Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Kiinnostus savusaunoja kohtaan kasvanut

Kuva: Kiinnostus savusaunoja kohtaan kasvanut

-On savusaunan ansiota, että meitä suomalaisia on näin paljon, kotiseutuneuvos Timo Korkeaoja toteaa Kullaalla, jossa savusaunat ovat melko yleisiä.

Vielä sata vuotta sitten savusauna oli hyvin monikäyttöinen ja helpotti ihmisten elämää. Suurissa saunoissa palvattiin ja savustettiin lihaa, kuivatettiin viljaa ja valmistettiin juustoa. Lisäksi savusaunassa synnytettiin, sillä olihan se puhdas ja lämmin paikka.

- Savusauna on täysin steriili paikka. Savu tappaa kaiken elämän. Ei ole sellaista pöpöä, joka ei nujertuisi savussa ja kovassa lämmössä, Korkeaoja väittää.

Saunan savu kulkeutuu ulos vain pienestä tuuletusaukosta. Savupiippua saunassa ei siis ole. Ennen saunomista rakennus tuuletetaan hyvin ja katsotaan, että pesässä ei näy enää liekkiä.

Korkeaoja on itse suuri savusaunan ystävä. Hän eli lapsuutensa isoäitinsä ja -isänsä luona, jotka omistivat suuren savusaunan. 1800-luvulla syntynyt isoisä tiesi paljon savusaunoista ja tieto siirtyi jo pienestä pitäen Timo Korkeaojalle.

Korkeaojalla on itsellään kolme savusaunaa Kullaalla. Kaksi omassa pihassa ja kolmas hieman kauempana vuokrakäytössä. Yhteensä Kullaalla on parikymmentä savusaunaa, joista muutamaa vuokrataan.

Savusaunat alkoivat vähentyä viitisenkymmentä vuotta sitten. Tilalle tulivat nykyaikaisemmat, nopeat saunat.

Savusaunan lämmittäminen alkoi olla hankalaa ajanpuutteen vuoksi. Talvella savusaunan lämmittäminen pitää aloittaa jo edellisenä päivänä, jotta seinät ja kiuas lämpiävät kunnolla.

Nyt savusaunoja on alkanut hiljalleen tulla lisää. Korkeaoja toivoo, että savusaunat jatkaisivat yleistymistään, koska niillä on kapasiteettia saunottaa monta ihmistä koko illan ajan. Savusaunalla on myös terveellisiä vaikutuksia ja se rauhoittaa.
Hän listaa savusaunan tärkeimmiksi elementeiksi kiuaskivet, puun, luonnonveden ja vihdan.

Korkeaoja kertoo, että aikoinaan kiukaantekijät kelpuuttivat savusaunan kiuaskiviksi ainoastaan madekiven, jota kutsutaan nykyisin rikittömäksi magmakiveksi. Kiven pinta on kosteana kuin mateen nahka ja se sisältää terveellisiä mineraaleja, joita vapautuu löylyilmaan.

Savusaunan lämmittämiseen käytetään ainoastaan leppää, sillä se kasvaa terveellisellä alustalla. Löyly- ja pesuvetenä käytetään puolestaan luonnon vettä, jolla on sama pH-arvo kuin ihmisen iholla.

Toisin kuin tavalliseen saunaan, savusaunaan ei ole soveliasta ottaa olutpulloa mukaan tai laittaa makkaraa kiukaalle paistumaan. Varsinkin ennen vanhaan savusaunassa käyminen oli juhlahetki.

- Savusaunassa piti olla nätisti. Siellä ei saanut huutaa, laulaa, viheltää eikä piereskellä. Vain iäkkäin henkilö heitti vettä kiukaalle.
Sauna lämmitettiin usein lauantaina illansuussa. Saunomisen jälkeen syötiin paremmin. Tarjolla oli usein ohraryynivelliä, lanttulaatikkoa ja ehkä lihaa.

Kotiseutuneuvoksen mukaan kiinnostus savusaunoja kohtaan on alkanut lisääntyä. Vuokrasaunoissa käy sekä perheitä kuin yritysporukoitakin. Savusaunaan tullaan tutustumaan ulkomailtakin asti.

- Suomalainen savusauna on ulkomaalaisille suuri elämys. He jaksavat olla tuntikaupalla löylyissä ja uimassa. He haluavat tehdä itse vihtansa ja viedä ne mukanaan kotiinsa, Korkeaoja kertoo.

- Emme osaa hyödyntää kulttuuriamme kunnolla. Välillä ehkä häpeilemmekin omaa kulttuuriamme, mutta muualta tulleet ihmiset arvostavat tätä suuresti, hän tietää.

Lilli Vesa

3.7.2008 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala