Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Nauhakaupungin perustamissopimus allekirjoitetaan perjantaina

Kuva: Nauhakaupungin perustamissopimus allekirjoitetaan perjantaina

Nauhakaupungin eli uuden Ulvilan kaupungin perustaminen etenee tulevana perjantaina, kun Harjavallan, Kokemäen ja Ulvilan kaupunkien sekä Nakkilan kunnan edustajat allekirjoittavat liitossopimuksen sekä valtioneuvostolle lähtevän esityksen kuntaliitoksesta.
Asiakirjat allekirjoitetaan nyt siitä huolimatta, että Ulvilan osallistuminen kuntaliitokseen on vielä epävarmaa.
Harjavallan kaupunginjohtajan ja myös vuoden 2011 alussa mahdollisesti syntyvän uuden Ulvilan tulevan kaupunginjohtajan Jaana Karrimaan (kuva) mukaan hankkeessa halutaan toimia ripeästi, koska liitoksen käytännön valmisteluissa voi tulla vielä kiire.

- Kaksi vuotta voi tuntua pitkältä ajalta, mutta neljän suuren kunnan liittäminen ja uuden kaupungin perustaminen vaativat paljon valmistelua. Itse asiassa aika uhkaa loppua kesken, Karrimaa sanoo.

Lisäksi liitossopimuksessa on hänen mukaansa maininta, että valmistelu aloitetaan heti, kun sopimus on hyväksytty valtuustoissa.

Ulvilassa uuden valtuuston 16 jäsentä on tehnyt aloitteen siitä, että kuntaliitos käsitellään vielä uudelleen tavoitteena kuntaliitoksen hylkääminen. Uusi valtuusto ehtii käsitellä aloitetta tammi-helmikuun vaihteen tienoilla.

Jaana Karrimaan mukaan ei olisi ollut aikataulusyistä järkevää odottaa, pyörtääkö Ulvilan uusi valtuusto päätöksen.
- Toisissa kunnissa sopimus on hyväksytty yksimielisesti, toisissa äänestäen. Me toimimme nyt niin kuin Ulvila olisi joka tapauksessa hankkeessa mukana. Jos Ulvila vielä perääntyisi, se olisi meidän kannaltamme uusi tilanne, ja muiden kuntien on harkittava asia sitten uudelleen. Siihen asti liitoksen valmistelu etenee.

Kuntien on joka tapauksessa maaliskuun puoliväliin mennessä annettava valtiolle sitovat päätökset siitä, miten ne aikovat hoitaa sosiaali- ja terveyspalvelunsa niin, että kunnan tai yhteistoiminta-alueen asukaspohja on vähintään 20 000 ihmistä.

Vaikka kunnat allekirjoittavat sopimuksen kiireellä, edessä on vielä monta vaihetta, ennen kuin mahdollinen liitos vahvistettaisiin valtioneuvostossa.

Jaana Karrimaan mukaan sopimuksessa ei ole myöskään mainintaa sanktioista sen varalta, ettei Ulvila lähtisi sittenkään mukaan.
- Liitos perustuu vapaaehtoisuuteen, ja sopimuksesta on mahdollista perääntyä siihen asti, kun valtioneuvosto vahvistaa kuntien yhdistämisen.

Kun sopimus allekirjoitetaan perjantaina Harjavallassa, hakemus kuntaliitoksesta lähetetään saman tien valtiovarainministeriölle, joka puolestaan lähettää hakemuksen kenttäkierrokselle lääninhallituksen kautta kuntiin.

Todennäköisesti helmikuussa annetaan kuulutus, jonka perusteella asiakirjat ovat nähtävillä kussakin kunnassa 30 päivän ajan.
Tänä aikana esimerkiksi asukkailla on mahdollisuus tehdä vielä huomautuksia, joihin valtuustojen on vastattava. Sen jälkeen hakemus palautuu lääninhallituksen kautta ministeriöön, josta esitys menee valtioneuvostolle.

- Edessä on vielä monta mutkaa, huomauttaa Karrimaa.

Jukka Vilponiemi

 

15.1.2009 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala