Päivä kulkee kukonaskelin kohti kevättä

Päivät pidentyvät vauhdilla ja kuljemme kukonaskelin kohti kevättä. Tammikuun 1. päivänä aurinko nousi Porissa kello 9.50 ja laski kello 15.24. Eilen torstaina 22. tammikuuta aurinko nousi kello 9.19 ja laski kello 16.11. Kuun alussa saimme siis nauttia päivänvalosta alle kuusi tuntia ja nyt jo seitsemisen tuntia.
Talvipäivänseisaus oli sunnuntaina 21.12.2008. Se on pohjoisella pallonpuoliskolla vuoden lyhin päivä, koska aurinko on eteläisimmillään. Lapissa napapiirin pohjoispuolella vallitsee kaamos, jolloin aurinko ei pitkiin aikoihin nouse taivaanrannan yläpuolelle. Kaamosta kestää Nuorgamissa melkein kaksi kuukautta 25.11. - 17.1. Lähempänä napapiiriä kaamosaika on lyhyempi. Esimerkiksi Sodankylässä kaamos kestää vain neljä päivää juuri ennen joulua.
Talvipäivän seisauksesta päivät alkavat pidetä. Ensin hitaasti, noin viisi minuuttia viikossa ja sitten aina vain nopeammin. Muutos on suurimmillaan kevätpäiväntasauksessa, joilloin päivä venähtää esimerkiksi Helsingissä noin 6 minuuttia vuorokaudessa.
Kevätpäiväntasaus on tänä vuonna 20. maaliskuuta, jolloin päivä ja yö ovat samankestoiset kaikkialla maapalloa. Silloin aurinko nousee Porissa 6.34 ja laskee 18.48. Seuraavana päivänä 21. maaliskuuta aurinko nousee Porissa kello 6.31 ja laskee kello 18.50.
Kevätpäiväntasauksesta alkaa tähtitieteellinen kevät. Kevättä kestää 93 vuorokautta, ja se päättyy kesäpäivänseisaukseen 21. kesäkuuta juhannuksen tuntumassa. Silloin on Suomessa päivä pisimmillään ja yö lyhyimmillään.
Kesäpäivänseisauksen aikaan päivän pituus on Helsingissä melkein 19 tuntia. Pohjoiseen Helsingistä kesäyöt aina vain pitenevät. Yöttömän yön raja saavutetaan napapiirillä Rovaniemen kohdalla.
Kesäpäivänseisauksesta päivät alkavat taas lyhetä. Kesää kestää 94 vuorokautta. Päivä ja yö ovat jälleen samanpituiset syyspäiväntasauksena, joka tänä vuonna on 23. syyskuuta.
Päivän lyheneminen saavuttaa huippunsa talvipäivänseisauksena, eli tänä vuonna 21.12. Tällöin syksy loppuu kestettyään 90 vuorokautta. Alkaa astronominen talvi, joka päättyy jälleen kevätpäiväntasaukseen 90 vuorokautta myöhemmin.
Maarit Kautto
23.1.2009 08:34


Etusivu
Toimitus
Jätä ilmoitus


