Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Leineperin nuorempi kyläseppä takoo vanhoin konstein

Kuva: Leineperin nuorempi kyläseppä takoo vanhoin konstein

Leinperin perinnekylässä taotaan rautaakin pääosin vanhoin konstein.
Kylän kahdesta sepästä nuorempi, 33-vuotias Pasi Hurttila, sanoo, että hänelläkin on raudan pakottamisessa käytössään saman keinot, joita sepät käyttivät vaikkapa sata vuotta sitten.

Se, että Leineperin kahden sepän pajassa on sähköllä toimiva porakone tai hitsauslaite, ei tee pajasta tai sepistä vähemmän perinteisiä.

- Nämä työkalut ovat vain apuna, jos teemme jotakin muuta metallityötä kuin varsinaista taontaa. Mieluiten hitsaan kuitenkin ahjon avulla tai teen kiinnityksiä niittaamalla, sanoo Hurttila.

Ruukin Pajassa vanhemman sepän Allan Pyyluoman kanssa omalla toiminimellään työskentelevä Pasi Hurttila on harrastuksen kautta ajautunut sepäksi.

- Olen aina harrastanut kaikenlaista käsityötä, ja vähitellen tästä on tullut minulle toinen ammatti, sanoo Hurttila.

Hän on ollut kyläseppänä nyt runsaan vuoden. Hurttilan toinen ammatti on eräopas, ja ensi talveksi hän lähteekin pohjoiseen Enontekijälle eräoppaaksi. Viime talven hän työskenteli pääosin seppänä, mutta talvi oli hiljainen.

- Sepän hommat jätän lokakuulla, ja muutan pohjoiseen. Leineperiin palaan taas maaliskuussa, sanoo mm. karhun metsästystä harrastava Hurttila.

Leinperin kylää on kehitetty viime vuodet matkailukohteena, ja matkailijat tuovat toimeentuloa myös kyläsepille.
- Kesäkausi on pajallakin sesonkiaikaa, vaikka töitä toki riittää ympäri vuoden. Minulla on paljon tilausasiakkaita, joille teen kaikenlaisia metallitöitä nauloista ruveten.

Tilaustöiden lisäksi Leineperin sepät tekevät myös omia tuotteitaan, esimerkiksi kynttilänjalkoja tai kruunuja, joita sepät myyvät pajassaan.

Parhaillaan kyläsepät valmistautuvat viikon kuluttua lauantaina pidettäville Leinperin perinteisille syysmarkkinoille, jolloin väkeä riittää ja kauppa käy. Syksyn jälkeen seuraava etappi on joulumarkkinat 7. joulukuuta.

Jukka Vilponiemi 

 

12.9.2008 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva