Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Raumalla aika käydä korjausvelan kimppuun

Kuva: Raumalla aika käydä korjausvelan kimppuun

Rauman tekninen toimi on viime ajat keskittynyt saattamaan kouluja ajan tasalle. Koulujen yhdistämisen myös koulutilat on saneerattu ja laajennettu ajan tasalle.

Teknisen lautakunnan puheenjohtaja Hannu Valtonen (sd) painottaakin seuraavalla valtuustokaudella voitavan siirtyä muiden kiinteistöjen kimppuun. Myös teiden ja katujen kunnossapito lisääntyy, kun kuntaliitoksen myötä myös Lapin tieverkosto siirtyy Rauman kontolle. Valtonen korostaa, että nämä pitää ottaa huomioon jo ensi vuoden talousarviota laadittaessa.


Erityisen huolestunut lautakunnan puheenjohtaja on kiinteistöjen kunnossapitovelan kasvamisesta. Hän toivookin, että kouluremonttien jälkeen talotoimen kiinteistöjen kunnossapitopanostusta voitaisiin korottaa yli 0,5 miljoonalla eurolla vuodessa.


- Mikäli korjausvelan ei haluta kasvavan, pitää vuosittainen panostus nostaa yli 1,5 miljoonan euron, painottaa Valtonen.


Hän laskeskelee, että eri hallintokuntien investointisuunnitelmista huolimatta kaupungilta pitäisi nyt löytyä varaa korjausvelan lyhentämiseen, kun koulupuoli on saatu Nanun ja Syvärauman kouluja lukuun ottamatta läpi käytyä ja kun katurakentamisen investoinnit pitäisi jäädä nykyistä pienemmiksi.


Sisääntulotien valtatie 42:lta valmistuttua, Valtonen olisi valmis siirtämään tierakentamisen painopisteen pohjoiselle kehätielle.

Yli satavuotias Unajan koulu on parhaissaan saneeraus- ja laajennustyön alla. Nyt kiinteistön alkuperäinen 592 neliömetrin osa saneerataan nykypäivän vaatimuksia vastaavalle tasolle.


Samalla uutta koulutilaa tulee 908 neliömetriä lisää.


- 2,7 miljoonalla eurolla saadaan tilat riittäviksi ja ajanmukaisiksi. Samalla myös koko piha-alue rakennetaan uudelleen ja turvallisemmaksi, painottaa Valtonen.


Hän uskoo vuodenvaihteeseen mennessä valmistuvan koulun palvelevan hyvin taas vuosikymmeniä, mutta Valtonen on vielä huolissaan koulutiestä.


- Voiluodon ja Unajan välille pitäisi saada pikaisesti pyörätie koulutieksi, sanoo Valtonen.

Myös merikoulun kahden miljoonan euron peruskorjaus- ja laajennustyöt ovat loppusuoralla. Niiden pitäisi olla valmiit elokuun 11. päivä. Valtonen kuitenkin uskoo aikataulun venyvän viikon, kaksi.


- 40 vuotta vanhasta merikoulun peruskoulutusta ravintotalous ja kansipuolelle tarjoava osa modernisoidaan nykyisten vaatimusten mukaisiksi. Samalla uusitaan myös vuotanut katto räystäälliseksi ja ulkovuoraus, lämpöeristeet sekä ikkunat.


- Myös naapurirakennuksen tekniset tilat vaatisivat peruskorjaamista, mutta siihen pitäisi saada rahoitusta myös valtiolta, pohtii Valtonen.


Tässä rakennuksessa sijaitsevat muun muassa koulun sauna- ja uima-allasosastot.

Jouko Veijonaho

26.6.2008 08:56

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva