Kesäkukat eivät siedä hallaa

Jos haluaa selvitä ilman harsorumbaa, kannattaa istuttaa kesäkukat vasta 10. kesäkuuta jälkeen.
Aurinkoiset päivät innostavat hankkimaan upeita ja värikkäitä kesäkukkia pihan somisteeksi, mutta kylmät yöt ovat kuitenkin vielä salakavalia ja useimmille kukille vahingollisia. Niin sanottu ”vanhan kansan” neuvo kesäkukkien istuttamisesta ulos vasta hallojen mentyä, eli noin 10. kesäkuuta pätee edelleen. Jos kuitenkin haluaa kesäkukkia pihaansa jo nyt, on varauduttava niiden peittelemiseen yöksi tai kantamaan ruukku sisälle.
Porilainen Kaija Tuomela myy Kyläsaaressa sijaitsevan puutarhansa kesäkukkia torilla. Tuomelan kojun pöydät notkuvat ihanista kukista ja kauppa käy tiuhaan tahtiin.
Kaija Tuomelan mukaan kesäkukkia voi jo nyt laittaa ulos, jos vain valitsee oikeat lajikkeet.
- Orvokit kestävät hyvin hallaa ja niitä voi huoletta istuttaa ulos maahan tai ruukkuihin.
- Tämän kesän uutuus on riippuva, pistokkaasta kasvatettu amppeliorvokki. Se on tuuhea ja näyttävä kokonaisuus.
Tuomelan puutarhassa on tapana karaista kesäkukkien taimia kylmälavoissa, joten ne sopeutuvat nopeammin ulko-olosuhteisiin kuin suoraan kasvihuoneen kosteasta lämmöstä tulevat kukat.
- Esimerkiksi petuniat, samettikukat ja pelargonit ovat olleet jo puolitoista kuukautta kylmälavassa. Näin kukkien taimista tulee vahvoja ja ne eivät kärsi äkkinäisestä lämpötilan muutoksesta ulos vietäessä.
Kaija Tuomelakin suosittelee vielä kesäkukkien peittämistä yöksi tai sisälle kantamista. Ainoastaan orvokkeja ei enää tarvitse peitellä.
Koristelehtiset kesäkukat tulevat
Kauppapuutarhaliitosta kerrotaan, että uusinta uutta ovat vihreä-, puna- tai kirjavalehtiset ryhmäkasvit, eli taimesta istutettavat kesäkukat, joiden näyttävyys perustuu lähes pelkästään lehtiin. Ne ovat erinomainen tausta kukkiville ryhmäkasveille.
Esimerkiksi pikkupetuniaa voi yhdistää parvekelaatikossa vaikkapa suikeroalpin kanssa ja punalehtinen isokirjopeippi sopii hyvin valkoisten kukkien kaveriksi. Aurinkoisella paikalla viihtyvät pelargonit saavat kauniin taustan hopealangasta tai hopeakäpälästä.
Osa koristelehtisistä ryhmäkasveista on monivuotisia. Esimerkiksi suikeroalpi, hopeatäpläpeippi, keltapeippi ja kirjomaahumala kannattaa istuttaa syksyllä kukkapenkkiin, sillä ne talvehtivat hyvin.
Maarit Kautto
22.5.2008 08:04


Etusivu
Toimitus
Jätä ilmoitus


