Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Kuntaliitos askarruttaa Köyliönkin JHL:läisiä

Kuntaliitosasiat nousivat päällimmäisiksi, kun JHL:n aluepäällikkö Seija Johansson teki työmaakäynnin Lallin koululle Köyliöön.
Johansson painottikin tulevan kuntaliitoksen vaikuttavan työnteon lisäksi myös yhdistykseen, joka joutuu jossain vaiheessa liittymään Euran osastoon.

- Siinä mielessä täällä helpottaa, kun Euran ja Kiukaisten yhdistymisestä saadaan hyvä malli ja nähdään sekin, mitä ainakaan ei kannata tehdä, sanoi Johansson.

 

Markku Reunanen toi henkilökunnan tuntoja esiin, sanomalla jokaisen miettivän "mitä minulle tapahtuu".

Sitä henkilöstön joukossa ei nähty niinkään pahana, että työpaikka voisi jatkossa olla jossakin muualla, mutta ehdottomana kantana esiin nousi se, että kuntaliitoksen myötäkään pitäisi alkaa heti kouluja sulkemaan.

- Ainakin ensimmäinen valtuustokausi pitäisi rauhoittaa, ennen kuin aletaan edes suunnittelemaan koulujen lopettamista, sanoi Köyliön JHL:n pääluottamusmies Veikko Jalonen.

Kuntaliitoksen toteutumisen jälkeen arveltiin Suur-Eurassa nostavan päätään myös toimintojen ulkoistamisen.

- Ulkoistamista ei voi toteuttaa ilman selkeitä perusteita. Pitää myös muistaa, että jos ulkoistaminen ei toimi, pitää kunnalla olla valmiina järjestelmä, millä tehtävät voidaan ottaa takaisin omaksi työksi, sanoi Johansson.

Johansson muistutti työntekijöitä myös lähestyvistä kunnallisvaaleista ja kehotti kaikkia äänestämään ja viemään puolisonsakin äänestämään.

- Kunnallisvaalit ovat meille tärkeä juttu, koska niissä ratkaistaan, millainen työnantaja meillä on seuraavat neljä vuotta, painotti Johansson.

Tapaamisessa sivuttiin myös tulevia sopimusneuvotteluja. Johansson kertoi nyt käytävän keskustelua esimerkiksi ruokapalvelun suoritteista, joista hän totesi, että pelkkä pääluku ei riitä työn määrää laskettaessa. Myös työolosuhteet vaikuttavat työn määrään.

Jouko Veijonaho

26.9.2008 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva