Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Leo-Pekka Tähti sai Porin kaupungilta stipendin

Kuva: Leo-Pekka Tähti sai Porin kaupungilta stipendin

Porin kaupunginhallitus palkitsi tiistaina Leo-Pekka Tähden 6 500 euron stipendillä. Tähti menestyi erinomaisesti Pekingin paralympialaisissa; hän voitti kultaa 100 metrin kelauksessa ja pronssia 200 metrin kelauksessa.

Stipendi luovutettiin kaupungintalolla järjestetyssä juhlallisessa tilaisuudessa, johon oli kutsuttu myös Tähden vanhemmat, pitkäaikainen valmentaja Juha Flinck sekä tyttöystävä Mari Leppäniemi. Tilaisuutta isännöi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mikko Elo.

Leo-Pekka Tähti on aiemminkin tuonut kotikaupungilleen mainetta ja kunniaa kansainvälisiltä kentiltä voittamalla kaksi kultamitalia Ateenan paralympialaisissa. Näillä näkymin hän jatkaa huippu-urheilijan uraansa ainakin Lontoon paralympialaisiin saakka.
Aivan ensimmäiseksi Tähti suuntaa kuitenkin Espanjaan, sillä hän on tehnyt vuoden sopimuksen pyörätuolikoripallosarjassa viime kaudella kolmanneksi sijoittuneen Amfivin kanssa.

- Ensi maanantaina lähdemme Marin kanssa autolla kohti Espanjaa. Perillä meidän pitäisi olla perjantaina ja ensimmäinen harjoitusturnaus on jo lauantaina. Sarja alkaa 12. lokakuuta.

Tähti korostaa, että pelaaminen toteutuu kelauksen ehdoilla. Hänen oma peruskuntokautensa alkaa pari viikkoa ensimmäisestä harjoitusturnauksesta.

- Koripallo on aina roikkunut tässä kelauksen rinnalla. Nyt on hyvä hetki kokeilla, mihin rahkeet siinä riittävät. Kun sekä valmentajani että paralympiakomitea näyttivät vihreää valoa, päätin vastata espanjalaisten tiedusteluun kyllä, Tähti jutteli.

 

Maarit Kautto

25.9.2008 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva