Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Ulvilan kuntaliitoksen uusintakäsittelyä lykätään

Kiistely ja äänestely Ulvilan kuntaliitoksesta jatkuu kaupungin luottamuselimissä. Maanantaina kokoontunut uusi, Sirkka Saaren (kok) johtama kaupunginhallitus päätti, että kuudentoista valtuutetun tekemä esitys kuntaliitoksen ottamisesta pikaisesti valtuuston uuteen käsittelyyn siirretään siihen saakka, kunnes hallinto-oikeudelta on saatu päätös kuntaliitoksesta tehtyyn kunnallisvalitukseen.

 

Kaupunginhallituksen päätös syntyi äänin 6–5. Vähemmistöön jäivät sosialidemokraatit Seppo Virtanen, Johanna Salomäki ja Leena Jokinen-Anttila sekä keskustan Hanna Anttila ja vihreiden Matti Lankiniemi.

Lisäksi kaupunginhallitus äänesti Seppo Virtasen (sd) ja Samuli Jokisen (sd) tekemästä  nauhakaupunkia koskevasta kunnallisvalituksesta.

Kunnallisvalituksessa esitettiin, että valtuuston kuntaliitospäätös pitää kumota lainvastaisena ja palauttaa valtuustolle uuteen käsittelyyn.

Äänin 7–4 päätettiin hylätä Virtasen ja Jokisen valitus  aiheettomana. Hallituksen mukaan päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä. Vastaan äänestivät sosialidemokraattien Arto Tuohimaa (Virtasen varajäsen), Johanna Salomäki (Anni Kulmalan varajäsen) ja Heidi Rosenblad (Leena Jokinen-Anttilan varajäsen).

Hallinto-oikeus on jo aiemmin hylännyt valittajien pyynnön, jonka mukaan nauhakaupunkipäätös olisi pitänyt asettaa täytäntöönpanokieltoon, kunnes kuudentoista valtuutetun esitys on käsitelty.

Heli Kokko

2.2.2009 19:30

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva