Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Katsomosta: Iso luuta lakaisi

Kuva: Katsomosta: Iso luuta lakaisi

Suomen Hiihtoliitto lakaisi liittovaltuuston kokouksessa melko isolla luudalla, mutta mitään kovin puhdasta jälkeä ei ehkä tullut. Tosin melko harvinainen tapahtuma on se, että liiton toimitusjohtaja Jari Piirainen saneerasi oman virkansa, mutta siinä sivussa meni monta muutakin entistä johtajaa. Ennen kaikkea olisi ollut mielenkiintoista kuulla, miten mäkihypyn- ja yhdistetyn lajijohtaja Janne Marvaila niputtaisi oman työnsä saavutukset yhteen. Siitä opuksesta olisi tullut yhtä ohut kuin kirjasta ”Ruotsalaisten sotasaavutukset 1900-luvulla”.

Silti jotenkin sivusta seuraten tuntuu siltä, että suurin roska jäi saneeraamatta. Tosin täysin demokraattisesti Jaakko Holkeri jatkaa liiton puheenjohtajana ansiokasta työtä seuraavat kaksi vuotta äänin 19–18. Vastaehdokkaana oli vuorineuvos Matti Sundberg. Pelkästään maastohiihdon edustajat olisivat pystyneet Holkerin tiputtamaan, mutta ex-päävalmentaja Immo Kuutsa lipesi ryhmästä, toki tukka oli hyvin ja kello näkyi. Lopullinen niitti oli, että Kari-Pekka Kyrön isä Kari Kyrö oli varavaltuutettuineen pois kokouksesta, koska Inarissa järjestettiin suurehkot hiihtokilpailut.
Nyt Hiihtoliitto etenee ikään kuin takapuoli edellä kohti puun latvaa. Talouskurimus on selviö, mutta vuorineuvoksen suhteilla sillekin olisi voitu jatkossa jotain luovaa tehdä – ehkä!
Vielä pari viikkoa ennen liittokokousta Piirainen puhkui taistelutahtoa ja lupasi haastaa KooPee Kyrön oikeuteen ja pyysi mediaa selvittämään mikä osuus Kyröllä oli Kaisa Variksen kahdessa kärähtämisessä. Eiköhän sekin olisi selvinnyt, mikäli haaste oikeuteen olisi tullut. Poliisi oli tutkinut - ei media!
Juuri tuota tutkintapyyntöä Kari-Pekka Kyrö halusi. Mutta Piirainen osasi sittenkin laskea ja teki oikeat johtopäätökset. Puheenjohtajan vaali oli suljettu lippuäänestys, mutta maastohiihdon edustajat osasivat myös laskea kuka ryhmästä lipesi!
Toivottavasti sponsoreita löytyy.500
P Muutamalla maastohiihtäjällä sekä alppilajien edustajalla nämä yhteistyökumppanuusasiat ovat kunnossa ja ensi viikonvaihteessa Levillä nähdään taas Tanja Poutiainen palkintopallilla.
Ei ole muuten montaa vuotta kun Jussi ja Matti Hautamäki joutuivat vaikeuksiin, koska olivat omatoimisesti myyneet mainoksia hyppyhaalareihinsa. Nyt voi olla, että mainostaa saa ihan ”Hiihtoliiton luvalla”?
Toisaalta näyttää jopa valoisalta, sillä nyt kun liiton taloustilanne on mikä on, niin näistä vaikeuksista kasvaa uusi sukupolvi huipulle. Onneksi moni, kaikki kurimukset kestänyt, hiihtäjä on keskittynyt vain omaan toimintaansa ja jättänyt ukaasit antamatta. Mikäli urheilija itse löytää kumppaneita, niin eihän tässä ihan toivottomassa jamassa olla.
Suomalainen maastohiihto kulkee kovaa jo tällä kaudella. Kun vielä urheilija saisi liitolta käyttöönsä itse ansaitsemansa bonus-rahat, niin sotkut voidaan haudata hiljaisuudessa. Siinä olotilassa nyt uudelleen valittu puheenjohtaja on ollut jo kuluneet neljä vuotta.
Kun Harri Olli vielä saa valmentajalta synninpäästön, niin Keski-Euroopan mäkiviikolla tulee ainakin yksi osakilpailuvoitto!
Nyt vuorossa on Kari Jalonen.500
P Tiistain SM-liigakierros toi esiin seuraavan erotettavan valmentajaehdokkaan. Kari Jalosen HIFK:ssa viettämät kaudet eivät ole aikaisemmin putkeen menneet ja nyt näyttää, että katastrofin aineksia leijuu Nordenskiöldinkadun hallin yllä. Se hyvä puoli tässä on, ettei se tapahdu ensi kertaa tällä vuosituhannella.
Pääkaupunkiseudun media on opastanut Kari Jalosta ottamaan oppia TPS:n uudelta päävalmentaja Kai Suikkaselta. Syynä tietenkin HIFK:n häviäminen tiistain kierroksella kotihallissaan Tepsille, joka otti 1-3 voiton Suikkasen ohjeiden mukaan. Se oli hänen johdollaan turkulaisten ensimmäinen voitto SM-liigassa.
Silti nimenomaan HIFK:n pelaajien on syytä vilkaista kuvastimeen, olisiko siellä jotain vikaa. Kari Jalosen näytöt valmentajana ovat jo sitä tasoa, että ei pelikirja voi olla vielä vanhentunut.
Tosin syy voi olla siinä, ettei siitä ole otettu kaksikielistä painosta?
Arvioidaan, että Jaloselta on mennyt yli puoli vuotta pelitavan etsimiseen. Voisiko olla päinvastoin? Kojolla on pelitapa tiedossa, mutta se vaan ei iskostu koohottaviin pelaajiin? Kauden tässä vaiheessa oli hankala uskoa, että tiistainen HIFK-TPS oli SM-liigan tämän hetkinen jumbofinaali!
Melko hyvin oli haarukoitu.500
P Täytyy vilpittömästi myöntää, että pelasin tiistaina uhkapeliä ihan kahdella eurolla. Tulosvedossa pistin otteluun SaiPa-Ässät tulokset 3-6 ja 2-5. Melko hyvin haarukoitu, koska ottelu päättyi 3-5! Mutta oli kummassakin sentään voittaja oikein.
Ässien voitto kuului kategoriaan: tärkeät vierasvoitot. Kun otteluselostuksia lueskeli, niin pelin todellinen voittaja oli paikallisen median mielestä päätuomari Teemu Salminen, joka uskalsi viheltää kotijoukkueelle jäähyn asiasta, josta oli käynyt jo aikaisemmin varoittamassa valmentaja Ari-Pekka Seliniä.
Sen näistä kaikista ottelun kuvapätkistä kuitenkin havaitsi, että Erik Rasmussen ja Marko Mäkinen ovat vahvistuksia. Varsinkin Rasmussenin avaussyöttö Marko Kivenmäen läpiajoon oli loistava. Ja hienoja olivat Maven omat poikkisyötöt SaiPan maalin takatolpalle.
Marko Mäkinen napautti puolestaan maalin kun pisti mailansa myös melko tuoreen vahvistuksen, Matti Kuusiston siniviivavedon väliin maskimiehenä. Tuon viidennen maalin teki Matti Kuparinen tyhjään SaiPa- maaliin – vielä tolpan kautta. Lopullisen voittomaalin ohjasi Kivenmäen syötöstä Tommi Huhtala ajassa 59.12.
Mutta merkittävää on, että nyt Rasmussen sai syöttöpisteen ja Mäkinen jopa maalin – debyytissään Patapaidoissa. Näyttää, että Pentti Matikainen on jo nyt ansainnut osan tienesteistään, mutta Pena lupailee vielä seuraavaa siirtoa, joka tapahtuisi aivan lähipäivinä.
Pelicans lentää Poriin.500
P Tänään Isomäen hallissa näyttäytyy Lahden Pelicans. Se saanee jo illan otteluun sentteriksi Tapparasta joulutaukoon asti lainatun Arsi Piispasen, 23.
Panosta illan ottelussa riittää, sillä joukkueet ovat tasapisteissä 20 pelatun ottelun jälkeen, joten illan kolmen pisteen voittajalle tulos on erittäin merkittävä. On siinä 25 pisteen tuntumassa ikään kuin ahdasta.
Pelicansia valmentaa ex-maajoukkueluotsi Hannu Aravirta ja Poriin saapuu myös Aravirran nuorten maajoukkueesta ikään kuin sattumalta mukaan tarttunut Leo Komarov.
Käydään tämän kauden uusi tuttavuus läpi jälleen Jääkiekkolehden kausioppaan arviointien perusteella. Niiden osumatarkkuus on ollut kovaa tasoa.
Pelicansin kovin laukoja on Henri Laurila, rajuin taklaaja Kari Haakana, taitavin mailankäsittelijä Marko Jantunen, paras aloittaja Jari Kauppila, nopein luistelija Jesse Saarinen, vahvin mies on Olli Julkunen, pahin ärsyttäjä Leo Komarov, paras puolustava hyökkääjä on Toni Koivunen, paras puolustava puolustaja on Erik Kakko sekä tuleva tähti Mikko Kousa.
Oman mielenkiintoisen pointin illalla kello 18.30 Isomäen hallissa alkavaan SM-liigaotteluun antaa se, ketähän patapaitaa ex-ässä Leo Komarov yrittää ärsyttää?
No, vastauksen tuohon saamme tänään kun hankitaan Ässille se erittäin tarpeellinen kotivoitto. Nimittäin nyt olisi sopiva hetki sellainen ottaa – ja toki kolmen pisteen voitolla. Varmasti myös Erik Rasmussenin sekä Marko Mäkisen otteet kiinnostavat hallin seisomakatsomoa?
Taas on tahkottu
P Pesäpallo – tuo kansallispelimme – on varmasti käynyt vanhoja sääntöjään läpi ja tämän tahkoamisen seurauksena kuulemme taas uutta ja merkittävää asiaa sarjarintamalla, nimenomaan miesten ja naisten Supersarjojen osalta.
Ensi kaudella ei pelata enää runkosarjan jälkeistä jatkosarjaa, vaan ne korvataan kummassakin sarjassa kahdeksan joukkueen pudotuspeleillä. Jotta lajin ikioma omaperäisyys säilyisi, niin eikös miehissä pelata runkosarjan lisäksi taisteluparikierrokset (2) ja naisten sarjassa paikallispelikierrokset. Miehissä taisteluparit pelataan kevätkierroksen sarjasijoitusten perusteella.
Nyt tarvitaan järkiapua. Miesten Superista tehtiin väkisin 11 joukkueen sarja. Joku varmaan joskus selvittää, miten pariton määrä joukkueita voi pelata taistelupelikierrokset?
”Mitä sitten tehrään kun tulee se yhrestoista”?
Naisten Superissa Porin Pesäkarhujen paikallispelivastustaja on Seinäjoki ja Rauman Feran paikallisvastustaja on Turku.
Että sil´ tappaa täl´ kertaa!
Erikoisia valintoja.500
P Noista hiihdon doping-tapauksista on ollut solkkaamista kerrakseen, mutta kun aina esiin ikään kuin pulpahtelee uutta, niin hyvin pysyvät esillä. Tosin se ei liene minkään liiton perimmäinen tarkoitus.
Vantaalainen Kenttäurheilijat-58 valitsi juhlavuotensa perusteella seuralle uusia kunniajäseniä. Yhtenä valituista oli vuonna 2006 dopingista kärähtänyt Ville Tiisanoja, joka on nyt seuran kunniajäsen. Juhlapuheen piti tilaisuudessa Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Antti Pihlakoski, joka aiemmin on todennut, että kärähtänyt kuulamies on yleisurheilujoukkueen viimeinen mohikaani. Hyvä, että lapsen uskoa riittää!
Kuitenkin Urheiluliitto on langettanut Tiisanojalle 50!p000 euron dopingsakon, jota viidesosa on maksettu – loppusummaa tuskin tulee. Kunniajäsen Ville edustaa seuraa, jossa on 600 jäsentä, joista 420 on juniori-ikäisiä. Nimitys oli seurankin puolelta erikoinen, mutta kyllä vastaavissa tapauksissa on päästy pitemmälle.
Monet jalkapallon ystävät muistavat kentältä herran nimeltä Diego Armando Maradona – tuo kuuluisa käsimies. Mutta oli myös melko kuuluisa kokaiinin käyttäjä. Nyt Maradona on Argentiinan jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja, joka heti ilmoitti, että hän on se ykkönen, jota maan jalkapallohuiput tottelevat. Titteli on arvostettu – niinkin monen huumehuuruisen vuoden jälkeen.
Olisi vähän sama, jos Hiihtoliitto nyt valitsee uudeksi toiminnanjohtajakseen Jari Isometsän.
Hänhän sentään tunnusti, kun muut Lahden MM-hiihtojen aikana syyllisten penkillä istuneet olivat lähinnä äimän käkiä. Kunniaansa peräsivät ihan oikeudessa. Näin se on kun pokka pitää.

Jarmo Liuhala

13.11.2008 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva