Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Pallo-Iirot pisti lapsiperheet temmeltämään

Kuva: Pallo-Iirot pisti lapsiperheet temmeltämään

Raumalla Pallo-Iirot lähti tekemään sitä, mikä liikunta-nuorisolautakunnan puheenjohtajan Pekka Walleniuksen mielestä kuuluisi kaupungin tehtäviin, perusliikunnan järjestäminen.

Pallo-Iirot polkaisi syksyn aikana liikkeelle ns. Iirolandian, joka tarjoaa lapsiperheille valvottua, vapaamuotoista temmellystä talviharjoitteluhallissa kerran viikossa. Ja suosio oli taattu. Keskiviikkona neljännen kerran järjestetty ilta veti jo noin 250 osanottajaa.

- Idea lähti liikkeelle kesäisestä ”nappulaliigasta”. Sen innostus pisti miettimään, miten toimintaa voitaisiin järjestää läpi vuoden. Kun pihapelit loppuivat, päätettiin pistää pelit pystyyn hallissa, kuvaa alkua tapahtuman ideoinut Kimmo Hörkkö.
Alun perin tarkoitus oli varata puoli hallia jalkapallon pelaamiselle ja toinen puoli muuhun liikuntaan. Toisin kuitenkin kävi, kun Hörkkö pääsi vauhtiin, suurin osa hallipinta-alasta on nyt muussa käytössä ja vain noin neljännes varattuna palloilijoille.

- Päätarkoitus on lasten motoristen taitojen kehittämisessä. Siitä hyötyy jalkapalloilijat, mutta myös muiden lajien harrastajat, perustelee Hörkkö.

Keskiviikkoilloiksi talviharjoitteluhallista on tehty peuhahalli, jonka Hörkkö kertoo kehittäneensä omasta päästään. Hän kertoo kuulleensa Porissa olevan vastaavaa toimintaa, mutta ei ole ehtinyt käymään siihen tutustumassa.

Hörkkö kertoo olevansa suunnitelmiinsa siinä mielessä tyytyväinen, että kaikissa toimintapisteissä näyttää olevan koko ajan toimintaa.

- Positiivista tässä on sekin, että vanhemmat touhuavat lastensa mukana. Me onkin alusta asti painotettu, ettei me olla mitään lastenvahteja.

Hörkkö myös painottaa, ettei 3-11 -vuotiaita lapsia saa jättääkään yksin hallille vaikka seuralla on toimintapisteissä omat valvojat.
- Siihen tarvitaan valvovaa silmää, etteivät pienimmät jää jalkoihin. Tarkoituksena ei ole kilpaileminen, vaan pelkkä hauskanpito, tiivistää Hörkkö Iirolandian.

Englannista hankittu pomppupatja on suurin investointi, mutta ilman kustannuksia muitakaan välineitä ei ole saatu. Hörkkö arvioi hankintoihin kuluneen noin 10 000 euroa. Tämän takia kolmen tunnin illasta peritäänkin kolmen euron osanottomaksu.

Liikunta-nuorisolautakunnan puheenjohtaja Pekka Walleniuksen mukaan toiminnasta on tullut kaupunkilaisilta paljon hyvää palautetta, vaikka kaupungilla ei ole toiminnan järjestämisen kanssa paljoakaan tekemistä paikan järjestämisen lisäksi.
- Tämä on liikunnan kehittämistyötä parhaimmillaan, tiivistää Wallenius.

Jouko Veijonaho

21.11.2008 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala