Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Kiikarointia: Omasta pussista

Kuva: Kiikarointia: Omasta pussista

Hiihtoliiton eväät ovat melko vähissä, sillä nyt edessä on todella hankala talvikausi. Koska liitto ei anna selvityksiä hiihtopooliin kuuluvalle sponsorille, niin entistä vaikeammaksi menee, mikäli Fischerin maahantuoja vetää oman tukensa pois. Mutta nyt ollaan jo niin kuralla, että urheilijat joutuvat itse kustantamaan jopa ulkomaan leirikulunsa. Miten nuori urheilija pystyy maksamaan ensi viikolla alkavasta Itävallan yhdistetyn ja mäkihyppääjien leiristä 1000 euroa omasta pussistaan? Urheilijat ovat nuoria, joten lasku menee vanhemmille. Kuinka monen vanhemmat haluavat kustantaa kulut, jotka kuuluvat – vain ja ainoastaan – Hiihtoliitolle!

Vuokatissa pidetään ensi viikonloppuna Hiihtoliiton syyskokous. Silloin työehtosopimuksista neuvottelevat mäkihyppääjien puolesta Arttu Lappi ja yhdistetyn urheilijoista Jaakko Tallus. Vastapuolelle pöytää istuvat liiton varapuheenjohtaja Ilkka Tiilikainen, toimitusjohtaja Jari Piirainen ja lajipäällikkö Janne Marvaila.
Yksikään mäkihyppääjä tai yhdistetyn urheilija ei ole allekirjoittanut kilpailusopimusta.
On siinä liittojohtajilla selittelemistä, miksi saavutettuja etuja kavennetaan näin rajusti. Urheilijan pitäisi siis opintorahallaan kustantaa myös kunnon hyppypuvut – hinta 400 euroa per puku. On siinä opiskelijalla tekemistä – ja nyt pitää muistaa – että hän edustaa Suomea.
Urheilijoille on maksettu menestysbonusta. Summa on 60 000 euroa, mutta viime vuodenkin bonukset ovat edelleen maksamatta. Olen aina ihastellut, miten liitto on kaikessa pystynyt pistämään omat törttöilynsä Marvailan tyyliin urheilijan kontolle – en minä mutta kaverit!
Joukossa tyhmyys tiivistyy, mutta että näin paljon?

Pettämättömät perustelut
Suomen jalkapallon A-maajoukkueella on ensi lauantaina elintärkeä MM-karsintaottelu Berti Vogtsin valmentamaa Azerbaidzhania vastaan. On pakkovoiton paikka. Tuoreessa muistissa on varmasti Bakun katastrofi Roy Hodgsonin johdolla. Azerit voittivat 1-0 ja samalla Suomelta meni paikka EM-lopputurnaukseen.
Nyt Suomen päävalmentaja on Stuart Baxter ja vaikka hän valitsi sekä kotiotteluun että vierasotteluun Moskovaan nuhaisen Jari Litmasen sekä TamUn Antti Pohjan, niin monen kaipaama Alexei Eremenko Junior ei saa armoa.
Kun Baxter perustelee Juniorin sivuun jättämistä, niin faktat ovat armottoman pitävät. Pelaajan pitää vihdoinkin kasvaa edes Suomen A-maajoukkuetasolle. Ja faktaa tulee, kun Stuart kertoo syyt: Kyproksella peliin Kreikkaa vastaan Losa tuli pahasti keskenkuntoisena, toisella kertaa hän jätti vallan tulematta maaliskuun Bulgaria-otteluun – eikä tullut minkäänlaista selitystä. Toistaiseksi viimeisin mahdollisuus oli toukokuun lopussa kun Alexei salasi olleensa vain pari päivää ennen ottelua humalassa (rattijuopumus). Baxter ja Losa ovat sopineet, että maajoukkuepaikka tulee, kunhan pelaaja itse kantaa vastuuta.
Nyt pallo on Eremenko Juniorilla! Voi olla, että hän ei paikkaa ansaitse, koska omassa seurajoukkueessa on peliaikaa tullut ensin yksi puoliaika, sitten seuraavassa yksi kokonainen minuutti ja kahdessa viimeisessä seuran ottelussa ei sekuntiakaan.
Jalkapallofani ymmärtää näiden perustelujen takia, miksei Losa ole A-maajoukkueessa. Noilla näytöillä valinta olisi isku myös muita pelaajia kohtaan.
Seikka on saletti.

Lähdeveron vaikutus
Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin Suomen SM-liigassa pelaava ulkomaalainen saa pelata tasan kuusi kuukautta seuralle kevyemmän lähdeveron piirissä. Mikäli homma menee päivänkin yli, niin sitten iskee verottaja kovalla karhun kämmenellään.
Tämä onkin seuroilla hyvin tiedossa. Niinpä varsinaisia ulkomaalaisia vahvistuksia odotellaan vielä. Tosin laskea pitää ja pitää osata jopa kuuteen.
Esimerkkinä TPS Turusta, joka sai joukkueeseen kaksikin kovaa ulkomaalaista ja he pelasivat Oulun Kärppiä vastaan 1. päivä lokakuuta. Kyseiset pelaajat ovat jenkkipakki Kyle Klubertanz ja hyökkääjä Jamie Johnson – viime kaudella AHL:ssä 58 tehopistettä tehnyt oikealta ampuva tykki.
Mutta onko Tepsille tullut laskuvirhe?
Lokakuun 1. päivänä alkanut kausi päättyy maaliskuun viimeisenä päivänä 2009. Sen jälkeen astuu voimaan Suomen verolaki – kaikessa ankaruudessaan. TPS ei siis seurana usko, että se pelaisi huhtikuussa. Mutta nyt sarjajumbona oleva joukkue voi joutua pelaamaan jopa liigakarsintaa.
Noita karsintoja pelataan vielä huhtikuussa ja silloin nämä vahvistukset olisivat sivussa – ellei seuralle eurot merkitse mitään. Tosin seura ilmoitti etukäteen budjetissa tappioksi 105!p000 euroa, mutta lisää tulee. Tappio-ottelussa tiistaina Turkuhallissa oli maksaneita katsojia 3!p912, mutta se oli vain ilmoitettu katsojamäärä.
Nyt päävalmentaja Hannu Virta on eilen ollut hallituksen kokouksen aiheena, eikä kehujen kohteena – luulisin.
TPS:n motto kaudelle taitaakin olla, että parempi tuhlata rahat ennen kuin ne loppuvat kokonaan.

Muut odottavat
Ainakin muut SM-liigaseurat ovat ulkomaalaistensa kanssa vielä odottavalla kannalla. Tampereen Ilves saa kovan luokan pelimiehen (Geoff Platt) tuolta Valko-Venäjän suunnalta, mutta laskettuun aikaan. Ei siis synny keskosta.
Silti Ilvekselläkin on ongelma. Ulkomaalaisia on aika rypäs jo nykyisessä ryhmässä ja vielä pitäisi joukkoon mahtua Platt ja Matt Nickerson. Tosin Colby Genoway on siirtymässä Pohjanlahden taakse, mutta kun SM-liigan herramiessäännöt (mitä nekin ovat) sallivat vain kolme ulkomaalaista per ottelu, niin Espoon Bluesin tapainen kierrätyssysteemi tulee eteen Mansessakin.
Nimittäin Platt paikkaa kyllä Genowayn jättämän aukon, mutta vieläkin olisi liikaa jos kerran Nickerson on Hämeeseen tulossa. Ehkä heillä on voimassaoleva sopimuskin, koska Mattia on tarjottu Porin Ässiin. Siis Nickersonia, ei Vanhasta!
Tupsukorvilla on hyökkääjä Dan Hacker, puolustaja Troy Milam, joten sielläkin on menossa mielenkiintoinen pelaajakuvio. Kaiken lisäksi Ilves rahastaa vielä Rauman Lukolta Perttu Lindgrenin sopimuksesta. Pertun olisi Dallasista tullessaan pitänyt palata takaisin Ilvekseen, eikä jäädä välille. Näin päättivät IIHF ja suuri ja mahtava NHL.
Lukolle Pertun saapuminen ei ehkä tullut sittenkään hyvään saumaan, sillä kova pelimies vie varmuudella pelipaikan joltakin, joka on jo istutettu Rauli Uraman suunnittelemiin ketjuihin.
Saapa nähdä kuka on se siirrosta kärsivä tuleva Mestis-pelaaja?

Tason mittari
Molemmat satakuntalaiset SM-liigajoukkueet ovat tänään jonkinlaisen tasonmittauksen edessä. Kumpikin nimittäin pelaa liigassa ylempänä olevaa joukkuetta vastaan - ja vielä vieraissa.
KalPa-Lukko -ottelun voimme seurata Canalilta suorana lähetyksenä, joten arvioita pystyy tekemään kotisohvalta. Ja silloin yleensä ne katsojan parhaat näkemykset tulevat esiin – nimittäin pari-kolme kertaa sama tilanne uusintana ja näkemys kohenee kummasti.
Ässät puolestaan on Espoon Bluesin vieraana tänään ja kai siinä joku idea on mukana kun samat joukkueet ovat vastakkain lauantaina Porissa. Toivottavasti Ässien Derek Damon löytää tehonsa – peliälyä kyllä riittää.
Mutta en edelleenkään pääse sisään siihen ajatusmaailmaan, että lauantaina myös Lukolla on kotipeli. Siis taas täytyy sellaisten kannattajien, jotka seuraavat mielellään molempien kotiottelut – uskokaa tai älkää, heitäkin Satakunnasta löytyy – suorittaa valinta.
Kun kyse on vielä lauantai-illan huumasta, niin jo sadan katsojan puuttuminen – suuntaan tai toiseen – vaikuttaa seurojen oheismyynnissä.
Sillä onhan se niinkin, että on aivan sama, onko köyhä vai rikas, kunhan vain on tarpeeksi rahaa.

Jo oli luovin paikka
Suomen purjehtijaliitto on tekemässä marraskuussa uusia reimareita väylälle.
Pekingin olympiakisat menivät purjehtijoiden osalta täysin karille. Valta ja johto saattaa liitossa vaihtua marraskuun 23. päivän kokouksessa. Mutta nykyinen puheenjohtaja Kurt Lönnqvist on jo tehnyt taustatyötä ehdottamalla Roger Talermoa jatkamaan Suomen olympiakomitean puheenjohtajana!
Rajun kritiikin kohteeksi on joutunut päävalmentaja Christopher Winter, vaikka ei hän varmuudella valinnut olympiakisoihin Tuula Tenkasta. Yhtään pistesijaa ei kisoista tullut, sillä maailman paras Laser Radial-luokan purjehtija, Sari Multala, seurasi kisat rannalta.
Nyt on liitossa tilanne tulehtunut kunnolla ja jopa purjehtijat ovat nousseet seisaalleen. On tosin vaarallinen temppu jos sattuu olemaan veneessä – ja vielä sepalus auki.
Winteristä pitää kuulemma päästä eroon hinnalla millä hyvänsä. Voi olla näinkin, mutta ei kai päävalmentaja osallistunut yhteenkään kisaan Kiinassa. Tämä on hyvä kikka saada huomio kiinnitetyksi muihin asioihin. Niin teki Hiihtoliittokin mäkihypyn päävalmentajan kohdalla.
Nyt ei tahdo mäkimiehet enää lentää omalla kustannuksellaan.
Mutta purjehtimisesta vielä sen verran, että Lasse Mårtensson totesi kaiken muun olevan turhaa! Tuohon viisuun ei Suomen urheiluystävät taida tosissaan yhtyä. Kyllä olympiakisoissa pitää myös menestyä.
Aikaa on olympiadin verran. Tosin 470-luokan maailmanmestari Petri Leskinen on jo aloittanut oman työnsä nuorten parissa, joten tuloksia saada vajaan kolmen vuoden kuluttua Helsingissä käytävissä lajin EM-kisoissa.
Tai sitten ei, mikäli vanhat jäärät luotsaavat edelleen paattia!

Kannattaa huomioida
Varmuudella suomalaisia jalkapallofaneja matkustaa ensi keskiviikoksi Moskovaan Venäjän ja Suomen MM-karsintaotteluun. Kannattaa olla tarkkana, ettei käy kuin Ruotsin Jörgenille taksissa.
Kuski katsoi Jörgeniä ja arvioi hieman yksinkertaiseksi. Niinpä hän kysyi: ”Kuka on minun vanhempieni lapsi, mutta ei ole sisareni eikä veljeni”? Ei Jörgen osannut vastata!
Taksikuski toteaa, että sehän olen tietenkin minä itse.
Jörgen palaa Tukholmaan ja kysyy kavereiltaan: ”Kuka on minun vanhempieni lapsi, mutta ei ole minun sisareni tai veljeni”?
Kukaan ei osaa vastata.
Silloin Jörgen huutaa voitonriemuisesti: ”Hullut, sehän on taksikuski Moskovasta!”

9.10.2008 09:09

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva