Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

”SDP tarvitsee uuden Forssan ohjelman”

Kuva: ”SDP tarvitsee uuden Forssan ohjelman”

SDP:n puheenjohtajaehdokas, kansanedustaja Kimmo Kiljunen haluaa tehdä puolueelleen uuden ja nykyaikaan sovitetun Forssan ohjelman, jossa tuodaan toteutettavaksi koko yhteiskuntaa, myös nuoria koskettavia tarpeita. Tuo kymmenen kohdan ohjelma olisi hänen mukaansa keino nostaa SDP:n kannatus kansainväliselle tasolle, vähintään 30 prosenttiin.

Kiljusen ohjelmaan kuuluisivat mm. ilmainen lasten päivähoito, ilmainen joukkoliikenne kaupungeissa sekä ikääntyneiden neuvolajärjestelmä lastenneuvoloiden tapaan.

Näiden kustannukset ovat noin 600 miljoonaa euroa vuodessa. Rahat tähän hän ottaisi verottamalla arvopaperikauppaa, johon ei nykyisin kuulu varainsiirtoveroa kuten esimerkiksi asuntokauppaan kuuluu.

Nämä ovat esimerkkejä Kiljusen nosteohjelmasta.

- On outo tilanne, että Suomessa demarien kannatus on jumiutunut 25 prosentin pintaan ja vähän allekin, vaikka monissa muissa Euroopan maissa - kuten Pohjoismaissa - veljespuolueiden kannatus on 40 prosentin luokkaa. Näin siitäkin huolimatta, että Suomessa oleva pohjoismainen hyvinvointimallimme perustuu paljolti juuri sosialidemokraattiseen filosofiaan, pohti Kiljunen vieraillessaan torstaina Porissa. Hän osallistui sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön edustajiston kokoukseen.

Vasemmisto-oikeisto -jako ei päde

Kiljunen käyttää mielellään sanontaa, että kaikissa suomalaisissa on pieni demari.

- Kyse on siitä, kuinka me voimme realisoida tämän kaikissa olevan pikkudemarin puolueen kannatukseksi. Olen vakuuttunut, että aloitteellisella ja aktiivisella Forssan ohjelmalla kannatus on nostettavissa 30 prosenttiin, hän sanoi.

Tämä ei tarkoita hänen mukaansa sitä, että SDP:tä tulisi heivata sen enempää vasemmalle kuin oikealle. Vasemmisto-oikeisto -jako ei edes enää kuvaa suomalaista politiikkaa oikealla tavalla.

- Se tarkoittaa sitä, että me otamme kiinni tämän päivän yhteiskunnan haasteet kuten globalisaation, maahanmuuton, väestön ikääntymisen, yksihuoltajuuden, finanssijärjestelmän epätasapainon, verokeinottelun ja monet muut epäkohdat. Ei siis oikealle tai vasemmalle, vaan eteenpäin.

SDP on aatteellisesti yhä työväenpuolue

Kaikesta huolimatta Kiljusen SDP on aatteellisesti työväenpuolue, joka korostaa yhteisvastuuta ja tasa-arvoa - vanhaa työväenliikkeen arvopohjaa.

Sen sijaan SDP ei ole hänen mielestään enää luokkapuolue, jonka taakse asettuvat vain perinteiseen työväestöön kuuluvat ihmiset.
Palkansaajaliikkeet ovat Kimmo Kiljusen mukaan kuitenkin sosialidemokraattiselle liikkeelle mitä luonnollisin yhteistyökumppani.
- Sitä yhteistyötä SDP tarvitsee edelleen, ja ammattiliittojen ohjelmat ovat myös SDP:n ohjelmaa. Ammattiliitoista puhuttaessa pitää huomioida kuitenkin lavea pohja: SAK:n ohella myös STTK:n ja Akavan liitot ovat yhtä lailla keskeisiä, hän sanoi.

Jukka Vilponiemi

28.3.2008 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala