceF:n omasta kaartista kutsun sai Essi Huppunen ja leirin varalla on myös Jenni Palenius.

Naisten Liigasta on tulossa mielenkiintoinen, sillä komeasti viime kaudella sarjapaikkansa säilyttänyt Nice Futis on selkeästi vahvistunut. Mutta joukkuetta on puheenjohtaja Antero Kivelän ja joukkueenjohdon yhteistyöllä vahvistettu erittäin viisaasti.
Vaikka vahvistukset ovat nuoria, niin kokemusta heillä on jo paljon. Liiga alkaa Nice Futiksen osalta jo 4. huhtikuuta kotiottelulla. Silloin sarja-avaukseen vastustajaksi saapuu KPV Kokkolasta.

Kaukisliigassa alkavat pudotuspelit

Porin Kärpät pelaa jo kaukalopallon pudotuspelejä ja huomenna porilaiset kohtaavat kotiottelussa jämsäläisen Duo 96:n. Nyt paikkaan välieriin tarvitaan kolme voittoa. Kärpät pelaa ensimmäisen ottelun huomenna kello 13 Isomäen jäähallissa ja jo sunnuntaina pelataan toinen osaottelu Jämsässä.

Ratkaiseva kolmas ottelu pelataan sitten Porissa lauantain 28. helmikuuta. Mikäli vielä tarvitaan enemmän pelejä, niin Kärpät vierailee Jämsässä ja se vihonviimeinen ottelu pelattaisiin Porissa. Mutta sen verran kokemusta Porin Kärpillä näistä pudotuspeleistä on, että uskotaan välieräpaikan tulevan suoraan kolmella pelillä.

Rauman UKP aloittaa huomenna puolivälierät Rovaniemellä, jossa isäntänä on runkosarjan ehdoton yllätysjoukkue Blue Ball. UKP:n osalta hommaa on järkeistetty, sillä raumalaiset pelaavat myös toisen ottelunsa Rovaniemellä sunnuntaina. Kolmas ottelu pelataan Raumalla 28. helmikuuta alkaen kello 15.30. Mahdollinen neljäs peli käydään myös 1. maaliskuuta Raumalla. Mikäli tällöin voitot olivat tasan, niin UKP matkustaisi keskiviikkona 4. maaliskuuta Rovaniemellä.

Ehkä tämäkin ottelusarja saadaan pakettiin ennen mahdollista viidettä puolivälierää?

Bandyliigassa jatkosarja pakettiin

Satakuntalaisten joukkueiden pelejä on viikonvaihteessa erittäin paljon, sillä tapahtumia on niin kotona kuin vieraissa.
Jääpallon Bandyliigan Valioliigan viimeiset ottelut Porin Narukerä pelaa kotona ja vaikka sijoitus on varmasti kuudes, niin porilaisten vastustajat ovat mielenkiintoisia. Tällä hetkellä Valioliigan kolmantena oleva Lappeenrannan Veiterä tulee Poriin jo tänään ja ottelu Karhupaanalla alkaa kello 18.30. Varsin mielenkiintoinen pelipäivä on myös siis jääpallossa. Pienellä vaivalla saadaan varmasti mukava tunnelma aikaiseksi.

Huomenna lauantaina Narukerä saa kotiotteluun kaikella todennäköisyydellä Suomen mestaruuden voittavan Oulun Luistinseuran. On tietenkin ennenaikaista povata millekään joukkueelle mestaruutta ennen kuin tärkeät pudotuspelit on pelattu. Huominen ottelu alkaa kello 15 ja sitten ovat edessä pudotuspelit.

Kaikki kuusi Valioliigassa pelaavaa joukkuetta ovat automaattisesti mukana ja Jatkosarjan nimellä pelattavasta alemmasta lohkosta pudotuspeleihin pääsee mukaan kaksi parasta joukkuetta. Tällä hetkellä on varma, että Mikkelin Kampparit tulee pudotuspeleihin, mutta JPS Jyväskylästä ja Varkauden WP 35 ovat kumpikin vielä tuossa viimeisessä pelipaikassa kiinni.

Jääpallon häpeäpilkku on tällä kaudella ollut Tornion Pallo-Veikot, joka pelaa parhaimmistollaan Ruotsin sarjaa ja Bandyliigassa esiintyy A-nuorten joukkue. Vaikka kuinka puhuttaisiin, että näin nuoret saavat hyvää kokemusta, niin toistakin mieltä voi olla. Matkustaa nyt Torniosta asti vaikka Mikkeliin ja ottaa kunnolla selkäänsä, opettaa ehkä sen, että hävitäkin voi. ToPV ei ole voittanut otteluakaan ja jatkosarjassakin se on pelannut viisi ottelua saldolla 4-74. Kun vielä kolme peliä on sillä pelaamatta, niin Tornion häkkiin uppoaa alemmassakin sarjassa sata maalia.

Ainakin oppii hakemaan palloa omasta verkosta!

Jarmo Liuhala

20.2.2009 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala