Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Alennusmyynnit vetäneet hyvin

Kuva: Alennusmyynnit vetäneet hyvin

Viime aikojen lama-ja taantumatoitotus ei tunnu heijastuneen meneillään oleviin alennusmyynteihin. Ale on sujunut hyvin, kerrottiin torstaina ainakin porilaisista liikkeistä monella suulla.

Myymäläpäällikön sijainen Raija Nurminen Porin Itäkeskuksen Lindexistä kertoi, että ale lähti reippaasti liikkeelle heti ja se on myös jatkunut hyvin.
Nurmisen mukaan taantuma ei näy Lindexillä, koska jo lähtöhintataso on edullinen ja isot aleprosentit houkuttavat. Iso osa tuotteista myydään 50:n ja jopa 70 prosentin alennuksella.
– Lämpimän syksyn jälkeen oli ehkä vähän enemmän jäljellä tavaraa kuin normaalisti, mutta esimerkiksi talvitakit meillä myytiin kaikki jo ennen alea. Näin on käynyt useana vuonna.

Myös Itäkeskuksen Prismassa kokemukset ovat samansuuntaisia. Myyntipäällikön sijainen Pirita Santamäki kertoi, että ale sujuu hyvin eikä havaittavissa ole minkäännäköisiä taantuman vaikutuksia.
Talvivaatteiden myynti on paljolti kiinni keleistä. Nyt kun on pakkasta ja lunta, myynti on taas noussut, ja koska vielä joulukuussa oli plusasteita, kauppa kävi huonosti.
Tosin myös Prismassa talvitakit myytiin heti kun ne tulivat myyntiin. Kelien takia ns. lisäostot jäivät syksyllä vähemmälle, nyt alessa otetaan vahinko takaisin.

Huonekalukaupat myyvät tuotteita nekin jopa 50–70 prosentin alennuksilla.
– Ale on lähtenyt hyvin käyntiin eikä eroa viime vuoteen juuri ole, kertoi myymäläpäällikkö Sanna Veneranta Porin Askosta.
Hänen mukaansa jouluna saattoi havaita jonkinlaista varovaisuutta ostoissa, mutta ei enää.
– Positiiviselta näyttää.
Isot alennukset esimerkiksi sohvien hinnoissa johtuvat Venerannan mukaan siitä, että näin halutaan vanhat tuotteet kiertoon ja tehdä tilaa uusille.
Heli Kokko

Huonekalukauppa uskoo: Sisustaminen pitää pintansa

Huonekalukaupan liiton toimitusjohtaja Arja Tammi lähetti loppuvuodesta jäsenille kyselyn myyntinäkymistä, mutta vastauksista on vasta osa tullut.
– Vielä syyskuun lopussa oltiin plussan puolella, ja niistä vastauksista joita on tullut, voi päätellä, että marras-joulukuu ei ollut aivan niin hyvä, mutta koko vuosi näyttäisi silti nousevan plussalle.
Tammi pohtii, että ehkä suurin sisustamisen huuma on hiipunut ja että asuntorakentamisen vähenemisellä on vaikutuksensa, mutta hän uskoo, että sisustaminen kuitenkin pitää pintansa.
– Ihmiset haluavat aina jotain uutta ja kaunista, kohde voi muuttua ja nyt ehkä haetaan jotain halvempaa.
– Koti on kuitenkin se paikka, johon palataan nuolemaan haavoja, Tammi miettii taantumanäkymiä.
Hän ei halua hevillä antaa periksi nykymielialalle. Jo negatiivisilla puheilla ruokitaan lamaa.
– Sairaudestakin vähintään puolet johtuu mielialasta, miksei sitten tässäkin?
Tammi muistuttaa, että viimeiset kymmenen vuotta ala on kasvanut 7–10 prosenttia vuodessa.
– Onko se niin kauhea asia, jos jäädään nollakasvuun tai mennään hiukan miinukselle?

9.1.2009 09:10

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva