Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Taakseen jättää - edestään löytää

Kuva: Taakseen jättää  -  edestään löytää

Aprillipäivä 2008. Ajelen kauniina kevätaamuna Euran uimahallille uittamaan kuudennen luokan poikia. Avaan radion. Aamun uutiset kertovat ulkoministeri Ilkka Kanervan kohtalosta. Ensimmäisenä ajatuksena tulee mieleen melkoisen karski aprillipila. Vaihdan kanavaa. Myös toiselta radiokanavalta kuulen saman asian. Sama aprilliuutinen kahdella kanavalla. Melkoisen mautonta ja mielikuvituksetonta. Samalla kännykkäni antaa merkin tekstiviestistä, mutta ei hätää, sillä viesti on pojaltani. Hän on vielä kotosalla ja on avannut television tekstisivut. Viestissä lukee:
Kanervalle ero, Stubb ulkoministeriksi. Ei enää tietoakaan aprillimeiningistä, vaan kylmä totuus yhden poliittisen uran huippuhetkien loppumisesta. Urheilutermein ratkaisua voisi kuvailla sanoin ”rinnan mitalla”

En tunne vahingoniloa. Olen pahoillani. Oikeastaan yllätyn reaktiostani, sillä en ole koskaan pitänyt itseäni sielunveljenä kokoomuspoliitikkojen kanssa. Kanervan tapauksessa tunnen kuitenkin lähinnä sääliä, sillä nykyhallituksen ponnettomassa toiminnassa hän on oikeastaan ollut harvoja valopilkkuja. Hänellä on aidosti taito luoda hyviä suhteita poliittisella huipputasolla kansainvälisillä areenoilla. Lisäksi Ilkka Kanerva ei ole paljoakaan tuhlannut aikaa Kataismaiseen toisten poliittisten ryhmien toimintojen arvosteluun, vaan on keskittynyt työasioissaan ulkoministerin postinsa hoitamiseen.

Tapaus Kanervaa voisi luonnehtia eräällä tavalla myös omien koirien puremiseksi tai jopa raateluksi, sillä maamme kokoomussävytteinen media teki hänen tekstiviestikampanjastaan valtakunnan ykkösuutisen viimeisen kuukauden ajaksi. Media, joka tänä päivänä valitettavasti ohjailee armottomasti valtakunnan politiikan kenttää, ei juurikaan halua uutisoida asioita ilman eroottissävyisiä vivahteita. Ilmeisesti valtakunnassamme tavallisten ihmisten asiat ovat todella hyvällä tolalla, koska vuodenvaihteen jälkeen pääuutisia ovat olleet pääministeri Vanhasen suhteen jälkilöylyt, Saareloiden karkelot ja Kanervan seksiviestit. Todennäköisesti seuraava pääaihe uutisoinnissa on tanssitaidottoman Kaikkosen heiluminen televisiossa. Onneksi hänellä on lieventävänä asianhaarana viehättävä demarinuorikko.

Ehdottomasti parempi vaihtoehto on kuitenkin se sosialidemokraattinen. Tehdään määrätietoisesti työtä ihmisten perustarpeiden hyväksi, vaikka sillä reseptillä ei aina median kynnyksiä ylitetäkään. Mielenkiintoisena seikkana voisi ajatella Kanervan kaatuneen teknisen kehityksen koukeroihin. Ilman kännyköitä tekstiviesteineen ei moista määrää ehdotuksia olisi saanut perille. Miten olisi mahtanut käydä myös naisiin menevälle Kekkoselle, jos hänen aikanaan olisi ollut käytössä kännykät ja sähköpostit?

* * *

Olemattoman talven jälkeen olemme Satakunnassa saaneet jo nauttia lämpimistä kevätpäivistä. Kesäaikaan siirtyminen valaisi iltaa ja aurinko on saanut luonnon heräämään. Yksi varma kevään merkki on talvisen urheiluelämän loppusuora. Hiihtokausi saatiin paketoitua viime viikonloppuna Rukalla, jossa kisattiin pitkien matkojen Suomen mestaruuksista. Huomionarvoista oli miesten viidenkympin kisa, jossa kärkiviisikkoon nousi uusia nimiä. Surkuhupaisaa oli kuitenkin se, että pronssille hiihti maajoukkueen hieroja. Sekä naisten että miesten matkoilla jopa kärkipään erot olivat todella suuret. Nyt olisikin pidettävä huoli siitä, että suomalainen nuoriso opetetaan uudelleen hiihtämään ja pitämään itsestään huolta liikunnan avulla.

Jääkiekon SM-liiga on myös saatu loppusuoralle. Tutut ison rahan joukkueet siellä taas kisailevat kirkkaimmista mitaleista. Onneksi loppupelien ajan mediakin on keskittynyt enemmän muuhunkin jääkiekkoon kuin tapaus Jere Karalahteen. Jollain tavalla ihmetyttää Karalahden tapauksessa selkeä silkkihanskakohtelu. Mitä parempi pelaaja, sitä lievemmät tuomiot selkeistä rikoksista.

* * *

Tasan kaksi kuukautta ja kesäinen Hämeenlinna ottaa vastaan sosialidemokraattisen puoluekokousväen. Alkuviikko täydensi satakuntalaisen listan puoluekokousedustajien osalta. Porin 11 edustajaa on saatu selville. Komea arvovaltainen 27 henkinen satakuntalainen demarijoukko tulee omalta osaltaan olemaan paljon vartijana kesäkuun kokouksessa. Onhan sanottu, että tuossa kokouksessa demarijuna ohjataan lopullisesti sille raiteelle, mikä vie jälleen maamme ykköspuolueeksi. Ennen puoluekokousta on tehtävä paljon työtä syksyn kunnallisvaaleja ajatellen. Ehdokasverkot vesille. Kaikkia tarvitaan.

Aurinkoista demarikevättä.

Harri Lehtonen

3.4.2008 08:26

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala