Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Kuntien väki taas taantuman maksajiksi?

Kuva: Kuntien väki taas taantuman maksajiksi?

Kuntaliitto on huutanut valtiota avuksi kuntien talousahdinkoon, joka on joidenkin arvioiden mukaan saavuttamassa huippunsa vasta ensi vuonna.

 Kuntien oma etujärjestö esitti valtion maksettavaksi runsaan miljardin euron pelastuspakettia, jolla mm. siirrettäisiin osa nyt valtion kukkaroon menevistä verotuloista kunnille, valtionosuuksia korotettaisiin ja harkinnanvaraisia avustuksia lisättäisiin.
Paketissa Kuntaliitto toivoo kunnilta ja työmarkkinajärjestöiltä myös maltillista palkkapolitiikkaa ja sen vastineeksi maltillista henkilöstöpolitiikkaa eli ei henkilöstön irtisanomisia.

Samalla Kuntaliitto on taas alkanut puhua sen puolesta, että henkilöstön lomarahoja supistettaisiin ja vaihdettaisiin osittain vapaiksi.

Kuntien hätä on suuri, sitä ei käy kiistäminen. Kun yksityiset työnantajat irtisanovat ja lomauttavat henkilöstöään joukolla, se tuntuu kipeästi paitsi irtisanottavien omassa kukkarossa myös kuntien rahakirstussa. Palkansaajilta kertyvät kuntien verotulot vähenevät, ja niiden lisäksi vähenevät yrityksiltä saatavat yhteisverotulot, kun yritysten tulokset heikkenevät.

Vaikka vielä ei pidä useimpien talousgurujen mielestä puhua lamasta, niin tilanne on saman kaltainen kuin 1990-luvun lama.
Silloinkin kuntien verotulot romahtivat, ja jotkut kunnat turvautuivat henkilöstön vähennyksiinkin. Useimmissa kunnissa neuvoteltiin silloin henkilöstön lomarahojen poistamisesta ja vaihtamisesta osittain vapaaksi, ja silloisen työntekijöitä edustavan KTV:n johdolla henkilöstö useimmissa kunnissa tähän suostuikin vaikkakin pitkin hampain.

Tuo aika opetti niin kuntien johdolle kuin etenkin työntekijöille sen, ettei kunnissa työ lopu tekemällä. Tai sitten ei opettanut ainakaan kuntatyönantajalle.

Jos pitkään työssä ollut kunnan palkollinen otti lomarahansa vapaaksi, hän sai helposti parikymmentä lomapäivää vuodessa lisää. Kun näiden lomarahavapaiden ajaksi ei voitu palkata sijaisia, niin työt kasaantuivat töihin jääneiden tehtäviksi, väki uupui ja sairastui - ja joutui sairauslomille.

Tästä alkoi uupumiskierre, joka ei ole kunnissa katkennut oikein vieläkään kokonaan. Se on ymmärrettävää, sillä kuntien henkilöstön keski-ikä lähentelee viittäkymmentä, eli myös ikä tekee tehtävänsä.

Radiossa Ylen ykköskanavan aamuohjelmassa entinen kuntaministeri, kansanedustaja Hannes Manninen (kesk) piti torstaina hyvänä ajatuksena sitä, että kuntien 400 000 työntekijää luopuisivat valtakunnallisella sopimuksella lomarahoistaan ja vaihtaisivat niitä vapaiksi.

Tämä olisi Mannisen mukaan hieno solidaarisuuden osoitus niitä yritysten palveluksessa olevia kohtaan, jotka nyt ovat joutuneet tai vielä joutuvat irtisanotuiksi tai pakkolomalle.

Solidaarisuus on hieno asia, mutta eri juttu on, onko se paras työkalu juuri tähän paikkaan.

Kuntien palkolliset huolehtivat työkseen siitä, että kuntalaiset saavat julkiset palvelunsa, jotka poliitikot ovat kuntalaisille luvanneet. Jos jokainen kunnan työntekijä on normaalien vuosilomien lisäksi vielä kuukauden lomarahavapailla, on selvää, että kuntien palvelutaso kärsii.

Kun terveyskeskuksessa, sairaalassa, vanhainkodissa, lasten päiväkodissa, koulun keittiössä, sosiaalitoimistossa tai vaikkapa kadunrakennuksessa on tekeviä käsiä normaalia vähemmän, tietää se piteneviä potilasjonoja, puutteellista vanhustenhoitoa ja palveluaikojen pitenemistä kaikilla sektoreilla.

Siitä tuskin pitävät edes vaikkapa ne metallimiehet ja -naiset, jotka mahdollisesti ovat joutuneet pakkolomalle, mutta jotka haluavat kotikunnaltaan tutut palvelut.

Kuntien työpaikkoja ei välttämättä voi verrata luonteeltaan vaikkapa tehtaaseen. Molemmissa tehdään yhtä arvokasta työtä, mutta jos tehdas hiljenee hetkellisesti, se ei näy heti yhteiskunnan palvelutason heikkenemisenä, kuten tapahtuu, jos kunta käy vajaalla.

On mielenkiintoista nähdä, miten suhtautuvat lomaraha-ajatukseen kuntien palkansaajajärjestöt kuten JHL tai OAJ ja erityisesti järjestöjen jäsenet. Olettaa sopii, etteivät he suostu ainakaan helpolla toista kertaa laman maksajiksi. Merkitseehän lomarahan vaihtaminen vapaaksi käytännössä palkan alennusta.

Jukka Vilponiemi

13.2.2009 08:18

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva