Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Ministeri lupasi tie- ja ratahankkeita lisäbudjettiin

Liikenneministeri Anu Vehviläisen (kesk.) mukaan liikenneväylähankkeet tärkeällä sijalla, kun hallitus laatii elvytyspakettia ensi vuoden ensimmäiseen lisätalousarvioon helmikuussa. Omissa esityksissään ministeri lupasi painottaa nopeasti käynnistettäviä ja työllistäviä hankkeita.

 

Vehviläinen oli keskiviikkona eduskunnan edessä puolustamassa liikenneministeriön pääluokkaa ensi vuoden talousarvion palautekäsittelyn yhteydessä.

– Hyvistä hankkeista on runsauden pula, Vehviläinen toisteli, kun kansanedustajat innostuivat esittämän erityisesti oman kulmakuntansa väylähankkeita.

Pyyhkeitä liikenneministeri sai erityisesti perusväylänpidon määrärahoista. Ne eivät monen edustajan mielestä riitä edes nykykunnon ylläpitoon.

Valtiovarainvaliokunnan mietinnössä kehutaan väyläinvestointien tasoa. Ensi vuoden Budjetissa osoitetaan 350 miljoonaa euroa kuuden uuden väylähankkeiden aloittamiseen ja entisten jatkamiseen.

UP/Kari Leppänen

18.12.2008 08:31

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva