Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Porin hallinto aloitti paluun kahden vuoden evakosta kaupungintalolle

Kuva: Porin hallinto aloitti paluun kahden vuoden evakosta kaupungintalolle

Porin kaupunginkanslian sekä kaupunginvaltuuston ja -hallituksen kaksi vuotta sitten alkanut evakko on päättymässä, kun peruskorjattu kaupungintalo Hallituskatu 12:ssa otetaan käyttöön näinä päivinä. Kaupungintalon henkilökunnan muutto alkoi keskiviikkona, ja kaupunginvaltuusto pääsee vanhaan saliinsa 16. kesäkuuta.
Kuvassa muuttopuuhissa ovat Rauno Juhala ja Päivi Palin.

Hallintokeskuksen työntekijät lähtivät evakkoon kaupungintalolta Antinkatu 2:een kaksi vuotta sitten, kun Junneliuksen palatsina tunnetun rakennuksen sisätilojen peruskorjaus alkoi. Ulkoseinien peruskorjaus aloitettiin jo aiemmin.

Nyt 8,4 miljoonaa euroa maksanut remontti on valmis, ja hallinto palaa kaupungintalolle niin, että viimeisetkin keskuksen työntekijät siirtyvät sinne ensi viikon tiistaina. Tosin viimeiset kalusteet siirretään Antikatu 2:sta vasta ensi viikon lopulla.

Kirjaamo entisille sijoilleen

Kaupungin kirjaamo, joka on kaupungintalon palveluista kuntalaisille ehkä tutuin, toimii kaupungintalolla taas ensi maanantaista lähtien. Se jatkaa entisessä paikassaan talon ensimmäisessä kerroksessa.

- Suurin osa kaupungintalon työntekijöistä ja toiminnoista palaa entisiin työtiloihinsa, kertoo kansliapäällikkö Olli Juusela.

Poikkeuksena on hallintokeskuksen suunnitteluosasto, joka jää Antinkatu 2:een yhdessä rahatoimiston kanssa. Ne muodostavat yhdessä uudet talouspalvelut -yksikön. Lisäksi Antinkatu 2:een siirtyy mm. kaupungin henkilöstötoimisto, joka toimii nyt Antinkatu 5:ssä.

Kaupungintalon henkilöstön vahvuus on jatkossa noin 35 työntekijää.

Peruskorjauksen aikana kaupunginvaltuusto on kokoontunut Pripoli-salissa Vähälläraumalla, ja kaupunginhallitus on pitänyt istuntonsa Antinkatu 2:ssa. Nyt kaupunginhallitus siirtyy kaupungintalolle 9. kesäkuuta, ja kaupunginvaltuusto pitää ensimmäisen kokouksen uusitussa istuntosalissaan 16.kesäkuuta.

Uutta tekniikkaa

Peruskorjauksessa kaupungintalon alkuperäiset seinä- ja kattomaalaukset on otettu esiin ja maalattu uudelleen. Entisöintiä on kautta linjan tehty pieteetillä vanhaa tyyliä noudattaen.

Entisöidyt seinät kätkevät sisälleen kuitenkin runsaasti uutta tekniikkaa. Talo on saanut koneellisen ilmanvaihdon, lv-tekniikka on uusittu, samoin keittiö- ja toimistotekniikka.

Hankkeen ohjausryhmässä henkilöstöä edustanut vahtimestari Päivi Aho on tyytyväinen lopputulokseen.

- Täällä esimerkiksi tuntee nyt, että sisäsilmä vaihtuu koko ajan, ja työtilat ovat muutenkin viihtyisät, hän sanoo.
Kaupunginvaltuuston istuntosali talon kolmannessa kerroksessa on kokenut suuria muutoksia. Kalusteet  ovat vanhat ja entisöidyt, mutta valtuutettujen käytössä on nyt uusi kokoustekniikka: jokaisella on mm. omat mikrofonit ja äänestysnapit. Myös salin valaistus on uusittu.

Sen sijaan kokousta seuraava yleisö joutuu edelleen istumaan salin vieressä olevassa kokoushuoneessa.

Jukka Vilponiemi

29.5.2008 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala