Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Nordea: Vienti hiipuu odotettua enemmän

Nordean ekonomistien maanantaina julkistaman talousennusteen mukaan maailmantalouden laskusuhdanteesta on tulossa aikaisempaa arvioitua syvempi ja pitkäkestoisempi. Viennin kautta vaikutukset näkyvät myös Suomessa paljon voimakkaammin ja pidempään kuin pankin ennusteessa vielä tammikuussa arvioitiin.

 

Nordea uskoo Suomen viennin kasvun hiipuvan jo tänä vuonna alle kahteen prosenttiin ja hitaan kasvun jatkuvan vielä ensi vuoden loppupuolelle. Esimerkiksi Suomen Pankki arvioi maaliskuun lopulla viennin kasvun hidastuvan tänä vuonna kolmeen prosenttiin, mutta nousevan ensi vuonna lähelle viittä prosenttia.

Vientikasvun hiipuminen heijastuu myös muuhun talouteen, sillä viennin osuus kansantuotteesta on lähes puolet. Vaikutukset alkavat näkyä vahvemmin vasta tämän vuoden loppupuolella ja ensi vuonna. Nordea arvioi kansantuotteen kasvavan tänä vuonna vielä 2,3 prosenttia. Mutta ensi vuoden kasvuennusteen se pudotti 3,2 prosentista 1,8 prosenttiin.

Työttömyyden lasku pysähtyy

Nordean ekonomisti Reijo Heiskanen korostaa, että kyseessä on edelleen verrattain mieto matalasuhdanne, jonka voi nähdä myös tervehdyttävänä rauhoittumisena hyvin vahvojen kasvuvuosien jälkeen.

- Kehitys on kuitenkin sen verran heikkoa, että työllisyyden kasvu uhkaa pysähtyä ja työttömyys jäädä polkemaan paikalleen pitkän laskun jälkeen.

Nordea arvioikin työttömyysasteen pysyvän paikallaan 6,2 prosentissa tämän ja ensi vuoden.

Kotimaassa on kuitenkin omatekoisia riskejä, jotka voivat heikentää kasvua entisestään. Kotitalouksien säästämisaste on ennätyksellisen matala, joten kotitalouksilla ei keskimäärin ole paljoa puskureita pahan päivän varalle. Jos työmarkkinoilta alkaa kuulua huonoja uutisia, se voi heikentää kuluttajien luottamusta ja saman tien kulutusta. Valtiontaloudessa on pelivaraa, joka Nordean ekonomistien mukaan voi tulla tarpeeseen vuoden 2009 aikana.

UP/Heikki Lehtinen

22.4.2008 08:22

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva