Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Oravakunnasta kajahti

Kuva: Oravakunnasta kajahti

Porin naapurikunnassa Noormarkussa tehtiin maanantaina merkittävä päätös, kun Noormarkun kunnanvaltuusto päätti kunnan liittämisestä Poriin vuoden 2010 alusta. Tuo historiallinen päätös aloittaa uuden vaiheen Porin seudun kuntarakenteen tiivistämisessä.

Edellisestä vastaavasta tapahtumaketjusta onkin jo melkoisesti aikaa. Vanhempi väki muistaa vielä, kuinka Pori ja Porin maalaiskunta yhdistettiin vuoden 1967 alusta. Jatkoa seurasi aika nopeasti: vuoden 1972 alusta vuorostaan Ahlaisten kunta liittyi Porin kaupunkiin.
Nyt molemmissa valtuustoissa tehtyjen päätösten mukaan Noormarkku liittyy Poriin vuoden 2010 alusta. Silloin syntyy noin 82 000 asukkaan kaupunki.
Jo ennakkoon oli selvää, että Pori toivottaa mielihyvin noormarkkulaiset tervetulleiksi. Kaikki poliittiset ryhmät Porin kaupunginvaltuustossa kannattivat kuntaliitosta.
Noormarkun osalta tilanne oli kinkkisempi. Äänin 17-10 tehty päätös ei kuitenkaan jättänyt tulkinnanvaraa, sen verran suuri enemmistö valtuutetuista oli kuntaliitoksen kannalla. Päätöksen tukena oli myös kuntalaisten enemmistön mielipide.

Päätöksenteon tuska on kuitenkin ymmärrettävää. Kuntaliitos merkitsee Noormarkun osalta kunnan itsenäisyyden loppumista. On aivan luonnollista, että päätös herättää tunnekuohuja ja pelkoja siitä, miten kunnan asukkaiden elämä uudessa laajassa kunnassa järjestyy.
Mutta on suuremmassa kunnassa etunsakin, kun voimavarat asukkaiden palvelujen järjestämiseen ovat suuremmat.
.500Lopulta kuntaliitokseen päätyminen perustui Noormarkussa selkeisiin järkisyihin. Kunnan taloudellisen tilanteen tiedettiin tulevaisuudessa vaikeutuvan, mikä olisi vaikuttanut myös palvelutasoon. Kuntaliitoksen aiheuttamaa tuskaa lieventänee noormarkkulaisten veroprosentin lasku heti kättelyssä 19,50 :sta 18,25:een.

Pienehköjen kuntien tulevaisuudennäkymät tiedostettiin jo silloin, kun Vanhasen ensimmäinen hallitus pani vireille kuntien palvelurakenneuudistuksen eli Paras-hankkeen. Pienkuntavaltaisessa Suomessa ei enää kaikkialla pystytä järjestämään asukkaille kohtuullisia kunnallisia palveluja, ellei muodosteta suurempia yksiköitä, tapahtuu se sitten kuntia yhteen liittämällä tai muunlaisin kuntayhteistyön muodoin.
Paras-hankkeen velvoittamana Porin kaupunkikin tiedusteli syksyllä 2006 naapurikuntien yhteistyöhalukkuutta joko kuntarajat ylittävään yhteistyöhön tai kuntaliitoksiin. Tiedustelu suunnattiin kaikille niille kunnille, joilla oli yhteistä maarajaa Porin kaupungin kanssa.
Ensimmäinen tunnustelukierros jäi suutariksi, kuten hyvin muistetaan. Naapurikuntien vastaukset Porille olivat tylyjä eikä paljosta työstä huolimatta saatu ensi kierroksella aikaan yhteistä kuntasuunnitelmaa.

Aikaa ensimmäisestä yritelmästä ehti kulua vain puolisen vuotta, kun Noormarkun kunta esitti kuntaliitosselvityksen tekemistä toisaalta Porin kaupungin ja toisaalta Pomarkun kunnan kanssa.
Ja sitten alkoikin tapahtua.
Keskeisimmät neuvottelijat ovat kehuneet, että selvitystyössä vallitsi alusta pitäen hyvä henki ja tekemisen meininki. Selvitystyön lopputuloksena laadittiin hallinnon ja palvelujen järjestämissopimus, jonka molemmat osapuolet nyt hyväksyivät ja jonka pohjalta sitten järjestelyt tästä eteenpäin tapahtuvat.
Porin ja Noormarkun kuntaliitoksen johdosta ei järjestetä uusia vaaleja, vaan valtuustot yhdistetään. Niinpä Porin asioista päättää vuosina 2010-2012 86-jäseninen suurvaltuusto. Kaupunginhallitukseen ja suurempiin lautakuntiin tulee kaksi noormarkkulaista jäsentä. Seuraavien kunnallisvaalien jälkeen valtuuston koko palautuu 59-jäseniseksi.

Monet toivovat, että nyt kun Noormarkku avasi omalta osaltaan kuntarakenteen uudistamisprosessin Porin seudulla, sen esimerkki helpottaisi muitakin ratkaisuja Porin ympäristössä.
Seuraako Noormarkun avausta tulevina vuosina dominoefekti, jää nähtäväksi.
Ulvilassa ratkaistaan 15. joulukuuta, mennäänkö siellä mukaan Kokemäenjokilaakson nauhakaupunkiin yhdessä Kokemäen, Harjavallan ja Nakkilan kanssa vai pysytäänkö itsenäisenä ja tiivistetään yhteistyötä Porin suuntaan perusturvassa.
Mielipide Ulvilan suuntautumisesta on kuntalaisten keskuudessa vahvasti kahtiajakaantunut ja molempien suuntien kannattajat ovat vahvasti poteroissaan. Päätösvalta Ulvilan kaupungin suuntautumisessa on valtuustolla ja mielenkiinnolla odotetaankin, millaisen ratkaisun Ulvilan kaupunginvaltuusto runsaan kahden viikon kuluttua tekee.

Ulla Turkki

27.11.2008 09:10

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala