Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Silmien aukaisemiseksi

Kuva: Silmien aukaisemiseksi

Päivä päivältä alkaa vahvistua käsitys, että eräät korkeimmista kepulaisista ja kokoomuslaisista päättäjistä eivät jaksa pysyä totuuden joskus kieltämättä kaidalla tiellä. Sivuaskeleita otetaan taajempaan ja sujuvammin kuin kepun tanssitaituri Kaikkonen konsanaan. Gallupitkin todistavat, että usko poliitikkojen rehellisyyteen alkaa horjua. Ikävä vain, että siinä mistataan kaikki poliitikot, vaikka enemmistö siinä joukossa kuitenkin on ihan kelpo väkeä.

Olen minäkin vähitellen alkanut epäröidä, pitääkö paikkansa, että näinä aikoina hallituspuolueiden edustajain puheista voi uskoa vain puolet. Ja jos siinä puuhassa jonkunmoiseen ratkaisuun pääsee, niin selvittämättä jää, kumpi puoli.

Tuli tuossa mainittua julkisuuteen mieltyneen Kaikkosenkin nimi. Tampereella ainakin uskotaan nimen vahvaan vaikutukseen. Pormestariehdokkaaksi siellä on ilmoittautunut myös kepulainen kansanedustaja Mikko Alatalo. Hänethän tapaa usein keikkojen välillä eduskunnastakin ja nyt hän sitten on nähnyt itsensä sopivaksi pormestariksi tamperelaisille. Eipä vähä mitä, sillä merkittäväksi tukimiehekseen pormestarin pallille pyrkiessään on Alatalo ilmoittanut tämän Kaikkosen. Tuleepa tässä mieleen taas kerran siteerata vanhaa jo edesmennyttä ystävääni, joka nyt varmasti sanoisi, että juu juu, semmoset ne on viulut kun soittajatki. Ja olisi hyvin oikeassa.

* * *

Vähitellen on alkanut näyttää siltä, että kepun Timo Kalli hetkellisellä rehellisyyspuuskallaan avasi ovet isommallekin keskustelulle. Nyt puhutaan jo korruptioepäilyistä, jotka tietenkin on jyrkästi kiistetty.

Jotenkin tuntuu siltä, että nykytilanteeseen on tultu kahdessa vaiheessa. Ensiksi, viime vaalikaudella poistettiin suurten varallisuuksien ja yritysten omistajia koskeva varallisuusvero. Siis juuri siltä väeltä, josta tuntuvinta vaaliapua on yleensä löytynyt.
Tällä vaalikaudella on siirrytty vaiheeseen kaksi, perintöverouudistukseen. Suurilta yritysvarallisuuksilta mainittu vero poistettiin lähes kokonaan. Meiltä muilta se keveni vain sen verran, mitä verottoman alarajaa korjattiin eli inflaatiokorjauksen verran.
Erityisesti kokoomus ratsasti vaaleihin perintöveropuheilla. Vaalit ovat ohi, miten kävi? Helpotus osuikin parhaiten sinne, mistä nyt ilmeisesti vahvaa taloudellista tukea on syydetty kokoomukselle ja kepulle. Lain valmisteluvaiheessa  asiantuntijana käytettiin myös Perheyritysten liittoa. Sitä kuunneltiin ja kuten nähdään, myös kuultiin.

Johtavissa hallituspuolueissa todettaneen, että on sitä nyt totisesti saatu mitä on tilattukin. Eivätpä ole tainneet tukimiljoonat tulla ihan yllättäen ja tilaamatta niinkuin entiselle plikalle faksit.

Ihmismuisti ei kovin kauaksi taaksepäin yllä. Sanoisin, että jopa maamme poliittisten olojen kannaltakin hyvä olisi, että tässä kuvatut asiat olisivat äänestäjillä mielessä maaliskuussa 2011. Kyllä nimittäin jo nyt on nähty, että köyhä on hyljättynä näiltä hallituspuolueilta.

* * *

Kepulaista osaamista parhaimmillaan esitti kansanedustaja Kimmo Tiilikainen ilmoittautuessaan Korhosen paikalle kepun puoluesihteeriksi. Kahtena päivänä peräkkäin pääsi televisioonkin haastateltavaksi. Ensin ilmoittaessaan miettivänsä Korhosen haastamista ja sitten seuraavana päivänä taas pitkään haastatteluun Korhosen haastajana.

Minkä verran julkisuudessa on käyty keskustelua sdp:n puoluesihteerivalinnasta? Vähän. Ja käydä olisi pitänyt. Muuten sille paikalle tulee taas maakunnissa harvemmin nähtävä byrokratian ja tiukan ohjeistetun toimintatavan ruumiillistuma. Joistakin halukkaista tiedetään jo ennalta, että mikään ei muuttuisi, jos sellainen paikalle valittaisiin. Miksi siis valita? Nyt, jos koskaan, toivoisi uudelta puheenjohtajalta Rafu Paasion temppua eli tämän ajan ”Sorsan” vetämistä työparikseen nostamaan puoluetta sille kuuluvalle paikalle. Puolueen omilla toimilla, ei porvarien kompastelujen ansiosta.

* * *

Tämänkin jutun lukijoita tapaan täällä Hämeenlinnassa. Te tulette tänne valitsemaan mm. uutta puheenjohtajaa. Valintaa tuskin helpottaa, vaikka laitankin tähän lopuksi  vanhaa viisautta Tyrväältä. ”Parempi on vanhan parran alla kun nuoren vallan alla” ja ”Talo ilman emännätä on kon pelto veräjätä.” Tervetuloa!  

Timo Roos

3.6.2008 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala