Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

SDP:n Korhonen ei ole vielä huolissaan kannatusluvuista

Kuva: SDP:n Korhonen ei ole vielä huolissaan kannatusluvuista

SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen ei ole vielä huolestunut viime viikon gallupluvuista, joiden mukaan sosialidemokraattien kannatus on laskenut 20,4 prosenttiin. Hän uskoo suunnan muuttuvan, kunhan uusi johto pääsee todenteolla kirkastamaan puolueen linjaa.

- Paniikkinappulaa ei ole tarvetta painaa. Galluptuloksiin on toki suhtauduttava vakavasti, mutta käytännössä ne eivät anna mitään vertailupohjaa esimerkiksi viime eduskuntavaaleihin, sanoo Korhonen.

Hän huomauttaa, että eduskuntavaalien yllätysten jälkeen, jolloin mm. kokoomuksen vaalitulos oli huomattavasti ennusteita parempi, tutkimuslaitokset muuttivat metodejaan, ja esimerkiksi Taloustutkimuksen uusia mittausperusteita ei voi verrata eduskuntavaalien tuloksiin.

- Sitä paitsi niin keskustan, kokoomuksen kuin SDP:nkin kannatusluvat mahtuvat virhemarginaaliin.

Korhonenkaan ei kiistä mielipidemittauksen tulosta, mutta toisaalta hän ihmettelee, miten tulos on voinut muuttua kesäkuusta, jolloin TNS-Gallup mittasi SDP:n suurimmaksi kunnallisvaalipuolueeksi.

- Kesän aikana poliittisessa ilmastossa ei ole kuitenkaan tapahtunut sellaista oleellista muutosta, joka olisi vaikuttanut puolueiden kannatuksiin.

Korhosen mielestä tulos antaa aihetta moneen spekulointiin, kuten esimerkiksi siihen, onko SDP menettänyt kannatustaan perussuomalaisille ja onko kokoomus menettänyt kannatustaan keskustalle.

- Kannattaa miettiä myös sitä, että kokoomuksella ja SDP.llä on paljon kannatusta kaupungeissa, ja onko tutkimuslaitos tavoittanut lomailevia kaupunkilaisia.

Ylen teettämässä tutkimuksessa keskustan kannatus oli noussut kesäkuusta 0,4 prosenttiyksikköä ja kokoomuksen pudonnut 1,1. Molempien kannatus oli 22 prosentissa. SDP:n kannatus oli pudonnut yhden prosenttiyksikön 20,4 prosenttiin.

Kesäkuun puoluekokouksessa valitulta uudelta puoluejohdolta on odotettu kesän aikana uusia linjauksia ja terävyyttä oppositiopolitiikkaan. Puheenjohtaja Jutta Urpilainen on kiertänyt kesän aikana Suomea, ja Porissa SuomiAreenan puoluejohtajatentistä hän sai kiitosta etenkin omiltaan, vaikka hän joutuikin pääministeri Matti Vanhasen (kesk) ja valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok) puristukseen.

Ari Korhosen mukaan tähänastinen on ollut vasta lämmittelyä, ja uusi puoluejohto tulee ulos uusin avauksin alkusyksyn aikana.

- Uuden SDP:n linjaukset tulevat näkymään syksyn kunnallisvaalikampanjan aikana, sanoo puoluesihteeri.
SDP:n uusi puoluehallitus aloittaa valmistautumisen syksyyn torstaina.

Jukka Vilponiemi

5.8.2008 09:01

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala