Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Luotsinmäen keskuspuhdistamon laajennus alkaa kireässä aikataulussa

Luotsinmäen keskuspuhdistamon laajennus Porissa alkaa ensi viikolla aikataulussa, jota sekä rakennuttajan Porin Veden että rakentajien edustajat luonnehtivat kireäksi ja haastavaksi. Siirtoviemäreineen noin 40 miljoonaa euroa maksavassa hankkeessa liitetään jokilaakson viemäriverkostot Luotsinmäen puhdistamoon niin, että laajennetun puhdistamon on määrä olla käynnissä kesällä 2010.

 

Luotsinmäen jätevedenpuhdistamon laajennuksen urakkasopimukset allekirjoitettiin keskiviikkona Porissa.
Hankkeessa puhdistamo saatetaan aiempaa tiukempien lupaehtojen tasolle, ja samalla Ulvilan, Nakkilan, Kiukaisten, Harjavallan sekä Nakkilassa toimivan Suominen Kuitukankaat Oy:n jätevesien puhdistus keskitetään Porin Luotsinmäelle. Ennestään Luotsinmäellä puhdistetaan Porin lisäksi Noormarkun ja Luvian jätevedet.
Uutta on myös se, että Porissa Pihlavan puhdistamolle aiemmin johdetut Pihlavan alueen sekä Suomen Kuitulevy Oy:n jätevedet puhdistetaan jatkossa Luotsinmäellä.

Maakunnan merkittävimmäksi ympäristöhankkeeksi pitkään aikaan laajennuksesta tekee Porin Veden johtajan Ilkka Mikkolan mukaan se, että sen myötä Kokemäenjoen varresta poistetaan käytöstä viisi vanhaa puhdistamoa, ja lisäksi Luotsinmäen puhdistusteho nousee. Se merkitsee parannusta Kokemäenjoen tilaan.
Porissa laajennuksen jälkeen jäävät Luotsinmäen lisäksi toimintaan enää Ahlaisten ja Reposaaren pienpuhdistamot.
Luotsinmäellä puhdistetaan nykyisin jätevettä noin 9 miljoonaa kuutiota vuodessa, ja laajennuksen jälkeen käsiteltävien vesien määrä nousee neljänneksen, noin 12 miljoonaan kuutiometriin vuodessa. Jatkossa Luotsinmäki kuuluu maan kuuden suurimman puhdistamon joukkoon.

Varsinaiset rakennustyöt maksavat 27 miljoonaa euroa, ja ne alkavat maansiirto- ja mittaustöillä ensi viikolla.
Hankkeeseen sisältyy 32 kilometriä pitkä siirtoviemäri Harjavallasta Poriin. Sen rakennuttaa Jokilaakson Ympäristö Oy. Siirtoviemäri maksaa 9 miljoonaa euroa, ja sen rakentaminen on aloitettu viime viikolla Nakkilassa.
Pihlavan ja Luotsinmäen välisen, 10 kilometrin pituisen siirtoviemärin rakentaa Porin Vesi, ja sen kustannusarvio on 4 miljoonaa euroa. Tämän rakennustyöt on jo aloitettu. Viemäri johdetaan Luotsinmäelle Luotojen alueen läpi neljällä joen alituksella. Joen alla olevat osuudet on jo porattu noin kahden metrin syvyyteen joen pohjasta.
Puhdistamolaajennuksen pääurakan tekee YIT Rakennus Oy, koneistourakan YIT Enviroment Oy, flotaatiourakan Fenno Water Oy, lvi-urakan 100-Ilmastointi Oy, sähköurakan Tekmanni Oy ja automaatiourakan Insta Automation Oy.
Rakennushanke työllistää enimmillään noin 80 työntekijää.

Jukka Vilponiemi

9.10.2008 09:09

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva